Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Tupakointi merkityssisältönä kirjallisuudessa
Mika Hallila: Savumerkkejä. Tupakointi suomalaisessa kirjallisuudessa 1800-luvulta 2000-luvulle. SKS 2019.
Suomalainen kirjallisuus haisee tupakalle. Sen todistaa FT, dosentti Mika Hallila mainiossa teoksessaan Savumerkkejä. Hän on perehtynyt tupakointiin suomalaisessa kirjallisuudessa alkaen 1800-luvun kansanperinteestä ja J. L. Runebergin runoudesta aina uusimpaan 2010-luvun kirjallisuuteen.
Aluksi Hallila selvitettelee tupakan semiotiikkaa. Tupakka on osa arkista merkkijärjestelmää ja sosiaalista todellisuutta. Kirjallisuudessa tupakka ja tupakointi ovat monitulkintaisia merkkejä, joita lukija tulkitsee oman viitekehyksensä läpi. Ajallisesti kirjallisuudessa tupakan merkitys on muuntunut positiivisesta kielteiseksi, sillä sen merkitys nähdään aikamme sairautena, joka edustaa kuolemaa. Siten tupakka on elämän päätöksen kuva entistä selkeämmin. Näin vaikkapa Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaanissa: ”Tupakoivat ihmiset ovat epäonnistuneita.”
1900-luvun alkupuolen kirjallisuudessa näkyvät selkeästi tupakoinnissa sosiaaliset erot. Herrasväki polttaa sikareita ja alemmat kansankerrokset piippua. Naisten tupakointia kuvataan miehiä huomattavasti vähemmän. Kainuussa ja Koillismaalla piipunpoltto kuului vanhempien naisten tapoihin. Tästä esimerkkinä Ilmari Kiannon Ryysrannan Joosepin Karihtaniemen Amanta ja Kalle Päätalon kuvaus Riitu-äidistään Iijoki-sarjassa.
Piipunpolttajista yhtenä esimerkkinä Hallilalla on Veikko Huovisen Rauhanpiipusta (1956) filosofi Petro Pacpipo: ”On jo kerrottu, että hänen päässään oli punainen myssy ja suussa riippui tuikeasti savua tuprutteleva piippu.” Huovinen kääntää Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden piipukuvaukset nurinniskoin. Pacpipon rauhanpiipun tupakka ei ole sen enempi hyvää tai laadukasta. Runebergilla tupakka edustaa yhteyden merkkiä, kun taas Huovisella se erottaa.
Kirjallisuus heijastaa aina syvällisellä tavalla elämän monimuotoisuutta. Hallila osoittaa, kuinka kirjallisuus on kerännyt ja varastoinut kulttuuriseen muistiinsa tupakointia kuvaavia asioita. Suomalainen kirjallisuus on kuvannut tupakkaa ja tupakointia hyvin tavallisena, arkisena ja myönteisenä asiana. Ehkä vasta parin–kolmen viime vuosikymmenen aikana tupakointiin kirjallisuudessa on liitetty kielteinen merkitys. Hallila sanoo, että ”kirjallisuuden tupakoinnin esityksillä on monipuolisia ja monimutkaisia tulkinnallisia tehtäviä ja merkityksiä, joita ei voi korvata minkään muun aineen kuvauksella.”
Kirjallisuudessa on tupakoinnilla yhteys yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin asemiin sekä arvoihin, mutta myös sukupuoleen. Varhaisemmassa kirjallisuudessa korostuu tupakoinnin miehisyys, jopa patriarkaalisuus. 1930-luvulle tultaessa myös naiset tupakoivat kirjallisuudessa laajemmin, ja oikeastaan vasta 1980-luvulla feministinen minäkerronta tuo tupakan naisen suuhun.
Hallilan teos on aiheen perustutkimusta ja hyvä sellaisenaan. Toki mukaan olisi mahtunut runsaasti kirjailijoita, joilla olisi ollut paljon annettavaa. Esimerkkinä vaikkapa Pentti Haanpää ja Kalle Päätalo. Mutta mielenkiintoisella tavalla niin semioottisesti kuin nautinta-aineena Hallilla kirjallisuuden tupakkaa kuvaa.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.