StickUp Filmproduktion / Bufo: Villi leikki. 105 min. Ensi-ilta: 20.10.2023. K16.
Ohjaus ja käsikirjoitus Jonas Rothlaender, kuvaus Carmen Treichl, leikkaus Anne Fabini, äänisuunnittelu Julian Cropp, musiikki Julius Pollux Rothlaender, läheisyyden koreografi Sara-Maria Heinonen, shibari-asiantuntija Ceci Ferox
Rooleissa Saara Kotkaniemi, Nicola Perot, Outi Mäenpää, Timo Torikka, Elmer Bäck, Cecilia Paul
Milloinpa viimeksi olette nähnyt parisuhdedraaman, jonka päänäyttelijät eivät olisi akateemisesti koulutettuja? Milloin viimeksi olette nähneet draamaelokuvan, jonka pääteemana ei olisi kipuileva parisuhde? Aki Kaurismäen tuorein äkkiseltään tuli allekirjoittaneelle mieleen, mutta sittenpä pitikin muistia virkistää mukamas ”villin leikin” tavoin kotvanen.
Saksalais-suomalaisen yhteistuotannon Villin leikin kaava on yllä mainitun selkeä: tutkijanuraa tekee Saara Kotkaniemen esittämä Saara, väitöskirjansa kanssa kamppailee Nicola Perot’n esittämä Robert. Ohjaaja-käsikirjoittajana toimii saksalainen Jonas Rothlaender.
Englantia, saksaa ja suomea vuoropuhelussaan hyödyntävä elokuva on ihmissuhdedraama erilaisista alistussuhteista. Levitysyhtiön synopsis pilkahtelee seksuaalissävytteistä draamaa, mutta ilahduttavasti elokuva tarjoaa myös toisenlaisia valtasuhteita.
Alastomuutta on vähän. Seksillä ei mässäillä, paljas pinta on häivytetty leikkauksin ja hämyisin kuvakulmin. Intiimikohtauksien koreografia toimii ja on uskottavaa. Päähenkilöpariskunnan keskinäinen luottamus ja kehonkieli sointuu.
Saara Kotkaniemi osaa flirttailla onnistuneesti vastaparilleen Nicola Perot’lle. Parin vuorotteleva alistuneisuus on näyteltynä elokuvan yksi onnistuneimmista osa-alueista. Elokuva on siinä mielessä niukka, että kohtauksissa nähdään korkeintaan neljää vuoropuheluun osallistuvaa näyttelijää. Koko elokuvassa näyttelijöitä on kaikkiaan yksitoista.
Sivurooleissa vilahtavat Saaran äksy äiti ja innoton insinööri-isäpuoli (Outi Mäenpää ja Timo Torikka) sekä ystäväpariskunta (Cecilia Paul ja Elmer Bäck). Näyttelijätyöskentely nojaa reilun sadan minuutin elokuvasta noin tunnin Kotkaniemen ja Perot’n kahdenkeskiseen työskentelyyn. Moinen minimalismi puhuttelee: vaikuttaa valintana uhkarohkealta, mutta onnistuu roolituksensa tähden.
Sen sijaan sataan minuuttiin käänteitä on niukasti. Juonenkuljetus liikahtelee paikoin hitaammin kuin mannerlaatat konsanaan, ja osa tapahtumista on ennakoitavissa hölmistyttävän varhain. Tästä huolimatta elokuvan viimeinen vartti on tapahtumineen yksi kauneimmista aikoihin. Elokuvan lopetus tulee ihanan kiperään kohtaan. Lopetuksen ansiosta elokuvasta jää hitusen keskinkertaista parempi vaikutelma.
Paikoin häveliäs ja etenemätön elokuva on teknisesti laadukas, mutta yllätyksetön valinnoiltaan. Harvoissa seksikohtauksissa leikkaus on arvoituksellinen, mutta muutoin teknisestä toteutuksesta ei jää oikein muuta sanottavaa kehuina tai moitteina. Harvat musiikkivalinnat eivät ärsytä, mutta eivätpä toisaalta kyllä jää muutoin mielenkään.
Käsikirjoituksen onnistuminen nojaa päähenkilöiden väliseen sanattomaan viestintään. Pitkin elokuvaa seikkaileva hirvi on symboliikan tasolla hykerryttävän mahtava. Saariston mökkeilykohtauksissa saunassa käydään vain kertaalleen, uimassakin vain muutamaan otteeseen. Mökkikuvasto krapuloineen on mukavan homssuinen: arkinen, korostamaton ja soutaa kliseiden karikkojen ohi varman laiskasti.
Maalailevasta elokuvasta puuttuu vaara, villeys ja tenho. Elokuvan jylhin ja mieleenpainuvin kohtaus on kokon ympärillä riehakkaasti tanssahteleva Kotkaniemi. Harmi, että yksittäinen kohtaus ei voi pelastaa muutoin keskinkertaisuuteen lipuvaa kokonaisuutta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
Sarjakuvataiteilija Aapo Kukko on kuvittanut ahkerasti muitten käsikirjoituksia. Matti A. Kemi paneutui kahteen uudehkoon Kukon kuvittamaan teokseen.
