
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Tekele Productions: Huonot naiset. 98 min. Ensi-ilta 25.2.2022. K7.
Ohjaus Niklas Lindgren, käsikirjoitus Karoliina Lindgren ja Niklas Lindgren, kuvaus Aarne Tapola, leikkaus Katja Pällijeff.
Päärooleissa Leea Klemola, Jussi Vatanen, Mikko Penttilä, Emma Kilpimaa, Anna Ackerman, Rea Mauranen, Anna-Leena Sipilä, Tiina Pirhonen, Sinikka Mokkila, Eeva Semerdjiev, Kari Ketonen.
Kaksikymmentä vuotta sitten Johanna (Leea Klemola) teki suuren synnin: lapsen naimisissa olevan miehen kanssa ja vieläpä Helsingissä! Sitä syntiä hän sovittaa edelleen toimimalla seurakuntatalon emäntänä pienessä lappilaisessa kotikylässään. Johanna suostuu tyhmimpiinkin pyyntöihin, siivoaa ilmaiseksi ja nöyristelee kirkkovaltuustoa saadakseen pitää työnsä ja kotinsa. Vähät siitä, vaikka synnin hedelmä Siiri (Emma Kilpimaa) on kasvanut nuoreksi naiseksi, jolla on kätevät kädet ja vahva oikeudentunto.
Elokuvan alusta asti on selvää, kuka on pahis: se on Johannan sanoin ”saatanan Raakel!” (Rea Mauranen), kylän mahtimatriarkka. Raakeliin verrattuna kirkkoherrakin (Kari Ketonen) on pikkutekijä. Raakelin tyttärenpoika on menossa naimisiin, selvästikin vähän vauhdilla, sillä morsiamella on jo maha pystyssä. Kaiken täytyy olla täydellistä, kun seurakuntatalolla tanssitaan häitä: pöytäliinojen rypyttömiä, kakun kohtuuttoman korkea ja huonekoristeena on oltava palmu.
Häitä edeltävänä yönä seurakuntatalon pihalle ilmestyy kuitenkin pikkubussillinen venäläisiä seksityöntekijöitä pyytämään apua. Auto on rikki ja ulkona on kylmä. Venäläisiä huoria Raakelin lapsenlapsen häissä, eihän se käy päinsä! Mutta ei ihmisiä pakkaseenkaan voi jättää, vai voiko? Puhdistavan katastrofin ainekset ovat kasassa.
Elokuva käyttää oivaltavasti sekä slapstick-komedian että trillerin kerronnallista välineistöä. Välillä venäläisiä seksityöntekijöitä juoksutetaan pitkin pihoja lumikasalta toiselle häävieraiden silmien alta piiloon ja välillä ruohosipulia pilkkova veitsi tihkuu uhkaa. Valkean pöytäliinan häpeälliseen ryppyyn tiivistyy arkista kauhua.
Seksityöhön liittyvät ongelmat ja keskeisimmät keskustelunaiheet käsitellään parin hahmon suulla kevyesti, mutta tarpeeksi perinpohjaisesti, jotta elokuvasta ei jää eksploitaation tai tirkistelyn maku. ”Me ei myydä itteämme, me myydään palveluita”, sanoo keskeiseen rooliin nouseva Sonya (Anna Ackerman). Seksityöhön liittyviä kliseisiä käsityksiä käytetään komediallisesti hyväksi. Ilotyttöparat eivät tarvitse pelastamista vaan korjatun auton.
Elokuva kysyy komedian keinoin, mitä valta on ja miten vallan voi pitää omissa käsissään. Äkkiseltään voisi kuvitella, että seksityötä käsittelevä elokuva käsittelisi ensisijaisesti miesten ja naisten välistä vallankäyttöä, mutta tärkeämpää elokuvassa on naisten valta toistensa ylitse: äitien valta tytärtensä yli, paikallisten naisten valta ulkopaikkakuntalaisten naisten yli, työnantajan valta työntekijöiden yli ja Raakelin valta kaikkien yli.
Muna pystyssä venäläisnaisten perässä ja vaimojaan karkuun juoksevat miehet ovat Benny Hill Show’n perillisiä, jotka lopulta haluavat enemmän läheisyyttä kuin seksiä. Miehet ovat elokuvassa uhka toisilleen, mutta eivät naisille. Kipinöivin kitka onkin naisten välisissä suhteissa. Siirin ja Johannan välinen kiukkuilu ilmaisee myös kiintymystä. Tyttären on vaikea hyväksyä tapaa, jolla äiti alistuu Raakelille ja purkaa ahdistustaan äksyilemällä. Suurin draama elokuvassa ei toteudu häiden juhlasalissa vaan suurtalouskeittiössä, missä veitsi viuhuu samaan tahtiin kuin sanat. Työnteko ei lakkaa hetkeksikään, vaikka olisi minkälainen sukupolvien välinen taisto käynnissä.
Hyväksikäyttöä käsitellään monitahoisesti: ketä lopulta käytetäänkään eniten hyväksi, kun paikallinen touhuhessu Marko päättää perustaa pop up -bordellin? Seksityöntekijöitä, paikallisia miehiä vai Markon parasta kaveria, joka suostuu ystävyyden takia kaikkeen? Ja onko sittenkin parempi myydä seksipalveluita omilla ehdoillaan kuin olla työnantajan kynnysmattona?
”Mitä ne tekee perheille?” kysyy kauhistunut Raakel viitaten seksityöntekijöihin, jotka hänen mukaansa tuhoavat hyviä heteroydinperheitä. Katsoja jää ihmettelemään, mitä se tekee perheille, että kulissit on pidettävä pystyssä ja morsiamet naitettava nuorina. Kuka suojelee ja kenen perhettä – ja miltä uhalta?
Elokuvan selkärankana ovat roolityöt, jotka yhdistävät sekä komediallisuutta että kipua. Emma Kilpimaan Siiri on raikas, utelias ja oikeudenmukainen hahmo, joka ei pelkää puolustaa asioita, joita pitää oikeina. Anna Ackermanin suomea murtaen puhuva Sonya on elokuvan itsenäisin, päämäärätietoisin ja selväjärkisin henkilö, jonka ympärillä muut koheltavat. Leea Klemola tekee kouristavan roolityön hermostuneena ja hätääntyneenä Johannana, joka lopulta löytää itsestään vähän sisua. Ja Raakel: Rea Mauranen on pelottava, vain suullaan hymyilevä vanha nainen, jonka katse saa hyyn selkäpiihin. Raakelin kaltaisia naisia on jokaisessa pohjoisessa pikkukylässä.
Elokuvan nimi on ovela ja herättää kysymyksen siitä, keitä oikein ne ”huonot naiset” ovatkaan. Ovatko heitä venäläiset seksityöntekijät, aviottoman lapsen synnyttänyt Johanna, maha pystyssä alttarilla oleva morsian vai äitiään ja tämän hyväksikäyttöä vastaan kapinoiva Siiri? Vai paikalliset vaimot, jotka eivät osaa pitää seksinnälkäisiä aviomiehiään kurissa? Ovatko huonoja naisia loppujen lopuksi kaikki muut paitsi Raakel?
Huonojen naisten välinen solidaarisuus on elokuvassa lopulta vahvempaa kuin parempien naisten ylenkatse.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.