
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Heikki Kännö: Runoilija. 568 s. Sammakko 2020.
Heikki Kännö jatkaa kolmannella romaanillaan omaleimaista kerrontaperinnettään. Esikoisteos Mehiläistie (2017) sekä Runeberg-palkinnon saanut Sömnö (2018) olivat Faust-myyttiin nojaavia romaanijärkäleitä, eikä tuorein teos tee poikkeusta. Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.
Teos kertoo boheemista taitelijasielusta Runoilijasta eli Le Poetésta, joka seikkailee 1800-luvun lopun Euroopassa epäonnisena kulkurina. Fiktiivinen kirjailija Aurelian Benn on epäonnisuudessaan kekseliäs Goethe-pastissi. Hän solmii kavalan suhteen paholaisen, Henrik von Grüngenin kanssa saadakseen tuotettua kirjallisen läpimurtonsa, ajautuu toki vaikeuksiin ja pakoilee vastuutaan yhä dystopiamaisemmaksi muuttuvassa ympäristössä Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä ja lopulta Saksassa.
Maagiseen realismiin nojautuva teos esittelee tällä kertaa lukijalleen historiallisista hahmoista Friedrich Nietzschen ja Richard Wagnerin. Samalla kolutaan Rudolf Steineria ja hiukan Johann Wolfgang von Goethea. Fiktiiviset naishahmot päähenkilön lisäksi ovat kännömäisen riittoisia ja onnistuneesti kuvattuja. Eleanorin, Lorrainen ja Minnan kuvaukset peilaavat kerronnallisesti päähenkilön eli Runoilijan horjahtelevaa ja oikukasta mielenmaisemaa.
Kun lopulta päähenkilö rujosti, joskin ronskisti saa viilattua linssiin Rudolf Steinerin kaltaista ajattelijaakin, veijarimainen tarinankerronta pääsee hersyviin oikeuksiinsa. Sisäistarinoissaan Kännö on suoranainen mestari: kuvataiteilijalle ominaisesti hän maalaa maisemaan yhä oudompia karaktaarejä, jotka viehättävät lukijaansa mielen kierteisyydellään ja kummallisilla tavoillaan.
Runoilija on syntynyt alkujaan Sömnön sisäiskertomuksesta, joka käsitteli noin 80-liuskaisesti Nietzschen sekoamisvuotta 1889. Se nojautuu Wagnerin Nibelungin sormus -sarjaan, ja sisäiskertomus paisuikin onneksemme 700-liuskaiseksi Runoilija-teokseksi. Aatehistoriallisesti Runoilija koluaa saksalaisen filosofian sekä taidehistorian äärellä onnistuneesti: filosofi Nietzschen lävitse – pikkusiskonsa rumasti manipuloimana – esitetään taidokas, vauhdikas ja kekseliäs tarinointi siitä, miksi näemme nykyvalossa Nietzschen arjalaisen ylivallan edustajana.
Vaikka Runoilija ei yllä samanlaiseen loppurymistelyyn kuin Sömnö, se onnistuu lopulta nivomaan tarinalinjansa oivallisesti ja kiehtovasti kauniiksi paketiksi rusettinyörein. Teos tosin on helppolukuisempi kuin Sömnö, mikä kertonee osaltaan Kännön kerronnan hioutuneen entisestään:
Sammakon Facebook-kanavan haastattelussa Kännö arvioi kustannustoimittaja Seppo Lahtiselle kirjoittaneensa teoksensa ”noin neljään kertaan”. Samaisessa haastattelussa Kännö kainostelee, että kyseessä olisikin eräänlainen välityö, ”veitikkamainen rakkaustarina”, joka pohjaa aiemman ja tulevan teoksen kautta Faust-myyttiin mutta on osa tetralogiaa ja täten jatkumoa. Välityöstä on hankalahkoa puhua, koska teos on lähiluvussakin tarkasteltuna onnistunut, kiiteltävä ja eheä.
Erityiskiitoksensa Kännö ansaitsee tällä kertaa pohdinnoistaan musiikin saralla. Musiikkitermistö on hallussa laaja-alaisesti, johdattaa instrumenttitekniikoidensa kautta uusiin juonteisiin ja tarjoaa lukijalle mahdollisuuksia kerrata tietämystä Wagnerin oopperoista.
Kännöltä on lupa odottaa neljättä romaania ilmestyväksi piakkoin, jolloin tetralogia saa ansaitsemansa päätöksen. Maalis-huhtikuun vaihteessa 2021 Kännö Sammakon haastattelussa ounasteli, että kolmasosa neljännestä teoksesta olisi jo valmiina. (Kyseinen, aiheiltaan runsaspitoinen haastattelu löytyy muuten Facebookista kustannusyhtiö Sammakon sivuilta otsikolla ”Tänä iltana, kirjailija Heikki Kännö”.)
On silkkaa iloa malttamattomana odottaa, mihin Kännö seuraavaksi suuntaa suomalaisen kerronnan tasokkuutta.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.