Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja. Siltala 2020.
Harry Salmenniemi ponnahti julkisuuteen kokeellisella, paikoin nonsensemaisella runokokoelmalla Texas, sakset vuonna 2010. Lisää kuplintaa, vääristyneitä mielikuvapintoja ja -assosiaatioita Salmenniemi tarjosi runoteoksissa Runojä sekä Kivirivit. 2013 ilmestynyt Kivirivit alkoi viitoittaa proosamaisilla virkkeillään siirtymää novellikirjallisuuteen.
2010-luvun lopun teokset Uraanilamppu ja muita novelleja sekä Delfiinimeditaatio ja muita novelleja jatkoivat kokeellisilla linjoilla sekä haastoivat perinteisen novellimuodon sommittelullaan ja narratiivillaan. Kuten huomaattekin, myös Uhrisyndrooma ja muita novelleja -kirjan nimeen piti yhtenäisyyden nimissä ympätä toteamus muista novelleista.
Uhrisyndroomaa voitaneen pitää Salmenniemen eheimpänä ja omalaatuisimpana novellikokoelmana. Niminovellin ohella muut novellit keskustelevat keskenään ja luovat maiseman salmenniemimäiseen kertojaan ja dystopiseen sotaan, jossa uhrit kamppailevat oikeudesta elämäänsä.
Novelleja voitaneen kuvailla Raymond Carverin kaltaiseksi mysteerikerronnaksi, jossa avoin novelli jättää lukuisia tulkinnan mahdollisuuksia sekä enemmän kysymyksiä ja sosiaalisia tilanteita kuin vastauksia ja maisemakuvia. Salmenniemen kaltainen kirjailijarukka paljastaa epävarmuutensa tukirahojen sanelemassa maailmassa ja penää kriitikolta jotain muutakin kuin ”sattumanvaraisuutta” tai ”kehumista ja markkinointia”.
Kummallinen autofiktiivinen introspektio niminovellissa ”Uhrisyndrooma” rikkoo ensikerran alkujaan maltillisen ja traditionaalisen novellirakenteen, penää kertojaminältään vastauksia ja suo kertojalleen sekä lukijalleen muutaman vastauksen ja lukuvihjeen. Salmenniemi sättii kriitikoita ja itseään sekä uhriutuu ollakseen uhrisyndroomaa.
Yleensä yksisanaiset novellien nimet tarjoavat vanhakantaisen tavan loppuratkaisun tulkintaan, mutta kirjaa kokonaisuutena lukien uhriutumisen tematiikka saa kutkuttavia piirteitä. Muuten kelpo novellikokoelma rikkoutuu kömpelöön, miltei pastissin puolelle lipsahtavassa novellissa ”D’Amour”, joka nimensä puolesta on juurikin sitä, mitä otsikko antaa ymmärtää. Parhaimmillaan Salmenniemi on kuvatessaan nurkkaan ahdistettua ihmispoloa, joka joutuu tekemään pakotettuja ja moraalisesti arveluttavia tekoja muttei tuntemaan onnea tai vapautta.
Kokeellinen ja painajaismainen ”Sukufilmejä”-kollaasi valokuvineen ravistelee vihdoin esiin kritiikin alussa mainitun kokeellisen Salmenniemen: Tarkovski ja Lynch, Malick ja varhainen Aronofsky kummallisine perhekuva-albumeineen hämmentävät. Lyhyet synapsit kertovat tabumaisista tragedioista ja elämän dissonassista. Unimainen, kolmekymmensivuinen kokonaisuus toimii erikoisena näytelmän, elokuvan, valokuvan ja sanataiteen kollaboraationa. Mielikuviltaan novelli lumoaa: ”Tädin painajaiset paljastetaan tavalla, joka vaikuttaa edelleenkin nykyelokuvaan.”
Kun Salmenniemi on päässyt mukavuusalueelleen kokeellisuuteen, on myös mainittava erinomainen ja subjektoiva ”Viitteitä”, jossa kertojaminä lopulta ylianalysoi teoksensa ja samalla erään Harry Salmenniemi -nimisen kirjailijan mielenmaiseman. Typerryttävyydessään ja humoristisena kattauksena jopa Haanpään omia latujaan hiippailevat varjot tai Veijo Meren viekkaat eksistentialistihahmot kalpenevat: itseironian taso virittäytyy hienotunteiseksi terapiaistunnoksi kirjailijan mielen uhrialttarille.
Novellikokoelmana teos on rikastuttava ja obskuuri kokemus, joka lopulta näyttää sotaisan ja pasifistisen tavan olla uhri. Salmenniemen tapa käsitellä kieltä ja mutkistuneita mielikuvia vetoaa minimalistisilla piirteillään ja kutistuneilla havaintotasoillaan. On ilo todeta, että suomalaisella novellitaiteella menee jälleen kelvosti, kun Harry Salmenniemi on uhrautunut puolestamme.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
