Päivi Mattila & Teemu Saloriutta: Retki suolle. Vinkit ja kohteet luontoon lähtijälle. 249 s. SKS Kirjat 2023.
Neva. Luhta. Räme. Letto. Korpi. Rakkaalla suolla on monta nimeä riippuen siitä, minkä tyyppisestä suosta on kyse. Suo on elämys, kokemus, maisema, vaelluspaikka, hillojen ja karpaloiden kasvualusta. Kesällä ja talvella vastakohtaisuuksien kulminaatio.
Retkeilytoimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Päivi Mattila ja valokuvaaja, diplomi-insinööri Teemu Saloranta ovat kirjoittaneet suota monipuolisesti valottavan teoksen Retki suolle. Siinä käydään läpi suon historiaa, suota retkeilymaastona, linnustoa, etelän ja pohjoisen aapa- sekä palsasoita. Teoksessa on runsaasti käytännön vinkkejä suovaellukselle joko päivän mittaisena tai pidempänä.
Suo avautuu kulkijalle kuutena retkeilyyn sopivana kautena. Kevät on tulvan ja muuttolintujen aikaa, alkukesästä suo näyttäytyy kukkivana valon tulviessa maiseman yllä, heinäkuun puolivälin jälkeen puolestaan usvaisina aamuina ja lakkojen oranssimattona. Syksyn tullen se on karpaloiden ja ruskan värittämä maalaus, talven vähitellen hiipiessä pakkasen ja kirpeän hiljaisuuden kehto ja viimein loistavien hankikelien paratiisi.
Joskus ihmettelin Lapissa, kuinka paljon mökkejä oli rakennettu suon reunamille. En ole ihmetellyt enää vuosiin, sillä suo on mitä upein maisema kaikkina vuodenaikoina. Tosin räkkäaikaan on syytä varautua erilaisin suojauksin, mutta vuodenkierrossa suo on värikäs ja vaihtuva maisemataulu, jonka katselemiseen ei väsy. Jos vielä suolla sattuu olemaan lampi, se tarjoaa myös virkistäytymismahdollisuuden lämpimillä säillä.
Suomessa soita riittää kaikkialle etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Vanhimmat suot ovat syntyneet rantojen märkiin painanteisiin. Vanhimmat suot ovat itäisessä Suomessa iältään yli yksitoistatuhatta vuotta.
Suoalueet ovat erilaisia eri puolilla maata. Etelä-Suomessa on pääosin keidassoita, keskisessä ja itäisessä Suomessa aina länsirajalle saakka sijaitsevat eteläiset aapasuot ja siitä ylöspäin Peräpohjolan sekä Metsä-Lapin aapasuot. Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa on puolestaan palsa- ja tunturisoita. Palsat ovat ikiroudassa olevia suuria mättäitä, jotka peittävät osan suon pinta-alasta.
Luonnontilaiset suot ovat merkittäviä hiilivarastoja. Ojittamattomat suot ovat puolestaan tärkeitä veden varastoinnin kannalta, sillä suo imee paljon sadevettä ja luovuttaa sitä vähitellen. Lisäksi suot puhdistavat lävitseen kulkevia vesiä. Eri eliölajien säilymisen kannalta suot ovat avainasemassa ekosysteemissä.
Tekijät antavat kelpo rautaisannoksen suoretkikohteista Espoon Tremanskärristä Utsjoen Linkinjängälle. Suolla kulkemiseen auttaa vain sinnikäs harjoittelu. Tekijät painottavat, että suolla kulkemista ei tarvitse pelätä, mutta oikein märkiä soita ei kastumatta ylitä. Suon kanssa voi tulla sinuksi. Kesäaikaan soiden ylittämisessä lumikengät ovat verraton apu. Mattila ja Saloranta opastavat myös karttojen ja ilmakuvien tulkintaan. Niiden avulla kulkua voi laajentaa vähemmän tunnetuille suoalueille turvallisesti.
Teoksen runsas ja monipuolinen kuvitus avaa rikkaasti suoluonnon ilmeikkyyden, kasviston sekä linnuston. Kirja toimii sekä tietokirjana että suoretkeilyn käsikirjana. Myös suoterminologia tulee sivuilla erinomaisesti selitetyksi. Hyvällä tavalla kirjan äärellä saa elämyksellisen suotuntuman.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
