Helsinki-filmi: Järjettömän paska idea. 107 min. Ensi-ilta 13.1.2023. K12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pamela Tola, kuvaus Arsen Sarkisiants, lavastussuunnittelu Kari Kankaanpää, pukusuunnittelu Jouni Mervas, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Antti Reikko, äänisuunnittelu Panu Riikonen, musiikki Salla Luhtala.
Rooleissa Alina Tomnikov, Iina Kuustonen, Chike Ohanwe, Joanna Haartti, Lotta Lehtikari, Leea Klemola, Lauri Maijala, Manuela Bosco.
Mitä juuri tapahtui? Oliko hyvä idea lähteä elokuviin? Pamela Tolan kolmas kokopitkä elokuva Järjettömän paska idea on hämmentävän omalaatuinen elokuva. Moderniin pelimaailmaan sijoittuvassa draamakomediassa meno on jäätävän kylmää. Vaikka pohjimmiltaan tarinassa on kyse ystävyydestä, ystävyys ei ole aina helppoa.
Pamela Tolan edellinen elokuva, katkeransuloinen ikääntyneiden naisten road movie Teräsleidit sai kiittäviä arvioita ja oli Suomessa koronavuoden 2020 ylivoimaisesti katsotuin ensi-iltaelokuva. Järjettömän paska idea ei ole Teräsleidien tapaan sympaattinen ja helppo komedia. Huumori on kuivan pistävää ja saa välillä hyvin absurdeja sävyjä.
Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat olleet ystäviä lapsuudesta lähtien. Aikuisina he toimivat yhtiökumppaneina perustamassaan peliyhtiö Krillissä. Ripe on sosiaalisesti kömpelö, kapinallinen ja luonteeltaan vähintäänkin haastava persoona.
Alkuun mieleen tulee nörttien kulttisarja Halt and Catch Fire, jossa Mackenzie Davis oikuttelee nerokkaana koodaajana. Pohjoisen kylmä tuuli kasvattaa kuitenkin kipeämpiä henkilöhahmoja kuin Amerikan aurinko. Myöskään romanttisen rakkauden kiemuroissa ei ole välttämätöntä ylen määrin piehtaroida.
Pitkässä ystävyydessä on kuitenkin samankaltaista dynamiikkaa kuin parisuhteessa. Yhdessä jaetut ilot ja surut saavat ihmiset kasvamaan yhteen. Rakkaus ja mustasukkaisuus sekä toisen menettämisen pelko ovat läsnä myös tiiviissä ystävyyssuhteissa.
Noora on päättänyt mennä naimisiin, mikä on Ripen mielestä järjettömän paska idea. Läheisriippuvuus saa pian myrkyllisiä piirteitä, jotka kulminoituvat pahimmillaan henkisenä väkivaltana. Tilanteeseen on kuitenkin vaikea samaistua, sillä päähenkilöistä ei ole helppo pitää. Noora on välittävä mutta ärsyttävän kiltti, ja kompleksisen Ripen väkivaltainen poukkoilu on paikoin rasittavaa seurattavaa. Ripen käytös ja rikkoutunut mieli saavat kuitenkin selityksensä lapsuuden traumoista.
Noora pyytää Ripeä järjestämään hänelle polttarit, ja tästä alkaa pätkä vimmaista tie-elokuvaa. Siirtymä ei ole järin hienovarainen, mutta sitä ei elokuva ole muutenkaan. Huumori hyppää absurdisti silmille välillä yllättävästikin.
Pamela Tola tunnetaan erityisesti Suomen eturivin näyttelijänä, ja hän osaa henkilöohjauksen. Tola on antanut taitaville näyttelijöille tilaa, ja heidän reaktionsa tuntuvat välittömiltä. Välittömyys ei toki välttämättä lisää uskottavuutta, mutta tuo elokuvaan raikkautta.
Iina Kuustonen on tasaisen hyvä, ja Tomnikovin ja Kuustosen yhteisissä kohtauksissa on tehoa. Muut elokuvan henkilöt ovat selkeitä sivuhahmoja, ja elokuvan jännitettä pitää yllä etenkin Alina Tomnikovin eläytyvä roolisuoritus. Tomnikov uskaltaa olla myös herkkä rajussa androgyynin ongelmavyyhdin osassa. Roolivalinta on yllättävä mutta todella onnistunut monipuolisen näyttelijän ensimmäiseksi pitkän elokuvan päärooliksi.
Tomnikov valittiin roolistaan European Film Promotionin (EFP) Shooting Star 2023 -ohjelmaan, joka nostaa esiin vuosittain kymmenen lahjakasta näyttelijää. Ohjelmasta ovat aiemmin nousseet kansainvälisiksi tähdiksi muiden muassa Alicia Vikander ja Carey Mulligan.
Elokuva on kuvattu Oulussa ja Hailuodon ympäristössä. Mukana tuotannon yhteistyössä ovat esimerkiksi BusinessOulu, Osuuskauppa Arina ja Fingersoft. Oulu ei kuitenkaan nouse erityisesti esiin, vaikka pohjoisen kylmä teknologiakaupunki sopiikin elokuvan tapahtumapaikaksi. Kyse on lähinnä arktisesta ympäristöstä.
Lopun huipentaa avantopitchaus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Kaikessa absurdiudessaan kohtaus jättää lähtemättömän muistijäljen ja menee hyvällä tavalla överiksi jopa oudon huumorin draamakomediassa.
Järjettömän paska idea ei ole kiva, kiltti ja suloinen elokuva. Siihen ei ole varmasti pyrittykään. Tola hämmentää kierolla huumorilla, ja naurun paikkoja ei alleviivata. Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki. Jo siitä syystä ei ole yhtään paskempi idea lähteä elokuviin.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
