Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948. 260 s. Atena 2020.
Suomalainen (pari)tanssivastaisuus roihusi erityisesti vuoden 1918 sisällissodassa ja toisen maailmansodan aikana 1939–1945. Musiikin tahdissa ilottelua pidettiin loukkauksena rintamalla henkensä vaarantavia sotilaita kohtaan. Toisen maailmansodan aikana astui voimaan jopa tanssin täyskielto. Kahden historioitsijan, Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan arvion mukaan esimerkiksi jatkosodan aikana noin 15 000 suomalaista tuomittiin tanssimisesta sakkoihin. Kaksi nuorta naista istui tanssimisen takia jopa vankilassa.
Tanssimisen demonisointi sota-ajan poikkeusoloissa oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Pinnan alla vaikutti ikiaikainen huoli nuorison turmeluksesta. Tutkimuksessaan Tikka ja Nevala osoittavat, miten jo 1800-luvun lopulta tanssin oli koettu uhkaavan erityisesti nuorten naisten siveyttä. Oltiinhan siinä fyysisesti liki vastakkaista sukupuolta. Kosketuksen porttiteorian puoltajat mielsivät tanssin askeleiksi kohti kansakunnan rappiota.
Kielletyt leikit kartoittaa tanssin kitkemistä kannattaneiden tahojen maailmankuvia. Kyseessä oli yllättävän heterogeeninen kristillisyyteen ja muuhun arvokonservatismiin kallistunut joukkio. Monilla oli kuitenkin valtaa puhua kovaan ääneen julkisessa keskustelussa. Toki oli myös heitä, jotka lehtikirjoituksillaan julkisesti puolsivat tanssimista, ja vielä enemmän niitä, jotka kirjaimellisesti äänestivät jaloillaan – rajoituksista huolimatta.
Vaikka kirjan aiheena on tanssin kieltäminen, nousee yhtä tärkeäksi ihmisten halu liikuttaa kehojaan uusien musiikkilajien tahtiin ja olla lähellä toisia kehoja ja ihoja. Se pohtii ”tanssikuumeen” ilmenemisen muotoja kaupungissa ja maaseudulla sekä toisen maailmansodan siviili-Suomessa ja sotatoimialueilla. Aineiston maantieteellinen pääpaino on kuitenkin itäisessä ja eteläisessä Suomessa.
Myös muiden valtioiden asennetta tanssiin sivutaan. Se auttaa lukijaa hahmottamaan globaalien kulttuuristen vaikutusten ja teknologian leviämistä. Natsi-Saksan tanssiin suhtautumisen (vaarallista, vierasperäistä) pohjalta syntyneet tanssikiellot olivat lähellä Suomen virallista linjaa toisen maailmansodan aikana. Mitä nyt täällä kukaan ei joutunut swingin takia työleirille. Ison-Britannian valtion näkemys tanssista oli hätkähdyttävän erilainen: sitä pidettiin terveellisenä sotaakäyvän kansakunnan moraalin ja yhteishengen kohottajana.
Kirjan mukaansatempaavimmassa kohdassa perataan tanssikieltoon liittyviä tapaturmia. Ainakin kahdesti salatansseja hajottamaan tullut poliisi ampui tanssijan kuoleman aiheuttaneen vahinkolaukauksen. Kirjoittajat käyvät tapahtumat seikkaperäisesti läpi, vertailevat poliisien saamia tuomioita ja niiden syitä. Kun suurin osa teoksesta on perinteisempää laajempien ilmiöiden aukiselittämistä, tuntuu herkulliselta lukea tavallisista, nimellisistä ihmisistä. Myös ajoittaiset taulukot ja ihanat aikalaiskuvat tukevat tekstimassan merkityksen havainnollistamista, vaikka kumpiakin saisi olla rutkasti enemmän.
Hieman puisevaksi tämän Tieto-Finlandia-palkinnon viime vuonna saaneen teoksen tekee sen yletön toisto. Samat asiat sanotaan luvusta toiseen ja luvuissakin moneen otteeseen – joskus jopa peräkkäisissä lauseissa. Eivätkö kirjoittajat luota lukijan kykyyn omaksua lukemaansa tietoa? Aineisto ja aiheet kuitenkin kannattelevat tästä huolimatta.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh […]
Sääʹm lie pleässjam Eurooppâst takainalla tobddum paar- da joukktaaʹnsid 1800-lååǥǥ mâʹŋŋbeäʹl rääʹjest. Sij pleässjemkulttuurâst lie määŋg seämmanallšemvuõđ kaʹrjjlaž da tâʹvvruõššlaž […]
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”