Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Bufo: Veden vartija. 101 min. Ensi-ilta 2.9.2022. K12.
Ohjaus Saara Saarela, käsikirjoitus Ilja Rautsi, kuvaus Kjell Lagerroos, leikkaus Jussi Rautaniemi, musiikki Volker Bertelmann.
Pääosissa Saga Sarkola, Mimosa Willamo, Lauri Tilkanen, Minna Haapkylä, Pekka Strang, Kheba Touray, Lyydia Mörä.
Eletään vuotta 72 uutta Skandinavian liiton ajanlaskussa. Maapallon maapinta-ala on pienentynyt, nykyisestä Suomesta on merenpinnan yläpuolella vain Pähkinäsaaren rauhanrajan pohjoispuoli. Erään kylän teemestari, yhteisön mielestä ja kehosta huolehtija, on kuollut, ja hänen tyttärensä on aika jatkaa isänsä työtä. Noria (Saga Sarkola) saa tietoonsa salaisuuksia, lisäksi edellisten teemestareiden päiväkirjoista löytyy toivon kipinä koko maan vesitilanteen parantamiseksi. Ystävä Sanja (Mimosa Willamo) ja yliopistolla opettava äiti (Minna Haapkylä) antavat apua kipinän vaalimiseen.
Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja (Teos 2012) perustuva Veden vartija on vaikuttavinta kotimaista tieteiselokuvaa pitkään aikaan. Vastaavaan vakavaan yritykseen on Suomessa ryhdytty harvoin, lähinnä lajityypissä on tehty komedioita (esimerkiksi Timo Vuorensolan Iron Sky, 2012) tai olemassaolon mysteereiden pohdintaa (Timo Linnansalon Aurinkotuuli, 1980). Uskottavien tulevaisuuden ympäristöjen luominen on kallista, Suomen pääomaköyhillä elokuvayhtiöillä ei ole ollut varaa eikä uskallusta suuria investointeja vaativien fantasiamaailmoiden tekemiseen.
Veden vartijassa onnistutaan luomaan uskottava dystooppinen tulevaisuus. Olisin kuitenkin kaivannut luotuun maailmaan pohjoista paikallisväriä, Viron neuvostoaikaiset rakennuskompleksit on nähty jo liian monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Omaperäisyyttä tulevaisuuden visioon olisi helposti saanut jostakin pidempään puoliksi tyhjillään olleesta Pohjois-Suomen kylästä.
Ympäristökatastrofi, sodat resursseista ja ihmisten hallinta keinotekoisen niukkuuden avulla ovat paljon puhuttuja ja kommentoituja teemoja. Valta, toisten ihmisten hallitseminen, muuttuu ääriolosuhteissa väärinkäytöksiksi. Niukoilla resursseilla toiset saa helposti alistumaan tahtoonsa. Veden vartija toistaa Pohjoismaissa hyväksi ja toimivaksi havaitun ratkaisun moniin ongelmiin, avoimuuden. Julkisuus estää monet kepulikonstit.
Elokuvan tarinankaari on hieman liian suoraviivainen, ennen loppuratkaisua olisi sopinut jokin ylimääräinen, koukuttava mutka. Toteutetussa muodossa Veden vartija jää helposti lukuisten muiden, paljon suuremmalla budjetilla tehtyjen dystopioiden varjoon. Positiivista elokuvassa on pääosien kirjoittaminen suurelta osin naisille, siten se erottuu lajikumppaneistaan. Tässä tapauksessa yrityskin on onnistuminen, lopputulos on hieno kotimainen vakavasti otettava tieteiselokuva.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.