Täydellinen joulu. 95 min. Ensi-ilta 25.10.2019.
Ohjaus Taru Mäkelä; käsikirjoitus Kristofer Gummerus; pääosissa Antti Luusuaniemi, Elena Leeve, Pirkko Mannola, Mikko Leppilampi, Maria Ylipää, Lotta Lindroos, Iikka Fors, Saara Kotkaniemi, Aku Hirviniemi.
Ennen meillä oli Spede ja Vesku, nyt Aku Hirviniemi, Antti Luusuaniemi, Mikko Leppilampi, Kari Ketonen, Elena Leeve… Tv-viihdetähtien niputtaminen samaan elokuvaan on vastaavasti hankalampaa, mutta Täydellinen joulu yrittää: kyseessä on ensemblekomedia, jossa kokoonnutaan joulunviettoon isolla sakilla ja hälinällä.
Perusasetelman ironia syntyy nimen mukaisesta ristiriidasta. Juhlien emäntä Outi (Leeve) tavoittelee idylliä niin joulun kuin äitiydenkin osalta, joten hän kutsuu kolme ex-siippaansa (yksi on kuollut) perheineen näiden entiseen kotiin, jota kansoittaa edellisten suhteiden hedelmistä sekä isäpuoli Jannesta (Luusuaniemi) muodostuva uusperhe. Jannen näkökulmasta moinen on tietysti kaukana jouluidyllistä, ja ristiriitaa pahentaa salattu vastahanka lasta hinkuvaa Outia kohtaan.
Lähtökohtana on siis nykyaikaisen perhekulttuurin kärjistetty kuva, johon sisältyy monia komedian aineksia, kuten: Tilanteen kiemuraisuus kaoottisesti rönsyävine sukupuineen. Rajojen hämärtyminen, kun vaimo ja koti tuntuvatkin kuuluvan enemmän napalangoille kuin nykyiselle puolisolle. Uusperheiden lasten kyyninen realismi romanttisen haikailun ja aikuisten suhdesekoilujen suhteen.
Lisäksi tulee koomisten henkilöhahmojen katras: Mikko Leppilampi tekee mainion roolin makeilevana mutta vilpittömänä viinintuntija-playboyna. Aku Hirviniemen blondattu viiksijuntti on yhdenlainen Putous-luomus, vastenmielisyydessään taitava. Antti Luusuaniemen salaileva, yhä paranoidimmaksi ja aggressiivisemmaksi käyvä Janne on ammatiltaan tietysti psykologi.
Naiset ovat vähemmän karikatyyreja, enemmän katalysaattoreita, mutta poikkeuksiakin on. Elena Leeve hypähtää riidasta idyllinlietsontaan lähes skitsofreenisen pakkohymyn saattelemana. Pirkko Mannolan hahmottama isoäiti pläjäyttelee panemisesta lapsenomaisella suoruudella. Saimi Kahrin esittämän teinin älykäs raivo on tunnistettavuudessaan hupaisan karmeaa.
Komiikassa vilahtavat myös päiväkohtaiset aiheet kuten selfiet, ilmastoahdistus ja etniset ennakkoluulot. Paljon keskeisemmässä joskaan ei hauskemmassa asemassa on perinneaihe alkoholi. Kuppi kallistuu pahoinvointia aiheuttavaan tahtiin pahoinvointia aiheuttamatta. Isän kuolema lapsen näkökulmasta, väkivallaksi yltyvä epäluulo ja sukupuolisen suuntautumisen peittely voisivat puolestaan olla hyvinkin synkkiä pohjavirtoja, mutta sulavat harmaasävyiseen hauskuttamiseen kuin räntä asfalttiin. Televisiomainen kuvakerronta tukee tätä.
Tarina kulkee Jannen ja Outin välisen jännitteen varassa. Lähes kokonaan sisätiloissa tapahtuva elokuva katkeaa tavan takaa irrallisiin otoksiin jouluisesta kaupungista. Maisemissa korostuu autius, mutta muovinen taustamusiikki maalaa idylliä. Ristiriita sopii luonnehtimaan paitsi Outin mielenmaisemaa myös elokuvan suhdetta kohteeseensa: Täydellisen joulun kuva nykysuomalaisuudesta, perheistä ja parisuhteista, on perin ankea. Silti se vaikuttaa mielistelevän katsojaa eikä tunnu niinkään satiirilta kuin komedialta, johon väännetään väkinäistä iloa.
Esimerkiksi: Äkkisiirtymä riidasta rakkaudentunnustuksiin ei näyttäydy rakastamisena vaan imelänä epäuskottavuutena. Itku, jota Aku Hirviniemen roolihahmo pidättelee katsoessaan lasten jouluesitystä, ei välity lämpönä vaan kännipöhnänä. Kolkko viihdyttäminen huipentuu Stigin mitäänsanomattomaan, Leevi and the Leavingsin perinnettä ryöstöviljelevään jollotukseen. Vaikutelma on shokeeraavan lattea. Umpikännisen joulupukin yksinäinen kaipuu on yhtä koomista kuin lonkerotölkkien sihahtelu Hirviniemen käsissä. Ei kovin hauskaa saati terävää, oireellista kylläkin.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
