Solar Films: Koputus. 89 min. Ensi-ilta 22.2.2023. K16.
Käsikirjoitus ja ohjaus Joonas Pajunen ja Max Seeck, maskeeraussuunnittelu Gristina Pahmann, puku- ja lavastussuunnittelu Kristina Lõuk, vfx-artistit Janne ”ToxicAngel” Pitkänen ja Pedro Furet, musiikki Tuomas Kantelinen, äänisuunnittelu Kirka Sainio, kuvaus Matti Eerikäinen, leikkaus Joona Louhivuori.
Rooleissa: Inka Kallén, Saana Koivisto, Pekka Strang.
Kuluneen kymmenen vuoden ajalta Koputus on ainakin kahdella tavalla poikkeuksellinen elokuva suomalaisessa elokuvataiteessa: kyseessä on suomeksi puhuttu kauhuelokuva, ja ohjauksesta sekä käsikirjoittamisesta vastaa kaksikko. Joonas Pajunen ja Max Sneeck ovat esikoisohjaajia, Sneeck on aiemmin ollut tuottajana komedioissa Swingers (2018) sekä Täydellinen joulu (2019).
Tarinan voi tiivistää näppärästi näin: vuonna 2006 tapahtuu outoja, sisaruskolmikko palaa enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen lapsuudenkotiinsa, ja sitten tapahtuu jälleen outoja juttuja. Jokaisella sisaruksista on jokin trauma, jota he salailevat.
Isoveljen roolin näyttelee kivikasvoinen ja erkaantunut Pekka Strang. Kuten elokuvassa Koirat eivät käytä housuja (2019) Strang hymyilee tässäkin äärimmäisen säästeliäästi. Rooli on rujo. Keskimmäinen sisarus on Inka Kallén. Hänen roolihahmonsa on Strangin tavoin erkaantunut, mutta sentään empaattinen, häiriintyneen ylisuojeleva ja harhainen. Kuopuksen roolissa on Saana Koivisto, jolle kokopitkän elokuvarooli on ensimmäinen. Koivisto onnistuu muuntautumaan huolettomasta elämäntapaintiaanista kauhusta lamaantuneeksi kirkujaksi kiitettävästi.
Kolmikon näyttelijätyöskentely on kokonaisuutena hienovireinen, onnistunut ja keskinäiseltä kemialtaan kauhuelokuvaksi jopa moniulotteinen. Yliluonnolliseen päästään vasta puolentoista tunnin kauhuelokuvan puolessa välissä. Genren vakiintuneita elementtejä käytetään säästeliäästi ja kliseiltä vältytään lähes poikkeuksetta.
Elokuvan parhaita anteja ovat puuston lomassa vaeltavat kamera-ajot ja hallittu, rehellisesti riipivä loppujakso. Jälkikäteen ajateltuna käsikirjoituksen kauhun elementit ovat yllättävän abstrakteja: lapsettomuus ja erakoituminen ovat enemmän psykologisen trillerin ainesta kuin kauhuelokuvan tehoelementtejä.
Loppukohtauksen yöllinen sekoilukohtaus olisi muutoin mukiinmenevä, mutta hirviömaskeeraus muistuttaa lordimaista B-elokuvaa. Kökkö hirviö meinaa latistaa, mutta onneksi käsikirjoituksen idea saadaan puserrettua lopulta puun ja kuoren väliin.
Ainoa häiritsevä elementti elokuvassa on Tuomas Kantelisen jatkuvasti taustalla mukamas riipivä väliaikamusiikki. Kauhuelokuvissa musiikki ja äänitehosteet ovat säästeliäästi käytettynä kauhistuttavia efektejä. Jatkuvasti ränkytettynä ja teemattomana musiikkimattona se ärsyttää, muistuttaa paikoin sietämätöntä hissimusiikkia.
Elokuvan nimeen viitataan ensimmäisen kerran 50 minuutin kohdalla. Jos hätäiset pressinäytöksen katsojat olisivat jääneet katsomaan lopputekstejä, he olisivat saaneet kummallisen käänteen vielä elokuvatekstien ohessa. Kannattaa siis jäädä katselemaan suomalais-balttilaisyhteistyön tekijäkaartia ja makustella samalla muutamien tuoreiden näyttelijäkasvojen nimiä.
PS. Sille tuotantoa edustaneelle henkilölle, joka tärveli elokuvakokemustani jatkuvalla työsähköpostien selailulla kesken näytöksen, haluaisin huomauttaa, että ammattimaista kuvaa et kyllä itsestäsi ja edustamastasi tuotannosta jättänyt. Ammattilaiset ainakin osaavat säätää näytönkirkkautta ja omaavat muutenkin tilannetajua.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
