Ensimmäinen Saamelaiskaltio ilmestyi huhtikuussa 1966. Vierailevana päätoimittajana oli tuolloin 23-vuotias juuri opettajaksi valmistunut tuleva saamelaistaiteilija ja -poliitikko Nils-Aslak Valkeapää, Ailu. Nuoren Ailun pääkirjoitus oli radikaali, mutta täynnä optimismia. Hän kirjoitti muun muassa siitä, kuinka Yhdysvalloissa tummaihoiset “ovat saavuttamaisillaan yleisen mielipiteen turvakseen; oikeudelleen olla ihmisiä.” Elettiin aikaa kylmän sodan keskellä, Yhdysvaltojen rotuerottelu oli päättynyt Korkeimman oikeuden päätöksellä vasta 12 vuotta aiemmin.
Tämän, vuoden 2017 Saamelaiskaltion kirjoittajista aikamme nuori radikaali saamelaispoliitikko Aslak Holmberg viittaa kirjoituksessaan keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka saatettiin voimaan samana vuonna, kun ensimmäinen Saamelaiskaltio ilmestyi.
Kun minua pyydettiin Saamelaiskaltion vierailevaksi päätoimittajaksi, yritin miettiä, miltä saamelaiskulttuuri näyttää vuonna 2017. Kun ajatellaan saamelaiskulttuuria alkuperäiskansakulttuurina, on ajateltava kulttuuria käsitteen laajemmassa merkityksessä. Siis sitä, miten saamelaisten oikeudet toteuttaa kulttuuriaan esimerkiksi perinteisen kalastuksen tai poronhoidon osalta toteutuvat. Tällaiset kysymykset näyttävät olevan se kohta, mikä lopulta näyttää, onko saamelaisilla alkuperäiskansana oikeus oman kulttuurinsa harjoittamiseen.
Näyttää usein siltä, että saamelaiskulttuuri kelpaa aina, kun se käsitetään musiikkina, teatterina, kirjallisuutena tai vaikkapa kuvataiteena. Kun saamelaiset yrittävät puolustaa keskeisten kulttuuristen elementtiensä olemassaolon edellytyksiä esimerkiksi vastustamalla metsähakkuita poronhoitoalueen vanhoissa metsissä, he kohtaavat valtiovallan taholta niin suurta vastarintaa, että sen murtamiseen tarvitaan kansainvälistä oikeutta – kuten kävi esimerkiksi 2000-luvun niin sanotun Ylä-Lapin metsäkiistan yhteydessä. Lopulta vain YK:n väliintulo pelasti saamelaisalueen hakkuu-uhan alla olevat metsät Metsähallituksen hakkuilta sillä kertaa.
Kirjoittajat ja taiteilijat, joita olen kutsunut mukaan tekemään tätä numeroa, heijastavat kukin työssään saamelaiskulttuurin kannalta ajankohtaisia teemoja. Kulttuurinen appropriaatio on ollut tänä vuonna erityisen paljon esillä Suomessa. Olen kuitenkin kaivannut siihen kantaa ottavaa analyyttistä puheenvuoroa, joka antaisi suomalaiselle yhteiskunnalle eväitä ymmärtää ilmiön ongelmakohtia. Siksi pyysin kriitikko Otso Kantokorpea kirjoittamaan aiheesta. Saamelaiset tekijät Aslak Holmberg, Petra Laiti, Sunna Valkeapää ja Niillas Holmberg edustavat kukin nuoren polven saamelaisten ajattelijoiden, aktivistien ja taiteilijoiden kärkeä. Yksi Ailun päätoimittaman Kaltion tekijöistä, Iisko Sara luotaa haastattelussaan saamelaiskulttuurin ja -politiikan tilaa 1960-luvulta nykypäivään. Suuri kiitos teille osallistumisestanne tämän lehden tekemiseen.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Veden vartijassa onnistutaan luomaan uskottava dystooppinen tulevaisuus, kirjoittaa Saara Saarelan ohjaamasta Emmi Itäranta -filmatisoinnista Kaltion kriitikko Reijo Valta.
Satunnaisesti muodostuvan #kaltiomatkustaa-juttusarjan aloittaa matkakertomus Mieskuoro Huutajien keikkareissusta Sveitsiin. Heikki Raudaskoski etsiytyy myös James Joycen ja dadan äärille.
Vuosina 1978–1988 Pikku Kakkosessa lapsia hauskuuttanut ja välillä pelottanutkin Pelle Hermanni saapuu suurille kankaille Timo Koivusalon ohjaamana. Harri Holtinkoski löytää elokuvasta tartuntapintoja niin nykylapsille kuin meille varhaiskeski-ikäisille.
Kolmannessa Vaarat-kaupunkitaidekokonaisuuteen liittyvässä artikkelissaan Riikka Vuorenmaa kirjoittaa käsien tekemisestä. Teokset tarkastelevat Kampaajaa, Majoittajaa ja Taivuttajaa.
”Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.” Matti A. Kemi arvioi Pentti Järvelinin novellikokoelman Kelmukansi.
Oliko keskiaikainen ruoka suolaista ja söikö rahvas pelkkää silakkaa? Kuvastaako maitolaituri vanhaa maalaisidylliä ja onko mämmi vanha pääsiäisherkku? Ruokaperinteemme kuvasto […]
Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku 2011: yhteistyötä, osallisuutta ja Oulu 2026 -terveisiä Turku Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2011. Muistikuvani ovat hataria, höttöisiä, vahvoja, […]
Jo vuosituhansia ihmiskunta on ymmärtänyt, että kaikki pyristelymme täällä maapallolla on turhuutta, koska lopulta kuitenkin kuolemme kaikki. Tai ainakin ne […]
Elokuun Kaltion kanteen löysimme teoksen taas Galleria MABDista, missä oli esillä 27.7.–14.8. Limingan taidekoulun käyneen, jo pitkän uran tehneen Ville […]
Pohjolan Pariisista eli Rovaniemestä on viime vuosina kehkeytynyt varsinainen makumatkailijalle monipuolisten mahdollisuuksien näyttämö. Kesän aikana Lapin pääkaupunkiin on avattu ainakin […]
