Tommi Liimatta: Rollo. Like 2020.
Tommi Liimatan Rollo jatkaa Jeppis ja Jeppis 2 –kirjojen tarinaa. Pietarsaaren merenrannoilta siirrytään Rovaniemelle, missä tuleva multitaiteilija aloittaa kahdeksannen luokan. Kirja kattaa kuuden vuoden ajanjakson vuodesta 1990 vuoteen 1996, jolloin Liimatta jättää pohjoisen ja muuttaa Tampereelle.
Kuuden vuoden aikana tapahtuu paljon. Liimatta löytää uudelta paikkakunnalta hengenheimolaisia, joiden muodostamasta yhteisöstä kuoriutuu Absoluuttinen nollapiste- yhtye. Vuoteen 1996 mennessä bändi ehtii muun muassa tehdä kaksi albumia, soittaa merkittävissä rock-pyhätöissä kuten Helsingin Tavastialla ja Tampereen Tulliklubilla ja muutenkin ottaa paikkansa suomalaisessa rock-piireissä.
Kirja ei silti ole vain Absoluuttisen nollapisteen alkuvuosien historiikki vaan Liimatan muistelmateos. Tavattoman runsaassa kirjassa dokumentoidaan tarkasti miehen taiteilijantyötä ja elämän tapahtumia, jotka kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kiehtovaa luettavaa ovat esimerkiksi kuvaukset tekstien alkulähteistä: vaikkapa unessa mieleen tulleita yksittäisiä lauseita saattaa siirtyä laulutekstiin. Toisinaan taas kaverilta kuultu juttu antaa säkeelle sysäyksen. Biisissä ”Ruukunvalajat” kaverin kertoma tarina hiihtoretkestä pimeässä metsässä jalostui muotoon: ”Joku takanasi hiihtää vaikka luulit hiihtäväsi viimeisenä”.
Alkuitujen jäljittäminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman päivä- ja muistikirjamerkintöjä sekä muuta materiaalia, joita Rollossa kuvaillaan ja siteerataan taajaan. Teoksessa tuleekin selväksi Liimatan taipumus perusteellisuuteen. Projektit suunnitellaan, toteutetaan ja arkistoidaan. Oli kyseessä sitten kaveriporukan VHS-videoinnit, kasettinauhoitukset tai omat (sarja)kuvataiteelliset ja kaunokirjalliset kokeilut, kaikki järjestellään ja säilytetään yhtä huolellisesti.
Kehityskulkuja onkin hieno päästä seuraamaan. Jo varhaisessa vaiheessa erottuu oma suunta, mutta sitä kohti edetään mutkitellen ja sivuaskeleiden, joskus jopa takapakkien kautta.
Liimatan elämän ohella Rollossa hahmotellaan palasia rovaniemeläistä rock-historiaa. Tekstissä vilisee bändejä (Jalla Jalla, Greenhouse AC), keikkapaikkoja (Café Tivoli) ja taustavaikuttajia (kirjastorokin äiti Pirjo Tuomi). 1990-lukua varhaisempaa aikaa valottavat Jari Pulsa, Marko Kantola ja Marko Ylianttila kirjan loppuun sijoitetuissa erillisissä haastatteluissa.
Pitkästi yli seitsemänsataa sivua muistelmaa saattaa tuntua hurjalta paketilta. Järkäleeseen kannattaa kuitenkin tarttua – jos ei muusta syystä, niin kirjoittajan komean kielen vuoksi.
Liimatta johdattelee lukijan johdonmukaisesti ja selkeästi vuosien läpi. Yksityiskohtainen ja tarkka havainnointi kiteytyy lauseiksi, jotka paikoittaisissa itsestäänselvyyksissäänkin ovat vaikuttavia ja toisinaan koskettavan kauniita: ”suora narratiivi ei ole ainut autuuttaja: riviväleissä on mielikuvituksen avaruus.”
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
