
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Martti Anhava, Tintti Klapuri ja Mika Pylsy (toim.): Mitä Tolstoi todella sanoi. Siltala 2021.
Huonettaan kerran siivotessaan ja sohvan kohdalle tullessaan Leo Tolstoi ei muistanut, oliko jo pyyhkinyt sen vai oliko suorittanut rutiinin unessa, tiedostamattaan. Kirjailija kauhisteli unohdustaan: kuluiko koko olemassaolo tällaisessa tiedottomuudessa? Hän ajatteli, että elämä on elämää vasta, kun se on tietoisuuden kirkastamaa.
Episodilla Mika Pylsy näyttää, kuinka Tolstoi usein avasi tajunnalleen näkymiä olemassaolon syvyyksiin arjen todellisuudesta. Hän tulkitsee, ettei Tolstoi ollut varsinaisesti abstraktiin tuumailuun taipuvainen. Ei ole kuitenkaan kovin kaukaa haettua huomata, miten siivooja-Tolstoi liippaa liki Sartren epäautenttisuuden, ”huonon uskon” käsitettä. Ranskalaiseksistentialistin mukaan menetämme tietoisuuden yksilöllisyydestä rooleissamme elämän näyttämöllä.
Enemmän Tolstoita piinasi huono usko teologisessa katsannossa. Ben Hellman valistaa kasvonsa teologi-Tolstoin puoleen. Venäläinen patriarkka rykäisi Jumala-kuvan, joka vivahtaa panteistis-buddhalaiselta: ”Minä uskon, että hän on minussa ja minä hänessä.” Mitään kirkkoa eikä pappeja tarvita puoskaroimaan Jumalan ja ihmisen väliin, taata ärisi. On selvää, että Venäjän sipulikirkon hengelliset Nasse-sedät oli hyvin hyvin vihaisia moisesta harhaopista.
Kirjailijan kaikki sillat äitikirkkoon paloivat. Venäjällä valtio ja kirkko oli hyviä kavereita, kuin paita ja peppu. Kun Tolstoi vielä ilkesi vaatia maaorjuuden lakkauttamista, jossain rasvattiin jo hirttoköyttä. Hän ei ollut totisesti mikään Heideggerin kaltainen jesuiittamoraalia toteuttava silleenjättäjä. Sanotaan, että Tolstoi säästyi vain, koska oli Tolstoi.
Ei kirjailijaa minään Jasnaja Poljanan pöljänä kylähulluna pidetty. Häntä suunniteltiin Nobel-palkittavaksi sekä kirjallisuudessa että rauhassa. Tolstoi kieltäytyi kunniasta. Profeetan vaikutus muodostui profeetalliseksi. Kansalaistottelemattomuuden, pasifismin, ekologisen ajattelun ynnä muun porvarin kiusaamisen alalla hänestä tartunnan saaneeksi mainitaan esimerkiksi Mahatma Gandhi, joka oli Tolstoin kirjeenvaihtotoveri. Nelson Mandela, Martin Luther King ja Greta Thunberg kuuluvat myös tavallaan tolstoilaisten joukkoon.
Kirjoituksessaan ”Ensimmäinen askel” Tolstoi kertoo visiitistään Tulan suuressa teurastamossa. Sodissakin julmaa julmuutta todistanutta kynämestaria kylmäsi ihmispedon julmuus sikapoloisia kohtaan. Valkoparta ryhtyi kasvissyöjäksi.
Tolstoita piinasi maailman epäoikeudenmukaisuus ja kuolema. Ensin mainitun kiroamisessa hän oli kiihkeä. Suomessakin Agathon Meurman moitti kirjailijan ”taipuvan suuresti sosialistisiin houreisiin”. Oulun natsahtava satakieli V. A. Koskenniemi maalitti nerokkaan valkoparran bolsevikiksi.
Maksim Gorki pani merkille Tolstoin valtavan egoismin: ”Hänen holtittomiin paisunut minuutensa oli hirmuinen.” Gorki sivalsi lujaa epäillessään ammattiveljensä ajautuneen syvään yksinäisyyden sävyttämään nihilismiin ja olevan perimmiltään piittaamaton muista ihmisistä. Hän on ponnistanut tarkkaamaan ”kaikein tärkeimmän” – kuoleman – syynäämiseen.
Kirjoituksessaan ”Sota ja rauha – historiaa vai romaani” Matti Klinge muistuttaa Tolstoin mieltäneen itsensä historioitsijaksi. Tämä luki laajalti ammattihistorioitsijoiden tekstejä. Tolstoin historianfilosofiset pohdinnat Klinge tunnistaa Clausewitz-vaikutteisiksi. Ne lähestyvät modernin kaaosteorian käsitystä, jonka mukaan pienet sattumat panevat liikkeelle suuria tsunameja. Tapahtumat ovat kausaalilakien alaisia mutta niin monimutkaisia, ettei erkkikään saa sotkusta selkoa.
Vesa Karonen syventää Tolstoin sota-ajattelua ja asettaa Sodan ja rauhan isompaan sota-aiheisen kirjallisuuden karsinaan. Hän vinkkaa Tolstoin imeneen vaikutteita Stendhalin Parman kartusiaaniluostarista. Karonen myös katsastaa, miten venäläismestarin romaanien sotanäkemykset ovat vaikuttaneet suomalaiseen sotakirjallisuuteen.
Pentti Haanpää, joka ammuskeli pyssyllä talvisodan etulinjassa, kiteytti Korpisodassaan (1940): ”Eihän sotamies seiso kukkulalla, jolta näkyisi taistelun laaja maisema.” Tämä on eräänlainen sammakkoperspektiivinen versio Tolstoin pilkkaamasta käsityksestä, jonka mukaan kenraalit strategioineen johtaisivat sotaa. Kuten sanottu Tolstoin katsannossa sodan kulku määräytyi pienten sattumien leikistä ja sotaherrat olivat vain nimilappuja ruumiskasojen päällä.
Kirjailija Sirpa Kähkönen kutsuu Anna Kareninan Leviniä ”korkeakirjallisuuden Aku Ankaksi”. Levin vihaa, raivoaa ja kadehtii; on heikko kuin Ankkalinnan pääjehu. Mutta juuri tämän Tolstoin ihmiskuvauksen koskettavuuden takia hän sanoo yhä uudellen palaavansa Anna Kareninan äärelle.
Virpi Hämeen-Anttila huomauttaa Tolstoin joutuneen uskonnolliseen kriisiin Anna Kareninan valmistuttua. Tuolloin hän käänsi selkänsä kirkolle ja valtiolle ja pyyhki saappaansa avioliiton kaltaisiin instituutioihin. Modernin ajan Homeros tuli päätelmään, jonka mukaan lihanhimo estää hengen jalostumisen. Tätä aivoitusta hän toitotti Ivan Iljitsin kuolemassa, jossa päähenkilön tunteet vaimoaankin kohtaan vaihtuvat inhoksi.
Toisesta yhteydestä tiedetään Tolstoin tunnustaneen 42-vuotiaana sulhona 18-vuotiaalle morsiamelleen köyrineensä kaikkien tilansa maaorjien puolisoita. Tuolloin Tolstoilla oli yli 300 orjaa! Tolstoi vertasi lihaa tyranniin, joka taluttaa kuuliaista henkeä miten lystää. Jasnaja Poljanan pyhimys puhui kokemuksesta. Entä jos Freud olisi päässyt kutistamaan kirjailijan kalloa, miedontamaan hänen libidonsa ja yliminän konflliktia? Tolstoi olisi voinut laimentua munattomaksi pikkuporvariksi ja suuri taide jäänyt syntymättä?
Esseessään ”Tolstoi ja elokuva” Antti Alanen katsastaa Tolstoi-filmatisointeja. Sivistyneesti argumentoiden hän todistaa, kuinka mestarin kirjat ovat elokuvallisempia kuin niihin pohjauvat elävätkuvat. Alanen siteeraa näkemyksiä, joiden mukaan sana ja kuva ovat perimmiltään tyystin erilaisia ilmaisukeinoja. Antiikin ekfrasis-käsitteenkin keinoin voidaan pohtia, kääntyykö filmatisointi väistämättä petokseksi alkuperäisteosta vastaan.
Myös maailmankatsomuksellisesti Tolstoi ähki ristiriidassa itsensä kanssa. Toisaalta hän vaati rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan: maaorjuus, kirkko ja armeija joutivat helvetin kuuseen. Silti papparainen saarnasi toisesta suupielestä dogmia, jonka mukaan vain paavalilainen sisäinen vallankumous pelastaa meidät Saatanan satimelta, eli ihmisen on itse muututtava, jotta maailma muuttuisi.
Martti Anhava puhuu kirjassa ”pakenija Tolstoista”. Sisäiset konfliktit raastoivat kirjailijaa vielä yli 80-vuotiaanakin. Lokakuun 27. ja 28. päivien välisenä yönä vuonna 1910 hän, jonka tuotannossa pakenemisen teema kulkee punaisena lankana, päätti paeta itse. Vanhus lähti yönselkään kodistaan Jasnaja Poljanasta. Jäähyväiskirjeessään Tolstoi ilmaisi, ettei voi enää elää herraskaista etuoikeutetun elämää, kun enemmistö ihmisistä kituu köyhyydessä.
Tiedetään Tolstoin ennen lähtöään kuolemaan Astapovon asemalle lukeneen Dostojevskin Karamazovin veljeksiä. Lukija jää arvailemaan: silmäilikö vanhus vilpittömän syntisen Dmitrin puhetta oikeudenistunnossa, tunnisti tässä itsensä ja vaihtoi ylleen pyhimyksen kaavun, isä Zosiman hahmon? Niin jyrkkä Tolsoin käänne nyt oli.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.