Tämän Kenen luonto? -hankkeen näyttelyjulkaisuna toimivan Kaltion kansiteos on Sanna Kanniston valokuva ”Poecile montanus 2”, jossa hömötiainen on laskeutumassa oksalle. Hankkeen näyttelykiertueen avaus siirtyi pandemian takia viime vuoden elokuusta tähän kevääseen ja Oulusta Jyväskylään, missä näyttely käynnistyy 26.3. Oulussa se nähdään 4.9.–3.10.
Taiteen edistämiskeskuksen ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishankkeen esittelee meille valokuvataiteen läänintaiteilija Marko Hämäläinen.
Muutama vuosi sitten Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijat Jenni Latva ja Harri Heinonen saivat idean luonnon valokuvaamisen moniäänisestä projektista, jossa eri tahojen ajatukset ja voimavarat tulisivat esiin. Suunnitelma pienimuotoisesta tapahtumasta jäi kiirepinon alle, mistä taas ilmestyessään se alkoikin versoa uutta.
Kasaan kerättyjä ajatuksia työstettiin ja annettiin välillä hautua rauhassa. Mitä luontokuvaus voi antaa valokuvataiteelle? Mitä valokuvataide voi antaa luontokuvaukselle? Näihin kysymyksiin kaivattiin uusia vastauksia. Myös luonnon kuvaamisen laajemmat merkitykset olivat jatkuvasti esillä. Syntyi hahmotelma uudenlaisesta muuntautuvasta toiminta-alustasta, joka toisi yhteen luontokuvausta, taidetta, tiedettä ja teknologiaa. Pieni alkuajatus kehittyi hankkeeksi, jonka ensimmäinen osa on Juha Suonpään kuratoima näyttely, jossa esittäytyy kaikenlainen luonnon valokuvaus rinta rinnan, tasavertaisena.
Älykkäänä eläimenä ihmisellä on luontainen tarve ottaa selvää elinympäristöstään ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Uteliaisuus on yksi hyveistämme. Missä minä oleilen? Miten minä suhtaudun tähän? Kommunikaatio on tärkeässä roolissa ihmislaumoissa. Puhe, kirjoitus, eleet, liikkeet, kuvat – näillä me viestimme toisillemme haluamiamme asioita.
Yksi laajimmin ymmärretyistä kommunikaation välineistä lienee kuva. Valtaosa meistä osaa tulkita hyvinkin tarkasti kuvallisia viestejä. Parhaimmillaan kuvan viesti jatkuu siitä, mihin sanojen mahdollisuudet päättyvät.
Valokuvauksen lyhyen historian ajan luonto on aina ollut yksi sen tärkeimmistä kohteista. Eipä siis ihme, että luonnon valokuvaamisesta on muovautunut erityinen valokuvauksen alalaji, jossa yhdistyvät monet ihmisen intohimoisen innostuksen kohteet. Luonnosta otetut valokuvat herättävät meissä suuria tunteita ja usein myös väkeviä mielipiteitä. Tämän huomaa vaikkapa joka vuosi järjestettävän Vuoden luontokuva -kilpailun tulosten julkistamispäivänä. Äänekäs keskustelu alkaa välittömästi voittajan ratkettua.
Perinteisesti luontokuvauksessa on ollut tiukan dokumentaariset säännöt ja korkeat tekniset vaatimukset. Luonnon näyttäminen sellaisenaan ilman kuvaajan vahvoja näkemyksiä tai tulkintoja on ollut tärkeää. Taiteessa puolestaan tulkinnallisuus ja kokeellisuus on viety välillä äärimmilleen. Tämä ilmaisu- ja ajattelutapojen erilaisuus on aiheuttanut epäluuloja puolin ja toisin. Pahimmillaan riidat ovat roihahtaneet ikävän osoitteleviksi. Onneksi ääripäiden väliin mahtuu monenlaisia tekijöitä.
Elämme ihmisen luontosuhteessa uuden aikakauden alkua, heräämisen aikaa. Ilmastonmuutos, kuudes sukupuuttoaalto, luonnon monenlainen pahoinvointi ja ihmiskuntaa ravisteleva korona-aalto ovat lisänneet ahdistusta ja epätoivoa. Moni meistä on alkanut yhä enemmän pohtia omaa rooliaan ja yksilön mahdollisuuksia tässä kaikessa.
Tällaisessa ajassa on tärkeä kaivaa esiin toivon signaaleja, onnistumisen mahdollisuuksia, kauneuttakin. Eteenpäin menemiseen tarvitaan kestäviä ratkaisuja ja erityisesti luontoystävällisiä tekoja. Taiteen ja luontokuvauksen keinot ja ajattelutavat sopivat täydellisesti tähän meitä kaikkia koskettavaan kamppailuun. Luonto on edelleen myös suuri voimavarojen ja jaksamisen lähde. Emme voi jatkuvasti vain murehtia. Välillä pitää ihmetellä ja haltioitua, kysyä vilpittömästi: Kenen luonto?
26.3.–16.5. Jyväskylän taidemuseon Holvi
16.7.–29.8. Valokuvakeskus Peri, Turku
4.9.–3.10. Pohjoinen valokuvakeskus, Oulu
13.10.–18.11. Pohjanmaan valokuvakeskus, Lapua
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
