”Luonto tulee kyllä toimeen ilman ihmistä, mutta ihminen ei tule toimeen ilman luontoa”, Juha K. Tapio kirjoittaa esseessään ihmisen luontosuhteesta (s. 64–67). Tämän huomion on ihmisajattelu tehnyt historiansa aikana lukemattomia kertoja, ja onkin häkellyttävä todeta, miten hyvin ihminen toimeliaisuudessaan näyttää sen jatkuvasti unohtavan, joka puolella maapalloa.
Olen itsekin yksi näistä unohtajista. Ottaen huomioon, kuinka monta kertaa olen pääkirjoituksissanikin tuskaillut globaalia Gaian pahoinpitelyä, syön esimerkiksi edelleen häkellyttävän paljon eläinten lihaa. Puolustelen itseäni selittämällä, että vähennän jatkuvasti, ainakin yritän, en aja autoa… ainakin yritän.
Pääsiäisen tienoon pääkirjoituksissa on ollut tapana myös viitata Uuteen Testamenttiin. Ainakin yritän. Luotan ja uskon siihen, että jos kaikki edes yrittäisivät, ja tekisivät jotain luonnon hyväksi, tai luopuisivat edes joistakin sitä vahingoittavista teoista, välttäisimme apokalyptiset tulevaisuudenkuvat. Ei minun tarvitse luopua kaikesta tai uhrautua ristille muiden synnit lunastaen. Äiti Maata vastaan syntiä tehneet joutuvat tekonsa kaikki jollain tavalla lunastamaan.
Jokainen teko vaikuttaa. Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Mutta purojen pitää kulkea enemmän tai vähemmän samaan suuntaan, jotta virta on tarpeeksi vahva kuluttaakseen itselleen uuden, terveemmän uoman. Keskenään riitelevät virtaukset muodostavat vain pyörteitä, jotka kuin Kharybdis imevät koko ihmisarkin syövereihin vetiseen kuolemaan.
Metaforien sekoittaminen palauttaa meidät taas uhraukseen. On valittava kuin Odysseus ja annettava kuusipäisen Skyllan napata osa miehistöstä, jotta muut selviävät hengissä. On luovuttava jostain saavutetusta, joistain mielihyvää antavista ja arkielämää jotenkin helpottavista asioista, jotta ihminen lajina voi jatkaa maallista tallustustaan.
Ja voi olla, että huomaamme, ettemme itse asiassa kaipaakaan sitä, mistä luovuimme.
Jos tämä lehti tuntuu oudolta käsissäsi, ei huolta: vaihdoimme kiiltävään paperiin vain tämän tuplanumeron ajaksi, ja jo seuraava eli Kaltio 3/2021 saapuu luoksesi kesäkuussa tuttuna mattana. Mattapintainen paperi imee huokoisena mustetta kiiltävää enemmän, ja halusimme Kenen luonto? -hankkeen valokuvien toistuvan mahdollisimman terävinä.
Otan mielelläni palautetta vastaan lehden erikoisnumeron sormituntumasta, ja muustakin. Mikäli tämä yhteistyö onnistuu hyvin, saatamme myös jatkossa julkaista erikoisnumeroita pohjoisten eri kuvataide- ja muidenkin toimijoiden kanssa. Koronaeristyksen aikana on päässyt syntymään monenlaisia ajatuksia erilaisista yhteisprojekteista, toivottavasti joitakin tulee joskus toteutettuakin.
Mutta sitäkin enemmän toivon, että vielä joskus pääsemme kokemaan elävää teatteria ja musiikkia ja kaikkea muuta yhdessäoloa. Siihen asti: etähalaus kaikille!
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
