Örö on satavuotisesta sulusta muutamia vuosien sitten yleisölle avattu linnoitusaari Saaristomerellä. Tsaarin ajoista asti sotilasalueena toimineesta saaresta on kuoriutunut vähitellen Saaristomeren helmi. Tämä juttu ei kuitenkaan kerro tuosta mystiikastaan hiljalleen riisuutuvasta väkivallan historiaa hohkaavasta paikasta, vaan nimikaimastaan, muhoslaisesta elektronisen musiikin yhtye Öröstä. Henkiset hammasrattaat ovat tietyllä tapaa loksahdelleet samoihin suuntiin molemmilla Öröillä.
Örö-yhtye muodostui alun alkaen Pekka Huovisesta ja Ilkka Huhdasta. Tummanpuhuvasti laahustava ja nilkkaava esikois-EP Pimeä aine keitettiin tämän kaksikon sysimustasta alitajunnasta. Miesten aiempi rockbänditausta kuuluu kyllä. Pimeällä aineella elektroninen ilmaisu haki vielä hieman karuna ja luonnosmaisena muotoaan. Uutukainen II-EP on valovuosimainen loikka monipuolisempaa ilmaisua kohti.
Örö-duo on levyjensä välissä kasvanut nelihenkiseksi yhtyeeksi. Uudet elektroniset ääniversumit avautuivat rock-taustaisen, ja myöhempinä aikoina jo elektromusaan syventyneen kosketinsoittaja Mikko Kuivalan liityttyä kokoonpanoon. Rytmillinen kankeus taas sai väistyä, kun multi-instrumentalisti Anssi Hautamäki istahti rumpupallille. Uusi Örö soi monipuolisesti ja mielikuvitusrikkaasti.
Kun avausraita ”Kaikki on mahdollista” käynnistyy, varautumaton kuulija saattaa harhautua luulemaan kuuntelevansa Pariisin Kevään uutta materiaalia. Örö sysää aiemmin totutun katatonisen elektron syrjään ja tuuttaa pop-kertosäkeet silmille. Materiaali flirttailee jopa radioystävällisyydellä, mitä ei voinut kuvitellakaan ensimmäisen levyn kohdalla.
Kuten avausraitakin, ”Ei päätä ei häntää” -kappale rytmittyy huomattavan läskeillä bassolinjoilla. Muhevat synabassot ja savuinen pianosoundi kasarisyntikoilla kuorrutettuna kuljettavat kappaletta. Laulu on kuitenkin luonnoksenomaista ja melodia vaikeasti hahmotettavaa. Ensimmäisen raidan tasolle ei päästä kokonaisuutena, ja varsinkin lyriikat sekä laulumelodiat jättävät toivomisen varaa.
Levyn helmi on kolmosraita ”Unohda”. Sanoituksellisestikin toimivin raita, jonka miellyttävän pehmeä synalead-soundi tuo mieleen Goldfrappin. Rumpu–basso-yhteistyö on hämmentävän toimivaa. Bassolinja kulkee omia polkujaan, mutta keskustelee ja hengittää breakbeatia hyväilevän kompin kanssa erittäin hyvin. Laulumelodiat varsinkin C-osassa ovat kiinnostavat. Osuma.
Seuraava kappale ”Katarsis” muistuttaa ehkä eniten ensimmäisen EP:n karusta ja yksinkertaisesta elektrosta. Vaivaannuttavaksi vaipuva dystooppisuus varsinkin lyriikoiden osalta aiheutti epäuskoista itsensä raapimista. Välttävän arvosanan kappale välttää tuomiopäivänpasuunamaisella synaseinällä.
”Koomassa” on yllättävää täysorgaanista soulpop-vääntöä. Se flirttailee vahvasti myös triphopin kanssa sisällä pitäen myös selvän Portishead-viittauksen rumpu–syna-combossa. Soundi on kappaleessa lämmin ja orgaaninen. Taustalauluineen kappaleessa voitaisiin laulaa aivan hyvin vaikka rakkaudesta, mutta minimalistiset lyriikat toistelevat koomaan askeltamista. ”Kooma” on myös ainoa kappale, missä sähkökitarakin saa pienen hetkensä. Se on helpottava, ilmava hetki levyllä. Rumputyöskentely on ”Koomassa” erityisen miellyttävää. Jokainen isku on harkittu mutta rento.
Päätösraita ”Loputon virta” ei herätä suuria tunteita. Se on hallitsevan likaisen kompin vetämä raita, josta on hankala löytää melodiaa. Äänimattoa, joka jää hieman etäiseksi kokonaisuudessaan.
Örön II on lyriikkapuolen ja laulumelodioiden epätasaisuudesta huolimatta hyvä ja todellisia lupauksia nostattava levy. Se on hyperloikka edelliseen tuotokseen nähden. Muusikkomäärän tuplaannuttua näkemystä on tullut lisää. Satavuotisesta sulusta avautuva linnoitus alkaa hiljalleen paljastaa uniikin rannikkonsa. Örö soi nyt monipuolisemmin ja laajemmin kuin ennen. Se on parhaimmillaan silloin kun se antaa melodian viedä, ja sysää syvimmät demoninsa taka-alalle.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.