Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Tosipohjainen romaani isoisästä
Terhi Törmälehto: Taavi. 298 s. Otava 2021.
”Mun isäin oli sotamies ja nuori kauniskin, / Jo viisitoistavuotisna hän astui rivihin. / Tiens’ aina kulki kunniaan, / iloisin mielin kärsi vaan”. Nämä Runebergin ”Sotilaspoika”-laulun sanat tulvahtivat mieleeni lukiessani kainuulaislähtöisen Terhi Törmälehdon toista romaania Taavi, sillä hänen isoisänsä Taavi Törmälehto karkasi talvisodan syttyessä 17-vuotiaana vapaaehtoisena rintamalle. Törmälehdon teos on romaani, historiallinen ja dokumentaarinen, paljastava ja lyyrinen. Se on rehellisen avoin tilitys myös pitkistä menneisyyden vaietuista varjoista.
Taavi käy talvisodan kunniakkaasti. Ruusa-äiti kaipaa ja suree poikaansa. Kun vielä ei olisi tarvinnut lähteä ja lähti kuitenkin. Välirauhan aika. Sota tulee jatkumaan. Ajatus ei anna rauhaa Ruusalle, joka odottaa poikaansa kotiin. Puolitoista vuotta on kulunut Taavin lähdöstä ja jatkosota on alkanut. Talvisodan legendaarinen osasto Hiipijä on palannut. Taavi on taistelija, toiminnan mies. Sota on hänen kotinsa ja kutsumuksensa. Vain se tulee määrittämään hänen loppuelämänsä.
Romaanissa eletään myös toista tasoa, heinäkuuta 1967 Göteborgissa, missä Taavi on levyseppähitsarina telakalla. Hän hitsaa liitoksia laivoihin eri puolille maailmaa. Hän on ylpeä liitoksista; millaisia myrskyjä niiden onkaan kestettävä. Ne ovat kuva hänen sisimmästään ja ajattelustaan. Hän on särmikäs, äkkipikainenkin.
Taavi on 19-vuotiaana sankari, Mannerheim-ristillä silattu. Hän suojasi konepistoolilla haavoittuneiden evakuointia ja valtasi yksin vihollisen pst-tykin. Lähes samaan syssyyn hän myös tuhosi useita vihollispesäkkeitä. Terhi Törmälehto ei kyseenalaista isoisänsä sankaruutta, mutta hän kyselee sodan etiikan perusteita, joissa pahuus ja pyhyys muodostavat liiton. Vihollinenkin on ihminen, tunteva ja kokeva, mutta sellaista ei sanota ääneen. Ruusa-äiti rukoilee myös heidän puolestaan.
On myös kolme vuotta nuorempi Veikko-veli. Hän piirtää taidokkaita lintukuvia ja ajattelee Taavia sodassa. Marraskuussa 1943, pelko sydämessä Ruusa-äiti lähettää toisenkin poikansa sotaan. Ei hän ajattele sankaruutta vaan sodan mielettömyyttä, että se pian loppuisi. Ei hän tahtoisi olla juhlitun sotasankarin äiti, maan hiljainen vain.
Veikosta ei tule sankaria. Alokasleirillä häntä kiusataan Taavin saavutusten vuoksi: ”Ne kysyivät, aionko olla sankari. En edes tiedä, miten sitä oltaisiin.” Veikko kuolee, mutta häntä ei lasketa sankarihautaan. Kuolinsyy jää epäselväksi. Alkoholimyrkytys? Itsemurha?
Taavin varjo on ruotsalaismiehen puukotus Göteborgissa. Törmälehto kirjoittaa: ”Kun tappaa ruotsalaisen kadulla, seuraa suuri hiljaisuus. Tänä iltana pappi ei jaa ehtoollista, komentaja kehuja, runoilija lohtua. Ei täällä ole pappia. Ei komentajaa, ei runoilijaa. Tänä iltana Taavi et kirjoita päiväkirjaa, et kirjettä.” Tämän asian kanssa Taavi on yksin elämänsä loppuun saakka. Siitä ei kerrota kirjoissa eikä kysellä haastatteluissa. Vain Taavi yksin kantaa sen taakan. Vaienneena, raskain mielin.
Tämä on romaani sodasta, mutta ei sotaromaani. Tämä on ihmisen mielen tilitys siitä, mitä sota on nähtynä niin sotilaan kuin äidinkin silmin. Tämä on romaani veljeksistä, joista toisesta tuli sankari, toisesta ikuisesti unohdettu, vaikka poikosena yhdessä koettiin niin monet mehtuureissut ja muut seikkailut. Terhi Törmälehto kirjoittaa intensiivistä ja runollista tekstiä, vaikka aihe on raskas. Jo tässä vaiheessa Taavia voi sanoa yhdeksi vuoden kirjalliseksi tapaukseksi.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Pieni suuri elokuva
Aleksi Salmenperän Kupla jatkaa vahvaa kotimaista elokuvavuotta. Antti Viitala arvostaa erityisesti nuorten näyttelijöiden luontevuutta ja ohjausta sekä sitä, että elokuvan puheesta saa hyvin selvää.
Vastenmielisiä veijareita auringonlaskussa
”Suomalaisessa – saati pohjoismaisessa – elokuvatarjonnassa en hahmota aiemmin nähneeni moista cocktailia.” Matti A. Kemi arvioi suopeasti J-P Valkeapään viimeisimmän käsikirjoitus-ohjauksen Hetki lyö, jonka ensi-ilta oli 11.11.2022.
Vladolf Putler
Pian Venäjän helmikuisen Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi. Eira Huusko-Kukkonen pohtii sanojen merkitystä todellisuuden luomisessa.
Vallan ja rakkauden neonvihreä baletti
Aino Sunin ohjaama Sydänpeto saa teatteriensi-iltansa perjantaina 4.11.2022. Jenny Kangasvuolle elokuva oli matka oman myöhäisen teini-iän ja varhaisen aikuisuuden vuosiin.
Tohtori Parkinson ja Faust
Kari Sallamaa palaa Paavo Rintalaan ja tämän Parkinsonin tautiin Rintalan viimeisen proosateoksen Faustus kautta. ”Kertomus on suuri, mutta voimat eivät tahtoneet enää riittää”.
Naiivia heittäytymistä ja musiikkikulttuurin murrosvaiheita
Muusikko, DJ, tuottaja ja ennen kaikkea musadiggari Jori Hulkkonen haluaa pitää langat omissa käsissään. ”Self-managed ja independent-artisti, hyvässä ja pahassa”, kuvaa Hulkkonen työskentelyasennettaan.
#kaltiomatkustaa: Staalon Festit
”Vierailin Kittilässä 17.9.2022 pidetyillä Staalon Festeillä. Osallistuin tapahtumaan Palsa 75-juhlavuoden yhteisöteoksellani Kalervo Palsa Healing. Minulla oli aikaa kierrellä Kittilän kirkonkylällä ja vähän etäämmälläkin. ”
Surun ja kirjan tuoksua
”On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista?” Esko Karppanen luki Akseli Heikkilän Hiljaisen vieraan.
Pintapuolinen hankauma syvälle menevään runouteen
Matti A. Kemi lumoutui Laura Hervan runoteoksesta pinnat. hankaumat. Kriitikko yrittää ”puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.”
Erikoisia naisia kautta aikojen
”Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy”, kriitikko Risto Kormilainen toteaa Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset. Jännissä on niin poliitikkoja, tieteilijöitä kuin seikkailijoita ja rikollisiakin.
Murheen kantajat
”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.
Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa
Riikka Ulannon Neitsytlennon ”kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin” – ja se kiehtoo kriitikko Matti A. Kemiä.