Heinäkuun lopulla kuun ollessa suurimmillaan vietettiin jälleen Pyhäjärvellä Täydenkuun tanssit. Taiteellinen johtaja Alpo Aaltokoski oli painottanut ohjelmistovalinnoissaan festivaalin kansainvälisyyttä. Erityisen hyvin tämä näkyi perjantain ohjelmistossa, jolloin tarjolla oli tanssia Euroopan lisäksi Burkina Fasoa ja Taiwania myöten. Perjantain myöhäisillaksi oli luvassa myös taivaallinen näytelmä, täydellinen kuunpimennys.
Senegalilainen Mbacke Niang tanssitti Makasiinitorilla.
”Täydenkuun tanssit on kansainvälinen festivaali”, Aaltokoski painotti useasti festivaalin aikana. Muutamina aikaisempina vuosina festivaali on juhlinut merkkivuosia ja perustellusti katsonut omaan historiaansa, jossa kotimaiset tekijät ovat keskeisiä. Tänä vuonna palattiin arkeen, ja ohjelmisto oli koottu sen mukaisesti. Viidestätoista esityksestä seitsemän oli muiden kuin suomalaisten tanssimia. Esiintyjävieraita oli kaikkiaan kolmestatoista maasta.
”Ohjelmavalinnoilla olen halunnut tuoda esille eri kulttuurien välisen vuoropuhelun tärkeyden”, Aaltokoski kirjoitti ohjelmalehtisessä. Tämä toteutuikin hyvin lopputuloksessa. Eri puolilta maailmaa tehdyissä teoksissa teemat ja käsittely olivat hieman erilaisia, paikallisista ja persoonallisista lähtökohdista ammentavia. Universaali tanssin kieli yhdisti eri puolilta tulevia ihmisiä.
Kunkin festivaalipäivän ohjelma alkoi Pyhäjärven Makasiinitorilla näytteillä ohjelmistosta. Perjantaina torilla tanssitettiin yleisöä rumpujen tahdissa ja kuultiin irakilaista laulua. Varsinaiselle pienelle torialueelle ei uskaltautunut kuin muualta tulleita festivaalivieraita, paikalliset asukkaat tyytyivät seuraamaan hieman kauempaa Helena Takalon patsaan tuntumasta.
Taiteellinen johtaja Aaltokoski kuvasi irakilais-suomalaisen duon esitystä.
Vaikka torilla moitittiin suomalaisten varautuneisuutta, kaupunki selvästi vilkastui toritapahtuman ajaksi. Näytöksissäkin tuntui olevan aikaisempia vuosia enemmän katsojia.
Illalla espanjalainen Javier Sangrós rakensi esityksensä ”Haluan kävellä näin” ihmisen mittakaavan mukaan. Kahden nuken ja valaistuksen avulla hän muistutti perspektiivin merkityksestä hyvin konkreettisin keinoin. Havaintoon vaikuttaa suuresti, millaisissa suhteissa asia esitetään.
Omassa teosesittelyssään Sangrós kertoi mielellään ”kävelevänsä järjen ja intuition, valon ja varjon ja lämpimän ja kylmän välissä”. Lavalla hän käveli valoon ja havaitsi olevansa erilaisissa suhteissa muihin ihmishahmoihin.
Toisen espanjalaisen Daniel Abreun ohjauksessa ja koreografiassa ”La Desnudez” mitattiin omaa ihmisyyttä ja itsensä hyväksymistä. Perinnetietoisempi moderni tanssiteos perustui parisuhteen kestävyyden ja venyvyyden mittaamiseen. Välillä mukana oli kolmas osapuoli.
Monipuolinen teos valotti yksilöllistä ja suhteessa olemista useilta eri kanteilta. Lavastuksessa käytetty purjekangas oli moneksi muuntuva elementti.
Burkina Fasosta lähtöisin oleva, nykyisin Sveitsissä asuva Filbert Tologo tarkasteli yksinäisyyden ongelmia. Miksi emme elä enemmän toistemme kanssa? Useampiin osiin jakautunut teos kutsui lopussa yleisöä tulemaan lavalle.
Vaikka Tologo oli opetellut vuorosanansa suomeksi, raja esiintymis- ja katsomotilojen välillä oli tällä kertaa liian korkea ylitettäväksi. Niinpä tanssija tuli lopuksi esittämään kysymyksiään yleisön puolelle.
Taiwanilaisen Po-Cheng Tsain koreografiassa Chien-Chih Chang ja Sheng-Ho Chang sukelsivat ihmisten katkeruuden syihin. Miksi emme saavuta sisäistä harmoniaa, vaan menneisyyden ja nykyisyyden huolenaiheet estävät meitä kuulemasta todellista sisäistä ääntämme? Tanssin rekvisiittana oli pitkä punainen tanko, jolle oli kehitetty erilaisia rooleja harmonian rikkojana – ja yhdistäjänä.
Tanssiesitysten jälkeen oli Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston aikataulujen mukaan luvassa kuunpimennys. Kello 22.30 täysikuu muuttui punertavaksi, ainakin pilviverhon takana. Vaikka keskitaivas oli lähes pilvetön, matalalla hieman horisontin yläpuolella oli maan kiertolaisen näkemisen estänyt utupilvimassa.
Moni pyhäjärveläinen oli suunnannut illaksi Vuohtomäen näkötornille. Toivottavasti taivaallinen valon ja varjon leikki näkyi pimennyksen myöhemmässä vaiheessa.
Javier Sangrós kiittää yleisöä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
