Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Ida Productions: Lumipalloefekti. 90 min. Ensi-ilta 6.10.2023. S.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pauliina Punkki, elokuvaus Theofanis Kavvadas, äänisuunnittelu Kirsi Korhonen, leikkaus Pauliina Punkki ja Markus Leppälä, musiikki Salla Luhtala
Yleisen hokeman mukaan dokumentin tehtävä on herättää ajatuksia ja empatiaa. Yleisen käsityksen mukaan dokumenteista sivistyy. Yleisen mielikuvan kautta dokumenttejakin voi katsoa osana viihdettä. Mutta nämä ovatkin yleistyksiä.
Pauliina Punkki luo ansiokkaan ja kiiteltävän dokumentin Kittilän kunnanvaltuuston vaiherikkaasta hapuilusta 2010-luvulta näihin päiviin. Lumipalloefekti on harvinaislaatuinen suomalainen politiikkaa käsittelevä dokumentti, jonka katsominen herättää katsojassaa närkästyksen ja hölmistyksen lisäksi avuttoman hämmentyneisyyden sekä epäilyksen lähidemokratiaa kohtaan.
Dokumentti on harvinaisesti minäkerrontamuotoinen. Ohjaaja dokumentoi Kittilän kunnallissirkusta tyttärelleen, jotta tämä surkuhupaisa tivoli ei enää ikinä toistuisi. Toiveista huolimatta karavaani kulkee, ja sirkus vaihtaa loppujen lopuksi vain kuntaa. Dokumentti ikuistaa erään kunnan paikoin sanoinkuvaamattoman rumban vastoin hyvää hallintokäsitystä, kuntalakia taikka jääviyttä.
Punkki on hyödyntänyt puolitoistatuntiseen dokumenttiinsa 22 haastateltavaa. Käsityksiään ja tulkintojaan tapahtumista kertovat Kittilän kunnan luottamuspaikoilla pitkään toimineet henkilöt. Täysin toisistaan poikkeavien tulkintojen mukaan Kittilässä on joko erittäin räikeästi rikottu kaikkea lähidemokratian yleisarvoja tai sitten kunnassa on toimittu vain vanhojen tapojen mukaisesti (ja silti näemmä rikottu lähidemokratian yleisarvoja).
Torniolaislähtöinen Punkki aloitti dokumentin viimeisillään raskaana ollessaan. Hän muutti tyttärensä syntymän myötä Kittilään seuraamaan kunnallista pöhköilyä. Itsenäisen Suomen kummallisin ja surullisin kuntaskandaali käänteissään on niin hurjasteleva, että paikoin katsoja tippuu kyydistä.
Dokumentin tiedote jäsentää synopsiksen mallikkaasti: ”Kittilä ajautui demokratian kriisiin vuonna 2013. Kunnanjohtajan ja kuntapäättäjien välinen luottamuspula sai aikaan mediasirkuksen, valtion laatiman uuden lain Lex Kittilän ja Suomen suurimmat rikosoikeudenkäynnit kuntapäättäjiä vastaan. Yksi elokuvan henkilöistä, viime vuonna Kittilän kunnanjohtajan virkaan valittu, sai keväällä 2023 Korkeimman oikeuden tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tuomiosta huolimatta hän saa pysyä virassaan. Tällainen lumipalloefekti voi tapahtua missä vain ja milloin vain, myös talven ihmemaassa, revontulten keskellä ja yhdessä maailman vähiten korruptoituneista valtioista.”
Rikosoikeuden emerita professori Terttu Utriainen lataa alkuun arkistopätkässä, että Kittilää vaivasi ”vauhtisokeus” ja että kuntalain tulkinnassa Kittilä on oikea ”villi länsi”. Kriisin keskiössä ja tuomittuna ollut entinen kunnanjohtaja Timo Kurula (kesk.) kuvaileekin kittiläläisten olevan ”ihan tavallisia lappilaisia”, jotka elävät ”ihan samanlaista arkea” kuin muutkin suomalaiset. Toivottavasti Kurula on näkemyksessään hakoteillä.
Vaikka dokumentti ei paljastakaan haastateltavien puoluetaustaa, alkuasetelma selviää näppärästi alkuminuuteilta saakka. Suomen Keskustan kunnanvaltuutetut tekevät kaikkensa savustaakseen kunnanjohtaja Anna Mäkelän (vihr.) pois virastaan ja esittävät tämän jälkeen uhriutumista. Muut haastateltavat puivat pinkan laittomuuksia ja epäasiallisuuksia evästykseksi.
Runsaslukuisen haastateltavien joukkio muodostaa dokumenttiin puhuvat päät -gallerian. Vilkastaakseen kuvakerrontaa Punkki hyödyntää mallikkaasti arkistomateriaalia pääosin Yleisradion uutisarkistoista, mutta toisinaan antaa pilkahduksia omasta koti-VHS-kirjastostaan. Suomen Kuvalehteä tai Helsingin Sanomia ei harmikseni hyödynnetä edes otsikkotasoilla. (SK taisi olla muuten ainoa valtakunnallinen lehti, joka edes viitsi seurata tätä pelleilyä säännölliseti.)
Tehokas, joskin rauhallinen ja hyvin jäsennelty haastattelujen sisältö pitää otteessaan. Haastateltavat ovat sanavalmiita ja muotoilevat asiansa jouhevasti ja ymmärrettävästi. On kadehdittavaa, miten luottamuksellisen ja tiiviin suhteen Punkki on saanut haastateltaviinsa. Sanat ovat aitoja, sanoma ja uskomus vankkaa.
Dokumentti saa kiitoksensa runsaasta nimi- ja titteliriveistään, jotka toistuvat tiuhaan. On hyvä yhdistää naama ja nimi, sen verran syytökset kimpoilevat ja kyräilyä on. On hyvä tietää, minkä mittainen ura haastateltavalla on luottamustoimissa. On hyvä tietää, että liika istuminen valtuustossa muuttaa ihmistä kuin ihmistä.
Mykkäelokuvien tutut väliplanssit sen sijaan antavat komiikkaa, vaikka sitaattien sisältö ei taasen komiikkaa lupaakaan. Mitä pidemmälle dokumentti etenee, sitä turhautuneemmaksi vajoaa planssisitaattien lukija. Dokumentti pitää temponsa, esittää asiasisältönsä selkeästi ja jäntevästi. Kertojaääni vahvistuu, subjektiivinen dokumentaario ja frustraatio silti väistetään. Omakohtaisuus saa erilaisen kaiun taannehtivasti. Tulevaisuus pelottaa.
Mutta tämäkin yleistyistä! Tarina jatkuu, koska kaikkea emme hallinto-oikeuden tai hovioikeuden jälkeenkään tiedä oikeaksi. Suomessa on muitakin kuntia, tarinoita ja hallinto-oikeuksien tulkintoja. Poliittinen dokumentaatio pelastaa kai siten jotain, mutta ei ehkä jälkipolvia kuitenkaan? Dokumentti on jäljiltään karmea, siksi mietittävää.
Menkäähän toteamaan oma käsityksenne lähidemokratiasta ja uskosta tulevaan. Suomessa on toisaalla myös 308 muuta kuntaa, joissa on omat ongelmansa ja päättäjänsä.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.