Pintapuolinen hankauma syvälle menevään runouteen

Laura Herva: pinnat. hankaumat. 66 s. Basam books 2021.

Harvakseltaan arvostelijalle tulee eteen teoksia, jotka lumoavat, mutta niiden sanallistaminen vaatii lukukertoja, jotta pääsisi selville mikä teoksessa vavahduttaa. Laura Hervan esikoisteos pinnat. hankaumat aiheuttaa edellä mainitun pulman. Yritän puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.

66-sivuinen runoteos on viisiosainen. Osat eivät ole otsikoituja, ja niiden yhtenäisyys rajoittuu erilaisiksi pinnoiksi – tähänhän teoksen nimikin viittaa. Runot ovat säkeitään myöten fragmentaarisia, ne eivät nojaa sanojen tai aiheiden toistoon, mutta jotakin epäkonventionaalista niissä on… Ei kokeellista, joskaan ei myöskään perinteistä runomuotoisuutta. Runoja on toisinaan hankala tulkita kokonaisuuksiksi, mutta myöskään ergodisesta eli hankalaselkoisesta tai erityispinnistelyjä vaativasta tekstistäkään ei ole kyse. (Hypertekstuaalisuuteenkin on vain yksittäinen viite; ilmeisesti lauluntekijä ja sanoittaja Cynthia Weiliin.)

Muotoilussa tekstimassaan on käytetty säästeliäästi sarkainvaihtoja tai asetteluja, mutta jotakin kokeellisen runouden rajapintoja tässä ehkä sittenkin härnätään. Vastoin vallitsevaa kokeellista nykyrunoutta suurin osa säkeistä on lause- tai virkemuodossa. Muutamalla sivulla palstoituksella rikotut säerivit muodostavat mahdollisuuksia uusille runokokonaisuuksille.

Pinnat ja hankaumat muodostavat ehkä ihmisen kosketuspinnoista tietoisuuksineen ja kosketuksineen.
Kuten kaikki se, mikä tekee ihon ulkopuolen todemmaksi kuin sisäelimet
Kuten kaikki se, mikä erottaa luodun luomattomasta
Tai vastaavsti tekee tyhjäksi kaiken aiemin ajatellun
Kuten hyväilyt. Äänen joka puhelun loppupuolella muuttu helläksi ja kaipaavaksi
Kylkiluu, aistin, kuuloluu, huolimattomuus

Teksteistä kumpuaa arkisuus keskikaljapulloineen ja katunäkymineen. Luonto ja valo ovat läsnä. Konkreettinen muuttaminen tai metamorfosimainen muutos kai lienevät teoksen tittelin mukaisia hankaumia: ”hallit, asunnot muuton yhteydessä, viimeinen kerta kun suljet tai avaat juuri tietyn oven / kauppakeskukset ennen liikkeiden avautumisaikaa, kun näet vain valot, / karkkikaupan sokerikoristellut näyteikkunat ja siivojat yhdistelmäkoneineen”.

Esikoisteosmaisesti totta kai Aristoteleen runousoppi on mainittava. Tällä kertaa runousoppi kirjoitetaan katastrofimaisesti auki runon kakkososassa. Tragedia määritellään seuraavasti: ” – – / Kehosi eletty paino kuin uneksi tullut liha, muistojen tiivistymä. Kuva on vain pysäytettyä valoa, menneisyyden kellertävät vuosikymmenet. – – Lapsi opettelemassa olla-sanoja, ikään kuin maailman reunalta voisi sittenkin pudota.”

Ihastuin runoteoksen kummallisuudesta, mutta edes kolmannellakaan lukukerralla en osaa tätä tämän paremmin jäsentää. Rovaniemeläisen sanataideohjaajan ja kirjastotyöntekijän esikoisteos on siinä määrin miellyttävä pulma, että jokainen piirtäköön mieleensä siitä joko pintansa tai hankaumansa.

Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

Vladolf Putler

Ajankohtaista Verkkoartikkeli 5/2022

Pian Venäjän helmikuisen Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi. Eira Huusko-Kukkonen pohtii sanojen merkitystä todellisuuden luomisessa.