Täydellinen joulu. 95 min. Ensi-ilta 25.10.2019.
Ohjaus Taru Mäkelä; käsikirjoitus Kristofer Gummerus; pääosissa Antti Luusuaniemi, Elena Leeve, Pirkko Mannola, Mikko Leppilampi, Maria Ylipää, Lotta Lindroos, Iikka Fors, Saara Kotkaniemi, Aku Hirviniemi.
Ennen meillä oli Spede ja Vesku, nyt Aku Hirviniemi, Antti Luusuaniemi, Mikko Leppilampi, Kari Ketonen, Elena Leeve… Tv-viihdetähtien niputtaminen samaan elokuvaan on vastaavasti hankalampaa, mutta Täydellinen joulu yrittää: kyseessä on ensemblekomedia, jossa kokoonnutaan joulunviettoon isolla sakilla ja hälinällä.
Perusasetelman ironia syntyy nimen mukaisesta ristiriidasta. Juhlien emäntä Outi (Leeve) tavoittelee idylliä niin joulun kuin äitiydenkin osalta, joten hän kutsuu kolme ex-siippaansa (yksi on kuollut) perheineen näiden entiseen kotiin, jota kansoittaa edellisten suhteiden hedelmistä sekä isäpuoli Jannesta (Luusuaniemi) muodostuva uusperhe. Jannen näkökulmasta moinen on tietysti kaukana jouluidyllistä, ja ristiriitaa pahentaa salattu vastahanka lasta hinkuvaa Outia kohtaan.
Lähtökohtana on siis nykyaikaisen perhekulttuurin kärjistetty kuva, johon sisältyy monia komedian aineksia, kuten: Tilanteen kiemuraisuus kaoottisesti rönsyävine sukupuineen. Rajojen hämärtyminen, kun vaimo ja koti tuntuvatkin kuuluvan enemmän napalangoille kuin nykyiselle puolisolle. Uusperheiden lasten kyyninen realismi romanttisen haikailun ja aikuisten suhdesekoilujen suhteen.
Lisäksi tulee koomisten henkilöhahmojen katras: Mikko Leppilampi tekee mainion roolin makeilevana mutta vilpittömänä viinintuntija-playboyna. Aku Hirviniemen blondattu viiksijuntti on yhdenlainen Putous-luomus, vastenmielisyydessään taitava. Antti Luusuaniemen salaileva, yhä paranoidimmaksi ja aggressiivisemmaksi käyvä Janne on ammatiltaan tietysti psykologi.
Naiset ovat vähemmän karikatyyreja, enemmän katalysaattoreita, mutta poikkeuksiakin on. Elena Leeve hypähtää riidasta idyllinlietsontaan lähes skitsofreenisen pakkohymyn saattelemana. Pirkko Mannolan hahmottama isoäiti pläjäyttelee panemisesta lapsenomaisella suoruudella. Saimi Kahrin esittämän teinin älykäs raivo on tunnistettavuudessaan hupaisan karmeaa.
Komiikassa vilahtavat myös päiväkohtaiset aiheet kuten selfiet, ilmastoahdistus ja etniset ennakkoluulot. Paljon keskeisemmässä joskaan ei hauskemmassa asemassa on perinneaihe alkoholi. Kuppi kallistuu pahoinvointia aiheuttavaan tahtiin pahoinvointia aiheuttamatta. Isän kuolema lapsen näkökulmasta, väkivallaksi yltyvä epäluulo ja sukupuolisen suuntautumisen peittely voisivat puolestaan olla hyvinkin synkkiä pohjavirtoja, mutta sulavat harmaasävyiseen hauskuttamiseen kuin räntä asfalttiin. Televisiomainen kuvakerronta tukee tätä.
Tarina kulkee Jannen ja Outin välisen jännitteen varassa. Lähes kokonaan sisätiloissa tapahtuva elokuva katkeaa tavan takaa irrallisiin otoksiin jouluisesta kaupungista. Maisemissa korostuu autius, mutta muovinen taustamusiikki maalaa idylliä. Ristiriita sopii luonnehtimaan paitsi Outin mielenmaisemaa myös elokuvan suhdetta kohteeseensa: Täydellisen joulun kuva nykysuomalaisuudesta, perheistä ja parisuhteista, on perin ankea. Silti se vaikuttaa mielistelevän katsojaa eikä tunnu niinkään satiirilta kuin komedialta, johon väännetään väkinäistä iloa.
Esimerkiksi: Äkkisiirtymä riidasta rakkaudentunnustuksiin ei näyttäydy rakastamisena vaan imelänä epäuskottavuutena. Itku, jota Aku Hirviniemen roolihahmo pidättelee katsoessaan lasten jouluesitystä, ei välity lämpönä vaan kännipöhnänä. Kolkko viihdyttäminen huipentuu Stigin mitäänsanomattomaan, Leevi and the Leavingsin perinnettä ryöstöviljelevään jollotukseen. Vaikutelma on shokeeraavan lattea. Umpikännisen joulupukin yksinäinen kaipuu on yhtä koomista kuin lonkerotölkkien sihahtelu Hirviniemen käsissä. Ei kovin hauskaa saati terävää, oireellista kylläkin.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
