Kategoriat

Selviytymisopas muunneltua totuutta vastaan

Johanna Vehkoo: Valheenpaljastajan käsikirja. Kosmos 2019.

Verkossa erityisesti sosiaalisen median kautta leviää nykyään yhä enemmän niin dis- kuin misinformaatiota, eli joko tahallisesti tai tahattomasti levitettyä väärää tietoa. Se vaikuttaa yhteiskuntaan ja demokratiaan: sitä käytetään aseena niin politiikassa kuin tahallisten ennakkoluulojen ja tuomittavien asenteiden välittämisessä.

Pystyykö valtavirran suorittamaa manipulointia enää täysin välttämään? Ehkä ei, mutta sitä voi yrittää. Muun muassa Suomen PENin sananvapauspalkinnon saanut tutkiva toimittaja Johanna Vehkoo pyrkii teoksellaan Valheenpaljastajan käsikirja tarjoamaan työkaluja siihen, kuinka tunnistaa paremmin väärää tietoa ja kumota sitä.

Kirjan taustana on Vehkoon Yleisradiolle tekemä Valheenpaljastaja-juttusarja. Tekijä ei ole kuitenkaan koostanut pelkkää vinkeistä ja ohjeista koostuvaa luetteloa, vaan hän on rakentanut kirjansa neljän suuren teeman varaan: valeuutiset, salaliittoteoriat, algoritmit sekä misinformaation psykologia.

Käsittelytapa on luonteva, koska käsiteltävä kokonaisuus on niin valtava ja vaikeasti hahmotettava. Jaottelu auttaa niin teemojen syventämisessä kuin lukijaa mieltämään asiakokonaisuutta paremmin: Vehkoo konkretisoi myös esimerkkitapauksien kautta, etupäässä liikutaan nykyajassa. Lopuksi annetaan vielä ohjepaketti.

Aiheen massiivisuuteen nähden Valheenpaljastajan käsikirja vaikuttaa ensi alkuun suppealta, mutta siihen on saatu iskevästi ja havainnollisesti mahtumaan, mikä on asiassa keskeisintä: kuinka paitsi puolustautua propagandaa vastaan myös oppia epäilemään omia oletuksiaan ja asenteitaan. Ammattitoimittajana Vehkoo kirjoittaa selkeää tekstiä, mukaan liitetään tiiviitä ja keskitettyjä tietoiskun omaisia neuvoja ja faktapaketteja.

Faktan ja totuuden määritelmissä Vehkoo pysyy perusasioissa: fakta on tosiseikka, joka on todistettu ja josta vallitsee jonkinasteinen yksimielisyys, ja se on myös tapahtunut todellisuudessa. Totuus puolestaan on jotakin, mikä vastaa todellisuutta ja se voi muodostua lukuisista faktoista.

Kaikessa tietotulvassa on tietysti hankaluutena se, kuinka osata tunnistaa luotettava informaatio – minkä selvittäminen vaatii vaivannäköä yhtä lailla vastaanottajalta. Disinformaatioon lyödään usein satiirin leima, millä yritetään hämmentää tunnistamista. Parhaana tunnusmerkkinä luotettavuuteen on jaetun tiedon läpinäkyvyys: mihin tiedot perustuvat ja mistä ne ovat lähtöisin.

Toisaalta väärä tieto löytää jatkuvasti uusia leviämiskeinoja ja -muotoja, taktiikat ja kanavat muuttuvat. Surullista on taas se, että osaa ihmisistä ei välttämättä enää edes kiinnosta, onko välitetty tieto totta vai tarua. Suhde tietoon ei ole lähtökohtaisesti rationaalinen vaan emotionaalinen. Oma maailmankuva ja käsitykset vaikuttavat myös tiedon vastaanottamiseen ja hyväksymiseen.

Valheenpaljastajan käsikirja lienee käyttökelpoisin sellaiselle lukijalle, joka liikkuu somessa paljon. Kirja käy myös ammatti-ihmisten tarpeisiin. Vehkoo ei kuitenkaan pyri kaikenkattavaan yleisesitykseen vaan keskittyy olennaiseen, kaikkein tärkeimpään. Lisätyökaluja löytyy kyllä, mikäli halua on mennä syvemmälle. Tarpeellista se olisi.