Tämän Kenen luonto? -hankkeen näyttelyjulkaisuna toimivan Kaltion kansiteos on Sanna Kanniston valokuva ”Poecile montanus 2”, jossa hömötiainen on laskeutumassa oksalle. Hankkeen näyttelykiertueen avaus siirtyi pandemian takia viime vuoden elokuusta tähän kevääseen ja Oulusta Jyväskylään, missä näyttely käynnistyy 26.3. Oulussa se nähdään 4.9.–3.10.
Taiteen edistämiskeskuksen ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishankkeen esittelee meille valokuvataiteen läänintaiteilija Marko Hämäläinen.
Muutama vuosi sitten Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijat Jenni Latva ja Harri Heinonen saivat idean luonnon valokuvaamisen moniäänisestä projektista, jossa eri tahojen ajatukset ja voimavarat tulisivat esiin. Suunnitelma pienimuotoisesta tapahtumasta jäi kiirepinon alle, mistä taas ilmestyessään se alkoikin versoa uutta.
Kasaan kerättyjä ajatuksia työstettiin ja annettiin välillä hautua rauhassa. Mitä luontokuvaus voi antaa valokuvataiteelle? Mitä valokuvataide voi antaa luontokuvaukselle? Näihin kysymyksiin kaivattiin uusia vastauksia. Myös luonnon kuvaamisen laajemmat merkitykset olivat jatkuvasti esillä. Syntyi hahmotelma uudenlaisesta muuntautuvasta toiminta-alustasta, joka toisi yhteen luontokuvausta, taidetta, tiedettä ja teknologiaa. Pieni alkuajatus kehittyi hankkeeksi, jonka ensimmäinen osa on Juha Suonpään kuratoima näyttely, jossa esittäytyy kaikenlainen luonnon valokuvaus rinta rinnan, tasavertaisena.
Älykkäänä eläimenä ihmisellä on luontainen tarve ottaa selvää elinympäristöstään ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Uteliaisuus on yksi hyveistämme. Missä minä oleilen? Miten minä suhtaudun tähän? Kommunikaatio on tärkeässä roolissa ihmislaumoissa. Puhe, kirjoitus, eleet, liikkeet, kuvat – näillä me viestimme toisillemme haluamiamme asioita.
Yksi laajimmin ymmärretyistä kommunikaation välineistä lienee kuva. Valtaosa meistä osaa tulkita hyvinkin tarkasti kuvallisia viestejä. Parhaimmillaan kuvan viesti jatkuu siitä, mihin sanojen mahdollisuudet päättyvät.
Valokuvauksen lyhyen historian ajan luonto on aina ollut yksi sen tärkeimmistä kohteista. Eipä siis ihme, että luonnon valokuvaamisesta on muovautunut erityinen valokuvauksen alalaji, jossa yhdistyvät monet ihmisen intohimoisen innostuksen kohteet. Luonnosta otetut valokuvat herättävät meissä suuria tunteita ja usein myös väkeviä mielipiteitä. Tämän huomaa vaikkapa joka vuosi järjestettävän Vuoden luontokuva -kilpailun tulosten julkistamispäivänä. Äänekäs keskustelu alkaa välittömästi voittajan ratkettua.
Perinteisesti luontokuvauksessa on ollut tiukan dokumentaariset säännöt ja korkeat tekniset vaatimukset. Luonnon näyttäminen sellaisenaan ilman kuvaajan vahvoja näkemyksiä tai tulkintoja on ollut tärkeää. Taiteessa puolestaan tulkinnallisuus ja kokeellisuus on viety välillä äärimmilleen. Tämä ilmaisu- ja ajattelutapojen erilaisuus on aiheuttanut epäluuloja puolin ja toisin. Pahimmillaan riidat ovat roihahtaneet ikävän osoitteleviksi. Onneksi ääripäiden väliin mahtuu monenlaisia tekijöitä.
Elämme ihmisen luontosuhteessa uuden aikakauden alkua, heräämisen aikaa. Ilmastonmuutos, kuudes sukupuuttoaalto, luonnon monenlainen pahoinvointi ja ihmiskuntaa ravisteleva korona-aalto ovat lisänneet ahdistusta ja epätoivoa. Moni meistä on alkanut yhä enemmän pohtia omaa rooliaan ja yksilön mahdollisuuksia tässä kaikessa.
Tällaisessa ajassa on tärkeä kaivaa esiin toivon signaaleja, onnistumisen mahdollisuuksia, kauneuttakin. Eteenpäin menemiseen tarvitaan kestäviä ratkaisuja ja erityisesti luontoystävällisiä tekoja. Taiteen ja luontokuvauksen keinot ja ajattelutavat sopivat täydellisesti tähän meitä kaikkia koskettavaan kamppailuun. Luonto on edelleen myös suuri voimavarojen ja jaksamisen lähde. Emme voi jatkuvasti vain murehtia. Välillä pitää ihmetellä ja haltioitua, kysyä vilpittömästi: Kenen luonto?
26.3.–16.5. Jyväskylän taidemuseon Holvi
16.7.–29.8. Valokuvakeskus Peri, Turku
4.9.–3.10. Pohjoinen valokuvakeskus, Oulu
13.10.–18.11. Pohjanmaan valokuvakeskus, Lapua
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
