Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Tuu lähemmäs beibi
Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948. 260 s. Atena 2020.
Suomalainen (pari)tanssivastaisuus roihusi erityisesti vuoden 1918 sisällissodassa ja toisen maailmansodan aikana 1939–1945. Musiikin tahdissa ilottelua pidettiin loukkauksena rintamalla henkensä vaarantavia sotilaita kohtaan. Toisen maailmansodan aikana astui voimaan jopa tanssin täyskielto. Kahden historioitsijan, Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan arvion mukaan esimerkiksi jatkosodan aikana noin 15 000 suomalaista tuomittiin tanssimisesta sakkoihin. Kaksi nuorta naista istui tanssimisen takia jopa vankilassa.
Tanssimisen demonisointi sota-ajan poikkeusoloissa oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Pinnan alla vaikutti ikiaikainen huoli nuorison turmeluksesta. Tutkimuksessaan Tikka ja Nevala osoittavat, miten jo 1800-luvun lopulta tanssin oli koettu uhkaavan erityisesti nuorten naisten siveyttä. Oltiinhan siinä fyysisesti liki vastakkaista sukupuolta. Kosketuksen porttiteorian puoltajat mielsivät tanssin askeleiksi kohti kansakunnan rappiota.
Kielletyt leikit kartoittaa tanssin kitkemistä kannattaneiden tahojen maailmankuvia. Kyseessä oli yllättävän heterogeeninen kristillisyyteen ja muuhun arvokonservatismiin kallistunut joukkio. Monilla oli kuitenkin valtaa puhua kovaan ääneen julkisessa keskustelussa. Toki oli myös heitä, jotka lehtikirjoituksillaan julkisesti puolsivat tanssimista, ja vielä enemmän niitä, jotka kirjaimellisesti äänestivät jaloillaan – rajoituksista huolimatta.
Vaikka kirjan aiheena on tanssin kieltäminen, nousee yhtä tärkeäksi ihmisten halu liikuttaa kehojaan uusien musiikkilajien tahtiin ja olla lähellä toisia kehoja ja ihoja. Se pohtii ”tanssikuumeen” ilmenemisen muotoja kaupungissa ja maaseudulla sekä toisen maailmansodan siviili-Suomessa ja sotatoimialueilla. Aineiston maantieteellinen pääpaino on kuitenkin itäisessä ja eteläisessä Suomessa.
Myös muiden valtioiden asennetta tanssiin sivutaan. Se auttaa lukijaa hahmottamaan globaalien kulttuuristen vaikutusten ja teknologian leviämistä. Natsi-Saksan tanssiin suhtautumisen (vaarallista, vierasperäistä) pohjalta syntyneet tanssikiellot olivat lähellä Suomen virallista linjaa toisen maailmansodan aikana. Mitä nyt täällä kukaan ei joutunut swingin takia työleirille. Ison-Britannian valtion näkemys tanssista oli hätkähdyttävän erilainen: sitä pidettiin terveellisenä sotaakäyvän kansakunnan moraalin ja yhteishengen kohottajana.
Kirjan mukaansatempaavimmassa kohdassa perataan tanssikieltoon liittyviä tapaturmia. Ainakin kahdesti salatansseja hajottamaan tullut poliisi ampui tanssijan kuoleman aiheuttaneen vahinkolaukauksen. Kirjoittajat käyvät tapahtumat seikkaperäisesti läpi, vertailevat poliisien saamia tuomioita ja niiden syitä. Kun suurin osa teoksesta on perinteisempää laajempien ilmiöiden aukiselittämistä, tuntuu herkulliselta lukea tavallisista, nimellisistä ihmisistä. Myös ajoittaiset taulukot ja ihanat aikalaiskuvat tukevat tekstimassan merkityksen havainnollistamista, vaikka kumpiakin saisi olla rutkasti enemmän.
Hieman puisevaksi tämän Tieto-Finlandia-palkinnon viime vuonna saaneen teoksen tekee sen yletön toisto. Samat asiat sanotaan luvusta toiseen ja luvuissakin moneen otteeseen – joskus jopa peräkkäisissä lauseissa. Eivätkö kirjoittajat luota lukijan kykyyn omaksua lukemaansa tietoa? Aineisto ja aiheet kuitenkin kannattelevat tästä huolimatta.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.