Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Tiellä taas
Tuomo Pirttimaa: Tirri. 269 s. Johnny Kniga 2022.
Tuomo Pirttimaan esikoisromaani Hete (Johnny Kniga 2021) tutustutti lukijat joukkoon elämänkolhimia ihmisiä, joiden kohtalot kiertyvät erinäisten vaiheiden kautta yhteen jossain pohjoisen perukoilla. Yksi teoksen keskeisistä henkilöistä, ase- ja huumebisneksiin sotkeutunut pikkurikollinen Tirri on nyt nostettu uuden teoksen nimihenkilöksi saakka. Eikä ollenkaan syytä. Nuoressa naisessa riittää puhtia ja luonnetta.
Tirrin lisäksi Pirttimaa on ottanut ensimmäisestä teoksesta mukaan myös Tirrin rikos- ja sielunkumppani Tomin sekä poromies Martin, joka etsii elämälleen uutta suuntaa menetettyään naisystävä Anjan. Uutena tyyppinä estradille astuu Kani, rauhoittavia nappaileva, juoppoäidin sekoilujen keskellä kasvanut ja näkymättömyyteen tottunut arka nuori mies.
Tarinassa seurataan vuorotellen Martin, Kanin ja Tirrin vaiheita. Autoilla ajellaan pitkin poikin Suomea ja paetaan kuka mitäkin: yksinäisyyttä, karua lapsuutta, virhevalintoja, syyllisyyttä.
Tirri ja Tomi aloittivat pakomatkansa jo edellisessä kirjassa ja elämä katveessa jatkuu. Kuuma aselasti saa uudet omistajat ilman isompaa draamaa, mutta muuten onni ei ole pariskunnan matkassa.
Martin taas ajaa tien päälle ajatus etelässä asuvan, etäiseksi jääneen poikansa tapaamisesta. Pienoinen ongelma uhkaa muodostua Uudenmaan rajojen koronasulusta, mutta sekään ei lopulta paljon hidasta metsissä kulkemaan tottunutta miestä.
Odotuksenmukaisesti henkilöiden polut kohtaavat ja ainoastaan itseensä luottamaan tottuneet, monin tavoin päähän potkitut ihmiset löytävät tukea toisistaan. Kliseistä ehkä, mutta jo puhuminen tuntuu auttavan heitä. Oman elämäntarinan kertominen toiselle maailman murjomalle tekee olon edes hetkeksi helpommaksi.
Pirttimaa pudottelee sanoja täsmällisesti, välillä aika lakoniseenkin sävyyn. Henkilöhahmoihin luotu katse on kuitenkin koko ajan ymmärtävä, jopa lämmin. Kirjoittaja selvästi välittää tarinansa ihmisistä.
Kanin ja Tirrin osuuksissa kielen rekisterit ovat lähellä toisiaan, mutta heitä tuntuvasti iäkkäämmän Martin tuumaileva puhetapa erottuu kokonaisuudesta selvästi. Sen juurevuus ja murteellisuus ihastuttaa, ja huomaan oikein odottavani Martin kertomia jaksoja. Onnistunutta työtä kirjailijalta!
Raskaita käänteitä sisältävässä tarinassa on siellä täällä myös vinoa mutta vilpitöntä huumoria. Ja onneksi on. Lastensuojelun epäonnistumisista, uskonnollisen yhteisön pimeistä puolista, kuolemista ja väkivallan uhasta ei jaksaisi lukea, ellei mukana olisi myös ripauksia hauskuutta, valoa ja toivoa.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Pieni suuri elokuva
Aleksi Salmenperän Kupla jatkaa vahvaa kotimaista elokuvavuotta. Antti Viitala arvostaa erityisesti nuorten näyttelijöiden luontevuutta ja ohjausta sekä sitä, että elokuvan puheesta saa hyvin selvää.
Vastenmielisiä veijareita auringonlaskussa
”Suomalaisessa – saati pohjoismaisessa – elokuvatarjonnassa en hahmota aiemmin nähneeni moista cocktailia.” Matti A. Kemi arvioi suopeasti J-P Valkeapään viimeisimmän käsikirjoitus-ohjauksen Hetki lyö, jonka ensi-ilta oli 11.11.2022.
Vladolf Putler
Pian Venäjän helmikuisen Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi. Eira Huusko-Kukkonen pohtii sanojen merkitystä todellisuuden luomisessa.
Vallan ja rakkauden neonvihreä baletti
Aino Sunin ohjaama Sydänpeto saa teatteriensi-iltansa perjantaina 4.11.2022. Jenny Kangasvuolle elokuva oli matka oman myöhäisen teini-iän ja varhaisen aikuisuuden vuosiin.
Tohtori Parkinson ja Faust
Kari Sallamaa palaa Paavo Rintalaan ja tämän Parkinsonin tautiin Rintalan viimeisen proosateoksen Faustus kautta. ”Kertomus on suuri, mutta voimat eivät tahtoneet enää riittää”.
Naiivia heittäytymistä ja musiikkikulttuurin murrosvaiheita
Muusikko, DJ, tuottaja ja ennen kaikkea musadiggari Jori Hulkkonen haluaa pitää langat omissa käsissään. ”Self-managed ja independent-artisti, hyvässä ja pahassa”, kuvaa Hulkkonen työskentelyasennettaan.
#kaltiomatkustaa: Staalon Festit
”Vierailin Kittilässä 17.9.2022 pidetyillä Staalon Festeillä. Osallistuin tapahtumaan Palsa 75-juhlavuoden yhteisöteoksellani Kalervo Palsa Healing. Minulla oli aikaa kierrellä Kittilän kirkonkylällä ja vähän etäämmälläkin. ”
Surun ja kirjan tuoksua
”On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista?” Esko Karppanen luki Akseli Heikkilän Hiljaisen vieraan.
Pintapuolinen hankauma syvälle menevään runouteen
Matti A. Kemi lumoutui Laura Hervan runoteoksesta pinnat. hankaumat. Kriitikko yrittää ”puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.”
Erikoisia naisia kautta aikojen
”Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy”, kriitikko Risto Kormilainen toteaa Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset. Jännissä on niin poliitikkoja, tieteilijöitä kuin seikkailijoita ja rikollisiakin.
Murheen kantajat
”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.
Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa
Riikka Ulannon Neitsytlennon ”kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin” – ja se kiehtoo kriitikko Matti A. Kemiä.