
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Täydellinen joulu. 95 min. Ensi-ilta 25.10.2019.
Ohjaus Taru Mäkelä; käsikirjoitus Kristofer Gummerus; pääosissa Antti Luusuaniemi, Elena Leeve, Pirkko Mannola, Mikko Leppilampi, Maria Ylipää, Lotta Lindroos, Iikka Fors, Saara Kotkaniemi, Aku Hirviniemi.
Ennen meillä oli Spede ja Vesku, nyt Aku Hirviniemi, Antti Luusuaniemi, Mikko Leppilampi, Kari Ketonen, Elena Leeve… Tv-viihdetähtien niputtaminen samaan elokuvaan on vastaavasti hankalampaa, mutta Täydellinen joulu yrittää: kyseessä on ensemblekomedia, jossa kokoonnutaan joulunviettoon isolla sakilla ja hälinällä.
Perusasetelman ironia syntyy nimen mukaisesta ristiriidasta. Juhlien emäntä Outi (Leeve) tavoittelee idylliä niin joulun kuin äitiydenkin osalta, joten hän kutsuu kolme ex-siippaansa (yksi on kuollut) perheineen näiden entiseen kotiin, jota kansoittaa edellisten suhteiden hedelmistä sekä isäpuoli Jannesta (Luusuaniemi) muodostuva uusperhe. Jannen näkökulmasta moinen on tietysti kaukana jouluidyllistä, ja ristiriitaa pahentaa salattu vastahanka lasta hinkuvaa Outia kohtaan.
Lähtökohtana on siis nykyaikaisen perhekulttuurin kärjistetty kuva, johon sisältyy monia komedian aineksia, kuten: Tilanteen kiemuraisuus kaoottisesti rönsyävine sukupuineen. Rajojen hämärtyminen, kun vaimo ja koti tuntuvatkin kuuluvan enemmän napalangoille kuin nykyiselle puolisolle. Uusperheiden lasten kyyninen realismi romanttisen haikailun ja aikuisten suhdesekoilujen suhteen.
Lisäksi tulee koomisten henkilöhahmojen katras: Mikko Leppilampi tekee mainion roolin makeilevana mutta vilpittömänä viinintuntija-playboyna. Aku Hirviniemen blondattu viiksijuntti on yhdenlainen Putous-luomus, vastenmielisyydessään taitava. Antti Luusuaniemen salaileva, yhä paranoidimmaksi ja aggressiivisemmaksi käyvä Janne on ammatiltaan tietysti psykologi.
Naiset ovat vähemmän karikatyyreja, enemmän katalysaattoreita, mutta poikkeuksiakin on. Elena Leeve hypähtää riidasta idyllinlietsontaan lähes skitsofreenisen pakkohymyn saattelemana. Pirkko Mannolan hahmottama isoäiti pläjäyttelee panemisesta lapsenomaisella suoruudella. Saimi Kahrin esittämän teinin älykäs raivo on tunnistettavuudessaan hupaisan karmeaa.
Komiikassa vilahtavat myös päiväkohtaiset aiheet kuten selfiet, ilmastoahdistus ja etniset ennakkoluulot. Paljon keskeisemmässä joskaan ei hauskemmassa asemassa on perinneaihe alkoholi. Kuppi kallistuu pahoinvointia aiheuttavaan tahtiin pahoinvointia aiheuttamatta. Isän kuolema lapsen näkökulmasta, väkivallaksi yltyvä epäluulo ja sukupuolisen suuntautumisen peittely voisivat puolestaan olla hyvinkin synkkiä pohjavirtoja, mutta sulavat harmaasävyiseen hauskuttamiseen kuin räntä asfalttiin. Televisiomainen kuvakerronta tukee tätä.
Tarina kulkee Jannen ja Outin välisen jännitteen varassa. Lähes kokonaan sisätiloissa tapahtuva elokuva katkeaa tavan takaa irrallisiin otoksiin jouluisesta kaupungista. Maisemissa korostuu autius, mutta muovinen taustamusiikki maalaa idylliä. Ristiriita sopii luonnehtimaan paitsi Outin mielenmaisemaa myös elokuvan suhdetta kohteeseensa: Täydellisen joulun kuva nykysuomalaisuudesta, perheistä ja parisuhteista, on perin ankea. Silti se vaikuttaa mielistelevän katsojaa eikä tunnu niinkään satiirilta kuin komedialta, johon väännetään väkinäistä iloa.
Esimerkiksi: Äkkisiirtymä riidasta rakkaudentunnustuksiin ei näyttäydy rakastamisena vaan imelänä epäuskottavuutena. Itku, jota Aku Hirviniemen roolihahmo pidättelee katsoessaan lasten jouluesitystä, ei välity lämpönä vaan kännipöhnänä. Kolkko viihdyttäminen huipentuu Stigin mitäänsanomattomaan, Leevi and the Leavingsin perinnettä ryöstöviljelevään jollotukseen. Vaikutelma on shokeeraavan lattea. Umpikännisen joulupukin yksinäinen kaipuu on yhtä koomista kuin lonkerotölkkien sihahtelu Hirviniemen käsissä. Ei kovin hauskaa saati terävää, oireellista kylläkin.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Rovaniemellä maailman menoa makusteleva Väärä raha -laulaja Jaakko Laitinen palaa Kaltion kolumnistiksi välivuoden jälkeen. “Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin.”
Helsinkiläinen kirjailija odotti bussia Hailuodossa. Kirjailijaa harmitti. Hänen bussinsa olisi Oulun linja-autoasemalla vain seitsemän minuuttia ennen kuin juna lähtisi rautatieasemalta […]
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”
“Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”
“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”
Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.
Joulukuun lehdistönäytöksessä katsottu Fucking with Nobody ei vieläkään ole päässyt esitettäväksi. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.
“Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.
Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.
“Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”
Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.