Kahdenkymmenen vuoden päätelmät kuolemisesta ja novelleista

Emeritusprofessori ja dosentti Kari Sallamaa (1942) tunnetaan akateemisen tutkimuksen lisäksi omistautumisestaan suomalais-ugrilaisten sisarkieltemme vaalimiseen. Kaunokirjallisuuden saralla kirjallisuuden professori on aiemmin julkaissut runoutta ja proosaa. Elvira Madiganin viimeisen köyden myötä Sallamaa julkaisee ensimmäisen novellikokoelmansa.

”Novelli on elämän taidetta”, kuten kirjan takakannen ensimmäinen lause toteaa. Hitusen päälle neljässäkymmenessä novellissaan Sallamaa liikkuu Euroopan 1800-luvun mylleryksissä, välillä toisen maailmansodan ahdistavassa ilmapiirissä ja toisinaan ulottaa ihmiskohtalonsa miltei nykypäiviin saakka.

Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros. Muutamilla kerroilla vavahduttava käänne voi olla koko elämä, muutamilla kerroilla riittää sekunnin murto-osan räsähdys. Sallamaa sitoo ihmiselämän lyhimmillään puoleentoista sivuun novellissaan ”Vapaus”, pisimmälle hän pääsee liki kolmekymmensivuisessa ”Skopjen kansankaatajassa”.

Avoimet novellit ovat tyyliltään lähempinä venäläistä kuin ranskalaista novellitaidekerrontaa. Novelleissa on nykykatsantoon vanhahtavasti kaikkitietävä kerronta, mutta impressioiltaan ne ovat teräviä ja kuvaavat ympäröivää aikaa ja tilaa monisäikeisesti. Novellien sisällä on tunne, oma kiehtova sisäismaailma.

Slaavilaisessa kuvastossa purjehtivat novellit runsassanaisia. Välillä lukijan on tartuttava sanakirjan äärelle pohtimaan saksaksi tai ranskaksi sivallettuja fraaseja, välillä pähkäiltävä vanhakantaisia suomen sanoja vaikkapa hevostenhoidosta tai kasarmitermeistä.

Novellikokoelman sävy on ylävireinen: se vaatii lukijaltaan kulttuuriviittauksineen ja kielensäkin takia paljon. Kuten Musteklubin Minilukupiirissä tammikuun lopulla yhteen ääneen Jarkko Korpuan kanssa teoksesta totesimmekin: lukeminen on yllättävän verkkaista, vaatii lukijaltaan pinnistelyitä. Osaltaan se johtuu kohosteisesta, suorastaa runollisesta ilmaisusta.

Runsas sanasto sitoo ajankuvaa ja ajattelutapoja. Lukijan historian sivistystä testataan alati vaikkapa ”Keisarin hautajaiset” -novellin henkilögallerian selvittämiseksi. Ajallisesti liikutaan kai eniten Hitlerin, Stalinin ja Suomen vuoden 1918 tapahtumien ympärillä. Onkin hyvä tietää vallankaappauksesta oluttuvassa, on myös oiva tietää ylipäätään ”balto-balkanilaisen vyöhykkeen” historiasta. (Tätä aluerajausta hyödyntävät sekä itse kirjailija että kustantaja – mitä ikinä se nyt pitääkään sitten sisällään.)

Parhaimmillaan Sallamaa on lyhyissä, napakoissa novelleissa. Kokoelma ei ole novellien kautta yhtenäinen, mutta siihenkin selviää lopulta syynsä. Joka tapauksessa ilkikuristen novellien takana on aina läsnä kuolema. Takakannen teksti tiivistää: ”Koska vapauden hinta on kuolema, eivätkä siltä välty sotarikolisestkaan, Hangmen also die, kuten Fritz Lang sanoi, kokoelman avaavat hautajaiset ja hautausmaanäkymät.”

Miltei 300-sivuinen novellikokoelma päättyy yllättävästi ja kummeksuen Sallamaan omaan esseeseen ”Novellin taide”. ”Kirjailijoilla ei yleensä ole tapana selittää samassa niteessä tekstejään, sitä ei ole pidetty sisäsiistinä. Sitä harjoitetaan myöhemmin haastateluissa ja matineoissa. Mutta kun olen toiselta solultani kirjallisuuden tutkija, jälkeä tulee katsoneeksi silläkin silmällä.”

Ansiokkaasti ja sallamaisella tiiviydellä kirjailija setvii kahdeksaan ja puoleen sivuun kokoelman valintansa aiempine julkaisuajankohtineen, esikuvineen sekä käsitteistöineen ja katsomuksineen novellitaiteesta. Paljastuu, että novellit on kirjoitettu kutakuinkin kahdenkymmenen vuoden aikana.

Julkisuudessa Kari Sallamaata on koronan jälkeen nähty enää harvakseltaan. Kynä ja järki ovat kuitenkin palstoilla edelleenkin terävää ja tutkimustakin syntyy. Novellikokoelman viimeisen sivun jälkeen valkeneekin hiukan kaihoisasti, että tämä taitaa olla ainoa ja viimeinen kokoelmallinen mahdollisuus perehtyä Sallamaan novelliosaamiseen.

Kuten kaikki laadukkaat kirjat, tämäkin kirja päättyy lopulta takakannen omintakeiseen kuvailuun teoksesta. Lukekaahan takakannen teksti kokonaisuutena! Tulette mahdollisesti perehtyneeksi vinkkaustekstin jälkeen Sallamaan tapaan jäsentää novellitaidetta.