Vesi – mielen ja kehon virkistäjä

Bufo: Veden vartija. 101 min. Ensi-ilta 2.9.2022. K12.
Ohjaus Saara Saarela, käsikirjoitus Ilja Rautsi, kuvaus Kjell Lagerroos, leikkaus Jussi Rautaniemi, musiikki Volker Bertelmann.
Pääosissa Saga Sarkola, Mimosa Willamo, Lauri Tilkanen, Minna Haapkylä, Pekka Strang, Kheba Touray, Lyydia Mörä.

Eletään vuotta 72 uutta Skandinavian liiton ajanlaskussa. Maapallon maapinta-ala on pienentynyt, nykyisestä Suomesta on merenpinnan yläpuolella vain Pähkinäsaaren rauhanrajan pohjoispuoli. Erään kylän teemestari, yhteisön mielestä ja kehosta huolehtija, on kuollut, ja hänen tyttärensä on aika jatkaa isänsä työtä. Noria (Saga Sarkola) saa tietoonsa salaisuuksia, lisäksi edellisten teemestareiden päiväkirjoista löytyy toivon kipinä koko maan vesitilanteen parantamiseksi. Ystävä Sanja (Mimosa Willamo) ja yliopistolla opettava äiti (Minna Haapkylä) antavat apua kipinän vaalimiseen.

Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja (Teos 2012) perustuva Veden vartija on vaikuttavinta kotimaista tieteiselokuvaa pitkään aikaan. Vastaavaan vakavaan yritykseen on Suomessa ryhdytty harvoin, lähinnä lajityypissä on tehty komedioita (esimerkiksi Timo Vuorensolan Iron Sky, 2012) tai olemassaolon mysteereiden pohdintaa (Timo Linnansalon Aurinkotuuli, 1980). Uskottavien tulevaisuuden ympäristöjen luominen on kallista, Suomen pääomaköyhillä elokuvayhtiöillä ei ole ollut varaa eikä uskallusta suuria investointeja vaativien fantasiamaailmoiden tekemiseen.

Veden vartijassa onnistutaan luomaan uskottava dystooppinen tulevaisuus. Olisin kuitenkin kaivannut luotuun maailmaan pohjoista paikallisväriä, Viron neuvostoaikaiset rakennuskompleksit on nähty jo liian monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Omaperäisyyttä tulevaisuuden visioon olisi helposti saanut jostakin pidempään puoliksi tyhjillään olleesta Pohjois-Suomen kylästä.

Ympäristökatastrofi, sodat resursseista ja ihmisten hallinta keinotekoisen niukkuuden avulla ovat paljon puhuttuja ja kommentoituja teemoja. Valta, toisten ihmisten hallitseminen, muuttuu ääriolosuhteissa väärinkäytöksiksi. Niukoilla resursseilla toiset saa helposti alistumaan tahtoonsa. Veden vartija toistaa Pohjoismaissa hyväksi ja toimivaksi havaitun ratkaisun moniin ongelmiin, avoimuuden. Julkisuus estää monet kepulikonstit.

Elokuvan tarinankaari on hieman liian suoraviivainen, ennen loppuratkaisua olisi sopinut jokin ylimääräinen, koukuttava mutka. Toteutetussa muodossa Veden vartija jää helposti lukuisten muiden, paljon suuremmalla budjetilla tehtyjen dystopioiden varjoon. Positiivista elokuvassa on pääosien kirjoittaminen suurelta osin naisille, siten se erottuu lajikumppaneistaan. Tässä tapauksessa yrityskin on onnistuminen, lopputulos on hieno kotimainen vakavasti otettava tieteiselokuva.

Vanhuuden malleja eri ikäluokille

2/2020

Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.

  • Jenny Kangasvuo
Kaltio – Kolumni

Vain väsymyksestä johtuvaa

5/2024

”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.

  • Jenni Kinnunen

Pääskyparvi taivaan räystään alla

5/2024

”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”

  • Rita Magga-Kumpulainen
Kaltio – Kolumni

Kaupat

1-2/2025

”Hän on suulas mies, muttei pahalla tavalla. Kuuntelen Karin savolaista poljentoa, kun hän puhuu rauhoittavaan sävyyn siitä, miten ’puita pittää metässä olla’. Ajattelen: näin sitä kauppoja tehdään.”
Jenni Kinnusen kolumni pohtii puita.

Kylässä kylästä kylään

1-2/2025

Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.

  • Miina Kaartinen
  • Sanna Ritvanen
Kaltio – Kirja-arvio

Sanojen äiti on kaasu

1-2/2025

”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.

  • Aapo Kukko