Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Saamelaisten kohtaaman rasismin historian kuvaus on kipeä ja samalla täynnä toivoa
Saamelaisveri (Sameblod, draama, Ruotsi/Tanska/Norja, 2016). Ohjaus: Amanda Kernell. Pääosissa: Lene Cecilia Sparrok, Mia Erika Sparrok, Maj-Doris Rimpi, Hanna Alström, Malin Crépin, Katarina Blind.
Mitä tapahtuu, kun oma tausta kielletään? Tämän kysymyksen esittää Uumajasta kotoisin olevan Amanda Kernellin kiitoksia ja palkintoja voittanut esikoisohjaus Sameblod (Saamelaisveri), joka kuvaa saamelaisten syrjintää ja ristiriitaista todellisuutta 1930-luvun Ruotsissa. Sameblod perustuu Kernellin aiempaan lyhytelokuvaan Stoerre Vaerie, joka sai ensi-iltansa 2015.
Elokuvan päähenkilö on 14-vuotias nuori Elle-Marja, jota esittää upeasta roolisuorituksestaan palkittu Lene Cecilia Sparrok. Sameblod alkaa 1990-lukua kuvaavalla kehyskertomuksella, jossa jo iäkkäämpi Elle-Marja (Maj-Doris Rimpi) on matkalla siskonsa hautajaisiin takaisin synnyinseuduilleen pohjoiseen. Elle-Marja on vaihtanut nimensä, eikä halua puhua äidinkieltään eteläsaamea.
Alku saa ihon pintaan kylmät väreet. Mielessäni pyörii myös paljon kysymyksiä: miten tähän on oikein tultu? Saamelaisena ja historiaamme tutustuneena toki tunnen niin Suomessakin vierailleeseen rodunjalostusoppiin liittyneitä uskomuksia kuin sotien jälkeisen koululaitoksen suomalaistamistavoitteitakin, joten arvailen jo salaa mielessäni elokuvan sisältöä.
Herättelevän alun jälkeen elokuvan tunnelma tyyntyy kuvaamaan Elle-Marjan nuoruutta. Hän elää poronhoitajaperheessä 1930-luvun Pohjois-Ruotsissa, ja hänellä on epäilemättä hallussaan kaikki se tietotaito, joka saamelaiseen kulttuuriin ja elämään liittyy: saamen kieli, lauluperinne ja luonnossa pärjäämisen edellytykset. Mutta sitten tulee aika lähteä kouluun (ru. nomadskola), joka oli siihen aikaan luotu siirtämään valtion toivomia asioita saamelaislapsille, ruotsiksi. Saamea ei saanut puhua.
Myös Elle-Marjan ujohkon pikkusiskon Njennan (Mia Erika Sparrok) on aika lähteä mukaan. Elokuvassa onkin mielenkiintoista seurata toisaalta Elle-Marjan omaa kasvutarinaa mutta myös hänen ja Njennan välisen sisarussuhteen kehittymistä.
Koulussa ja sen lähiympäristössä saamelaislapset saavat huomata olevansa erilaisia valtaväestöön nähden. Elle-Marja, joka palaa halusta oppia ja tutustua kaikkeen ympäröivään uuteen, kokee saamelaisuutensa aluksi ainakin kiusallisena asiana. Hän haluaisi opiskella lisää, mutta siihen ei suostuta. Opiskelun kieltämisen taustalla ovat yleisenä totuutena hyväksytyt uskomukset saamelaisista alemman rodun ja vähäisemmän älyn kansana, jolle ei silloisessa Ruotsissa tarjottu samoja yhteiskunnan mahdollisuuksia kuin muulle väestölle. Heitä tuli holhota ja ennen kaikkea eristää muista. Muuten he kuolisivat sukupuuttoon, kuten elokuvan opettajatar (Hanna Alström) varoittaa saamelaislapsia.
Sameblod etenee arvovaltaisiksi vieraiksi esiteltyjen henkilöiden saapumisella kouluun. He ovat tieteen kaapuihin pukeutuneita ruotsalaisia. Alkavat toisaalta pelkäämäni ja toisaalta odottamani rotubiologiset tutkimukset, kallonmittaukset, vaatteiden riisumiset ja valokuvien otot. Kohtaukset tuntuvat epämiellyttäviltä, mutta ne eivät kuitenkaan itketä, kuten olin etukäteen kuvitellut.
Miksi sitten odotin niitä? Siksi, että elokuvassa kuvatut asiat ovat tapahtuneet vielä vanhempieni sukupolvelle, mutta niistä ei juuri puhuta ääneen. Näissä kohtauksissa kiteytyy toisaalta elokuvan suurin hienous: tarkoituksena ei ole tuputtaa saamelaisten kohtaaman rasismin historiaa mahdollisimman rajusti vaan vähäeleisemmin niin, että kohtaukset painuvat kenties paljon syvemmälle katsojan sisimpään pohdittavaksi. Kernellin mukaan moni niistä perustuukin hänen tekemiinsä saamelaisten haastatteluihin ja erityisesti hänen oman isoäitinsä kokemuksiin. Etukäteen Sameblodista on puhuttu paljon. Viimeistään tässä kohtaa ymmärrän, miksi.
Elle-Marjan häpeälliset ja väkivaltaisetkin hyökkäykset saavat hänet päättäväisesti piilottamaan saamelaisuutensa. Ei enää saamenpukua, ei saamen kieltä, ei enää toiseutta. Se, mitä tarpeeksi kauan toistetaan, muuttuu nuoren tytön päässä todeksi.
Elle-Marja karkaa Uppsalaan, jossa hänen tavoitteekseen muodostuu päästä opiskelemaan. Ennen kaikkea tavoite on kuitenkin muuttua muiden kaltaiseksi, ruotsalaiseksi. Mutta voiko juuristaan todella luopua? On vaikeaa elää kertomatta, mistä on kotoisin tai mitä vanhemmat tekevät työkseen.
Elokuva on rankasta aiheestaan huolimatta kaunis. Vaikka tapahtumien kulku on rauhallinen, kohtaukset ovat samalla hetkellä voimakkaita ja yksityiskohtaisia. Paikoittain elokuvan tempo on kieltämättä turhankin hidas, jonka vuoksi elokuva ei ehkä iske minuun heti sitä katsoessani vaan seuraavana yönä, jolloin en saa unta.
Vaikka Sameblod on yhden ihmisen kuvaus, se myös osoittaa yhteiskunnallisesti sen, miten aiempien sukupolvien häpeän ja toiseuden kokemukset voivat jatkua ja näkyä saamelaisyhteisössä ja yksilöissä vielä tänäkin päivänä erilaisina tragedioina ja konflikteina. Tärkeintä on pyrkiä avaamaan näitä kipukohtia, ja siinä Sameblod onnistuu. Tunnen, että tämä elokuva ei ole tehty vain heille, jotka eivät tunne saamelaisten historiaa, vaan myös saamelaisille. Yöllä sängyssä pyöriessäni olen surullinen – mutta samalla toiveikas
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.