Terhi Törmälehto: Taavi. 298 s. Otava 2021.
”Mun isäin oli sotamies ja nuori kauniskin, / Jo viisitoistavuotisna hän astui rivihin. / Tiens’ aina kulki kunniaan, / iloisin mielin kärsi vaan”. Nämä Runebergin ”Sotilaspoika”-laulun sanat tulvahtivat mieleeni lukiessani kainuulaislähtöisen Terhi Törmälehdon toista romaania Taavi, sillä hänen isoisänsä Taavi Törmälehto karkasi talvisodan syttyessä 17-vuotiaana vapaaehtoisena rintamalle. Törmälehdon teos on romaani, historiallinen ja dokumentaarinen, paljastava ja lyyrinen. Se on rehellisen avoin tilitys myös pitkistä menneisyyden vaietuista varjoista.
Taavi käy talvisodan kunniakkaasti. Ruusa-äiti kaipaa ja suree poikaansa. Kun vielä ei olisi tarvinnut lähteä ja lähti kuitenkin. Välirauhan aika. Sota tulee jatkumaan. Ajatus ei anna rauhaa Ruusalle, joka odottaa poikaansa kotiin. Puolitoista vuotta on kulunut Taavin lähdöstä ja jatkosota on alkanut. Talvisodan legendaarinen osasto Hiipijä on palannut. Taavi on taistelija, toiminnan mies. Sota on hänen kotinsa ja kutsumuksensa. Vain se tulee määrittämään hänen loppuelämänsä.
Romaanissa eletään myös toista tasoa, heinäkuuta 1967 Göteborgissa, missä Taavi on levyseppähitsarina telakalla. Hän hitsaa liitoksia laivoihin eri puolille maailmaa. Hän on ylpeä liitoksista; millaisia myrskyjä niiden onkaan kestettävä. Ne ovat kuva hänen sisimmästään ja ajattelustaan. Hän on särmikäs, äkkipikainenkin.
Taavi on 19-vuotiaana sankari, Mannerheim-ristillä silattu. Hän suojasi konepistoolilla haavoittuneiden evakuointia ja valtasi yksin vihollisen pst-tykin. Lähes samaan syssyyn hän myös tuhosi useita vihollispesäkkeitä. Terhi Törmälehto ei kyseenalaista isoisänsä sankaruutta, mutta hän kyselee sodan etiikan perusteita, joissa pahuus ja pyhyys muodostavat liiton. Vihollinenkin on ihminen, tunteva ja kokeva, mutta sellaista ei sanota ääneen. Ruusa-äiti rukoilee myös heidän puolestaan.
On myös kolme vuotta nuorempi Veikko-veli. Hän piirtää taidokkaita lintukuvia ja ajattelee Taavia sodassa. Marraskuussa 1943, pelko sydämessä Ruusa-äiti lähettää toisenkin poikansa sotaan. Ei hän ajattele sankaruutta vaan sodan mielettömyyttä, että se pian loppuisi. Ei hän tahtoisi olla juhlitun sotasankarin äiti, maan hiljainen vain.
Veikosta ei tule sankaria. Alokasleirillä häntä kiusataan Taavin saavutusten vuoksi: ”Ne kysyivät, aionko olla sankari. En edes tiedä, miten sitä oltaisiin.” Veikko kuolee, mutta häntä ei lasketa sankarihautaan. Kuolinsyy jää epäselväksi. Alkoholimyrkytys? Itsemurha?
Taavin varjo on ruotsalaismiehen puukotus Göteborgissa. Törmälehto kirjoittaa: ”Kun tappaa ruotsalaisen kadulla, seuraa suuri hiljaisuus. Tänä iltana pappi ei jaa ehtoollista, komentaja kehuja, runoilija lohtua. Ei täällä ole pappia. Ei komentajaa, ei runoilijaa. Tänä iltana Taavi et kirjoita päiväkirjaa, et kirjettä.” Tämän asian kanssa Taavi on yksin elämänsä loppuun saakka. Siitä ei kerrota kirjoissa eikä kysellä haastatteluissa. Vain Taavi yksin kantaa sen taakan. Vaienneena, raskain mielin.
Tämä on romaani sodasta, mutta ei sotaromaani. Tämä on ihmisen mielen tilitys siitä, mitä sota on nähtynä niin sotilaan kuin äidinkin silmin. Tämä on romaani veljeksistä, joista toisesta tuli sankari, toisesta ikuisesti unohdettu, vaikka poikosena yhdessä koettiin niin monet mehtuureissut ja muut seikkailut. Terhi Törmälehto kirjoittaa intensiivistä ja runollista tekstiä, vaikka aihe on raskas. Jo tässä vaiheessa Taavia voi sanoa yhdeksi vuoden kirjalliseksi tapaukseksi.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
”Valtakunnallisena varautumispäivänä aiemmin maakunnallisen musiikin soittamisesta resurssipulaan vedoten kieltäytynyt Yleisradio ilmoitti luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin suulla vapauttavansa resursseja kokonaisen radiokanavan verran.”
