Suon kutsu

Päivi Mattila & Teemu Saloriutta: Retki suolle. Vinkit ja kohteet luontoon lähtijälle. 249 s. SKS Kirjat 2023.

Neva. Luhta. Räme. Letto. Korpi. Rakkaalla suolla on monta nimeä riippuen siitä, minkä tyyppisestä suosta on kyse. Suo on elämys, kokemus, maisema, vaelluspaikka, hillojen ja karpaloiden kasvualusta. Kesällä ja talvella vastakohtaisuuksien kulminaatio.

Retkeilytoimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Päivi Mattila ja valokuvaaja, diplomi-insinööri Teemu Saloranta ovat kirjoittaneet suota monipuolisesti valottavan teoksen Retki suolle. Siinä käydään läpi suon historiaa, suota retkeilymaastona, linnustoa, etelän ja pohjoisen aapa- sekä palsasoita. Teoksessa on runsaasti käytännön vinkkejä suovaellukselle joko päivän mittaisena tai pidempänä.

Suo avautuu kulkijalle kuutena retkeilyyn sopivana kautena. Kevät on tulvan ja muuttolintujen aikaa, alkukesästä suo näyttäytyy kukkivana valon tulviessa maiseman yllä, heinäkuun puolivälin jälkeen puolestaan usvaisina aamuina ja lakkojen oranssimattona. Syksyn tullen se on karpaloiden ja ruskan värittämä maalaus, talven vähitellen hiipiessä pakkasen ja kirpeän hiljaisuuden kehto ja viimein loistavien hankikelien paratiisi.

Joskus ihmettelin Lapissa, kuinka paljon mökkejä oli rakennettu suon reunamille. En ole ihmetellyt enää vuosiin, sillä suo on mitä upein maisema kaikkina vuodenaikoina. Tosin räkkäaikaan on syytä varautua erilaisin suojauksin, mutta vuodenkierrossa suo on värikäs ja vaihtuva maisemataulu, jonka katselemiseen ei väsy. Jos vielä suolla sattuu olemaan lampi, se tarjoaa myös virkistäytymismahdollisuuden lämpimillä säillä.

Suomessa soita riittää kaikkialle etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Vanhimmat suot ovat syntyneet rantojen märkiin painanteisiin. Vanhimmat suot ovat itäisessä Suomessa iältään yli yksitoistatuhatta vuotta.

Suoalueet ovat erilaisia eri puolilla maata. Etelä-Suomessa on pääosin keidassoita, keskisessä ja itäisessä Suomessa aina länsirajalle saakka sijaitsevat eteläiset aapasuot ja siitä ylöspäin Peräpohjolan sekä Metsä-Lapin aapasuot. Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa on puolestaan palsa- ja tunturisoita. Palsat ovat ikiroudassa olevia suuria mättäitä, jotka peittävät osan suon pinta-alasta.

Luonnontilaiset suot ovat merkittäviä hiilivarastoja. Ojittamattomat suot ovat puolestaan tärkeitä veden varastoinnin kannalta, sillä suo imee paljon sadevettä ja luovuttaa sitä vähitellen. Lisäksi suot puhdistavat lävitseen kulkevia vesiä. Eri eliölajien säilymisen kannalta suot ovat avainasemassa ekosysteemissä.

Tekijät antavat kelpo rautaisannoksen suoretkikohteista Espoon Tremanskärristä Utsjoen Linkinjängälle. Suolla kulkemiseen auttaa vain sinnikäs harjoittelu. Tekijät painottavat, että suolla kulkemista ei tarvitse pelätä, mutta oikein märkiä soita ei kastumatta ylitä. Suon kanssa voi tulla sinuksi. Kesäaikaan soiden ylittämisessä lumikengät ovat verraton apu. Mattila ja Saloranta opastavat myös karttojen ja ilmakuvien tulkintaan. Niiden avulla kulkua voi laajentaa vähemmän tunnetuille suoalueille turvallisesti.

Teoksen runsas ja monipuolinen kuvitus avaa rikkaasti suoluonnon ilmeikkyyden, kasviston sekä linnuston. Kirja toimii sekä tietokirjana että suoretkeilyn käsikirjana. Myös suoterminologia tulee sivuilla erinomaisesti selitetyksi. Hyvällä tavalla kirjan äärellä saa elämyksellisen suotuntuman.

Kaltio – Kolumni

Metsureiden tarina

Kinnunen 1/2024

Tarina alkaa (tietenkin) siitä, kun korporaatiopiru puvussaan kiipeää tunturiin hakemaan allekirjoitusta kauppakirjaan humaanilta maanomistajalta. ”Kaivosala on tulevaisuutta. Sahojen aika on […]