Zodiak Finland: Naurun varjolla. 88 min. K-7.
Ohjaus Reetta Aalto, käsikirjoitus Anna Ruohonen. Pääosissa Elene Leeve, Ernest Lawson, Joonas Saartamo ja Aino Sirje.
Ensi-ilta 20.11.2020.
Reetta Aallon ensimmäinen yksinohjattu kokopitkä Naurun varjolla paneutuu stand up -komiikan maailmaan. Elena Leeve näyttelee koomikoksi heittäytyvää aloittelijaa, joka kohtaa elokuvan aikana stand up -komiikan alustuksen, nostatuksen, lavakuoleman sekä punchlinen. Ohessa käsitellään myös suomalaisen komiikan maskuliinisuuden dominanssia, voimaantumista naisena ja itsensä etsimistä.
Elokuva on kerrottavissa stand up -komiikalle otollisena kolmiosaisena rakenteena: alustus, rakentaminen ja punchline. Perehdyttäköön tällä rakenteella elokuvan sisältöön ja lisättäköön loppuun lavakuolema, eli sellainen kohta, jolloin koomikko lavalla jäätyy ja kokonaisuus lässähtää.
Alustus
Työhönsä leipääntynyt käsikirjoittaja päättää kokeilla siipiään stand up -komiikan maailmassa. Alku on juuri niin kivikkoinen, mitä uranvaihto antaa ymmärtää. Komediennea näyttelevä komedienne Minna Kivelä opastaa untuvikkoja koomikkoja alan saloihin.
Jenkkihenkinen “vaikeuksien kautta huipulle” hapuilee ja sisältää muutaman turhan hitaasti antavan alustuksen. Elokuvan alku on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Rakentaminen
Neljä aloittelevaa koomikkoa lähtee kiertueelle, joka huipentuu tv-esiintymiseen. Koomikkoseurue muodostuu Elena Leeven pääosan lisäksi sovinistisia vitsejä suoltavasta Joonas Saartamon kärttyisestä hahmosta, Ernest Lawsonin tummaihoisuuteen nojaavasta reippailijasta sekä Aino Sirjen muunsukupuolisesta kärkkäilijästä. Hahmot jäävät kapea-alaisiksi ja toistavat “vitseinään” vain ja ainoastaan stereotypioitaan.
Koska Elena Leeven esittämä hahmo on 35-vuotias sinkku, ei liene kenellekään yllätys, että hänellä on sutinaa vähän kaikkiin suuntiin tai ainakin hän saa huomiota kaikista suunnista. Kun tähän kaikkeen lisätään vaivaannuttavia morkkisoksenteluja sekä huonoa nousuhumalan ja flirtin näyttelemistä, ei puhuttane mitenkään omalaatuisista aihioista.
Elokuvan keskikohta on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Punch-line
Elokuvan komiikasta vastaavat pitkänlinjan stand up -taiturit Iikka Kivi, Tomi Haustola sekä Jamie MacDonald. Ammattikoomikoiden vitsit jäävät ohuiksi osin hahmojen esittämän amatöörimäisyyden kautta. Ajoitus ei toimi, arkkityypit ovat läsnä vitseissä. Käsikirjoittajana toimivan päähenkilön oivallukset ovat sentään jokseenkin syvällisiä, mutta arkkityyppinen macho-karaktääri Joonas Saartamon esittämine anoppivitseineen jää heitteille kapea-alaisuudellaan.
Jos ja kun jotain positiivista on nostettava, niin elokuvan kuvasto 2020-luvun taitteen hotellikäytävistä ja anniskelupaikoista on elävä. Nuhjuisuus ja arkisuus jättää ajasta dokumentaation. Myös neljän kaupungin still-kuvat ovat onnistuneita.
Mutta elokuvan loppu on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Lavakuolemat
Vitsit eivät kanna edes sen vertaa, että niillä olisi pressinäytöksessä kerätty hymähdyksiä saati naurunremakoita. Elokuva ei siis nähtävästi ole komedia, mutta varteenotettavasta draamastakaan ei voitane puhua, kun juoni on ohut ja ennalta-arvattava.
Elokuva sisältää outouksia: jatkuvasti päiväsaikaan tehtävät stand up -keikat, yhtenäinen lava-asustus koomikoilla sekä muodolliset kättelyt ennen setin aloittamista ovat tahattoman koomisia. Samanlainen tahaton komiikka leimaa koko elokuvaa. Erityismaininnan virttyneisyydellään saa peräti kahdesti käytetty lavakuolemaefekti sydämenlyönteineen, hikipisaroineen ja kohinaäänineen.
En myöskään ole ikinä aiemmin nähnyt Saartamon esittämän hahmon tapaista stand up -koomikkoa, joka joutuisi yleisölle selittämään vitsinsä punch-linea hokemalla anteeksipyytelemällä yleisölle, että kyseessä oli vain “vitsi, vitsi”.
Elokuva onkin kokonaisuudessaan väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti. Koomiikasta ja koomikoista kun on olisi luullut saaneensa irti muutakin kuin tylsistyttävän puolitoistatuntisen.
Kirjoittaja on tehnyt satunnaisia stand up -keikkojaan häissä, hautajaisissa ja syntymäpäivillä. Hän on muutamia kertoja myös esiintynyt open mic -klubeilla.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
