Kotimaista kauhua puun ja kuoren välistä

Solar Films: Koputus. 89 min. Ensi-ilta 22.2.2023. K16.
Käsikirjoitus ja ohjaus Joonas Pajunen ja Max Seeck, maskeeraussuunnittelu Gristina Pahmann, puku- ja lavastussuunnittelu Kristina Lõuk, vfx-artistit Janne ”ToxicAngel” Pitkänen ja Pedro Furet, musiikki Tuomas Kantelinen, äänisuunnittelu Kirka Sainio, kuvaus Matti Eerikäinen, leikkaus Joona Louhivuori.
Rooleissa: Inka Kallén, Saana Koivisto, Pekka Strang.

Kuluneen kymmenen vuoden ajalta Koputus on ainakin kahdella tavalla poikkeuksellinen elokuva suomalaisessa elokuvataiteessa: kyseessä on suomeksi puhuttu kauhuelokuva, ja ohjauksesta sekä käsikirjoittamisesta vastaa kaksikko. Joonas Pajunen ja Max Sneeck ovat esikoisohjaajia, Sneeck on aiemmin ollut tuottajana komedioissa Swingers (2018) sekä Täydellinen joulu (2019).

Tarinan voi tiivistää näppärästi näin: vuonna 2006 tapahtuu outoja, sisaruskolmikko palaa enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen lapsuudenkotiinsa, ja sitten tapahtuu jälleen outoja juttuja. Jokaisella sisaruksista on jokin trauma, jota he salailevat.

Isoveljen roolin näyttelee kivikasvoinen ja erkaantunut Pekka Strang. Kuten elokuvassa Koirat eivät käytä housuja (2019) Strang hymyilee tässäkin äärimmäisen säästeliäästi. Rooli on rujo. Keskimmäinen sisarus on Inka Kallén. Hänen roolihahmonsa on Strangin tavoin erkaantunut, mutta sentään empaattinen, häiriintyneen ylisuojeleva ja harhainen. Kuopuksen roolissa on Saana Koivisto, jolle kokopitkän elokuvarooli on ensimmäinen. Koivisto onnistuu muuntautumaan huolettomasta elämäntapaintiaanista kauhusta lamaantuneeksi kirkujaksi kiitettävästi.

Kolmikon näyttelijätyöskentely on kokonaisuutena hienovireinen, onnistunut ja keskinäiseltä kemialtaan kauhuelokuvaksi jopa moniulotteinen. Yliluonnolliseen päästään vasta puolentoista tunnin kauhuelokuvan puolessa välissä. Genren vakiintuneita elementtejä käytetään säästeliäästi ja kliseiltä vältytään lähes poikkeuksetta.

Elokuvan parhaita anteja ovat puuston lomassa vaeltavat kamera-ajot ja hallittu, rehellisesti riipivä loppujakso. Jälkikäteen ajateltuna käsikirjoituksen kauhun elementit ovat yllättävän abstrakteja: lapsettomuus ja erakoituminen ovat enemmän psykologisen trillerin ainesta kuin kauhuelokuvan tehoelementtejä.

Loppukohtauksen yöllinen sekoilukohtaus olisi muutoin mukiinmenevä, mutta hirviömaskeeraus muistuttaa lordimaista B-elokuvaa. Kökkö hirviö meinaa latistaa, mutta onneksi käsikirjoituksen idea saadaan puserrettua lopulta puun ja kuoren väliin.

Ainoa häiritsevä elementti elokuvassa on Tuomas Kantelisen jatkuvasti taustalla mukamas riipivä väliaikamusiikki. Kauhuelokuvissa musiikki ja äänitehosteet ovat säästeliäästi käytettynä kauhistuttavia efektejä. Jatkuvasti ränkytettynä ja teemattomana musiikkimattona se ärsyttää, muistuttaa paikoin sietämätöntä hissimusiikkia.

Elokuvan nimeen viitataan ensimmäisen kerran 50 minuutin kohdalla. Jos hätäiset pressinäytöksen katsojat olisivat jääneet katsomaan lopputekstejä, he olisivat saaneet kummallisen käänteen vielä elokuvatekstien ohessa. Kannattaa siis jäädä katselemaan suomalais-balttilaisyhteistyön tekijäkaartia ja makustella samalla muutamien tuoreiden näyttelijäkasvojen nimiä.


PS. Sille tuotantoa edustaneelle henkilölle, joka tärveli elokuvakokemustani jatkuvalla työsähköpostien selailulla kesken näytöksen, haluaisin huomauttaa, että ammattimaista kuvaa et kyllä itsestäsi ja edustamastasi tuotannosta jättänyt. Ammattilaiset ainakin osaavat säätää näytönkirkkautta ja omaavat muutenkin tilannetajua.

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman
Kaltio – Kolumni

Sota, metsä, työ

3/2025

Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]

  • Jenni Kinnunen
Kaltio – Pääkirjoitus

Aika velikultaa muistot

3/2025

Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]

  • Paavo J. Heinonen

Kannessa: Sinisimpukat

3/2025

Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]

  • Paavo J. Heinonen
Kaltio – Kirja-arvio

Runollinen ajankuva

3/2025

Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”

  • Risto Kormilainen
Kaltio – Kirja-arvio

Vesien äärellä

3/2025

”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”

  • Marjo Jääskä

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala