Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Mitä Veeran Verstaalle kuuluu juuri nyt, tuottaja Linnea Kejonen?
– Hyvää kuuluu, työ jatkuu nuorten hyvinvoinnin eteen. Taide ja kulttuuri ovat kaiken tekemisen ytimessä ja kulkevat mukana tärkeinä, kokemuksia tuovina menetelminä.
Lisäksi Veeran Verstas on toiminut tammikuusta 2023 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluntuottajana tarjoten kuntouttavaa työtoimintaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville nuorille.
Veeran Verstas toimii Oulun vanhassa Hiukkavaarassa, Hiukanpihalla. Miten viihdytte siellä?
– Veeran Verstas viihtyy täällä oikein hyvin. On metsää ja luontoa lähellä. On enemmän tilaa olla ja hengittää kuin kaupungin keskustassa. Sisätilamme saisi olla laajempi; Verstaalle olisi tulossa enemmän nuoria kuin on mahdollista ottaa. Verstaan illat ja viikonloput ovat yleensä vapaita.
Vuoden 2022 lopussa päättyi EU-rahoitteinen hanke ”Vapaata tilaa – kaupunki ilmastovastuun ja kasvamisen paikkana”. Se oli osa Oulun kaupungin elävää ja monimuotoista kaupunkikulttuuria.
Mitä hankkeesta jäi päällimmäiseksi, kun järjestitte viisi laajaa työpajakokonaisuutta, Linnea?
– Mieleeni tulee heti Oulun Sonnisaareen syntynyt luonnon niitty, jonka hoitamiseen osallistui kolmisenkymmentä työpajanuorta niittyentusiasti, kuvataiteilija Marjo Steniuksen ohjauksessa. ”Niitty – elävää ja monimuotoista kaupunkia” -työskentely muodostui nuorille erittäin merkittäväksi. Eräs heistä kertoi, että suuren menetyksen hetkellä katsoessaan niitynkukkia, sai lohtua suruunsa. Olen ollut tässä mukana, olen omalla osuudellani edistänyt niittyhanketta.
Yhdessä toimiminen oli luontevaa, jossa nuoret tukivat toisiaan. Lohtuniitty todisti voimansa fyysisenä paikkana. Se kasvatettiin paikaksi, jossa voi viettää vapaata aikaa, kuunnella luontoa herkällä korvalla ja rakastaa rikkaruohoja.
Lohtuniitty on paikkasidonnainen esitysinstallaatio, jossa voi kokea julkisen tilan toisin.
Heinäkuussa 2022 Veeran Verstas mahdollisti kuukauden mittaisen luovan kirjoittamisen kurssin nuorille. Kirjoittajakurssin ohjaajana työskenteli Merituulia Aalto sekä vierailevina ohjaajina Susinukke Kosola ja Aura Nurmi.

Miten kirjoittaminen näkyy ja kuuluu Veeran Verstaalla, Merituulia Aalto?
– Ajattelen, että kaikilla on mielenkiintoista sanottavaa! Ajattelen, että ihmiset ovat tietyllä tapaa tarinoita. Elämä on tapahtumaketju. Kurssilla voi tarinallistaa omaa elämäänsä, jolloin oikeat työvälineet ja tavat löytyvät kirjoitusharjoitusten avulla. Ihmisestä itsestään löytyy oivallus: tämä tapa kirjoittaa toimii juuri minulle!
Miten Veeran Verstas on vaikuttanut opiskelupaikan valintaasi, Merituulia?
– Pidin aikoinaan välivuoden lukion jälkeen. Minulla ei ollut silloin itseluottamusta opiskelupaikan löytämisen suhteen. Veeran Verstaalla luottamusta omaan osaamiseen alkoi löytyä taiteen keinoin ja rutiinien löytymisen kautta. Joka aamu menin säännöllisesti Verstaan taidepajatoimintaan. Luin siellä myös pääsykokeisiin opiskellakseni jatkossa kirjallisuutta ja filosofiaa Oulun yliopistossa.
Merituulia, mitä haluat osaltasi tarjota nuorille kesän kirjoittajakurssilla?
– Haluan vahvistaa itseluottamusta omaan kirjoittamiseen, jotta oma kirjoittajuus voisi alkaa löytyä. Haluan saada ympärilleni kirjoittavan yhteisön, joka tukee omassa luovassa työssä. Haluan tarjota esillä olemista. Teemme yksin kirjoitusharjoituksia, mutta kuitenkin yhdessä. Jokainen saa olla rauhassa erilainen ja samalla osa porukkaa. On tärkeää tuntea tulleensa nähdyksi arvokkaana.
Millaista palautetta olet saanut nuorilta?
– Eräs osallistuja kertoi, että kirjoitusharjoitukset pistävät löytämään uusia puolia itsestä ja herättävät löytämään runouden. Ihanaa on se, että saa kirjoittaa ja tajuta: ”Mähän ossaan!” Kaikista tärkeintä on, että harjoitukset vahvistavat ja auttavat löytämään omia kulkemattomia ja tiedostamattomia polkuja. Tämä ei ole pakotettua tekemistä.

Merituulia, mitä lisää Open Mic -tapahtuma tuo nuorten kurssiantiin?
– Se on monille heistä ensimmäinen kosketus lavarunouteen. Kokemus lisää motivaatiota ja tuo sopivasti jännitystä tekemiseen. Yleisön vastaanotto on parhaimmillaan eheyttävä kokemus, kun kuuntelijat eivät ole kriitikoita. Ollaan yhdessä samalla viivalla. Esiintyjät ja kuuntelijat ovat samaa, toisiaan kannustavaa porukkaa.
Liittyykö leikinomaisuus kirjoittamisen ohjaamiseesi tai harjoitusten valintaan?
– Puhun mieluummin vapaudesta kuin leikistä, kun ihmisillä liittyy ahtaita käsityksiä kirjoittamiseen. Se on irti päästämistä, irrottautumista ahtaista malleista. Tykkään haastaa näkökulmaa, katsoa tuttua ympäristöä vaikka lattialla maaten samalla hassutellen ja kirjoittaen tahallaan huonosti.
Liittyykö kirjoittamiseenne muita taidemuotoja?
– Yhdistän kirjoittamiseen maalausta, luovaa liikettä ja eri tieteenaloja esimerkiksi filosofian alalajeja. Kannustan tukemaan omaa sanallista ilmaisua valokuvina ja maalauksina.
Miten näet Veeran Verstaan tulevaisuuden, Merituulia?
– Uskon, että Veeran Verstaan toiminta monimuotoistuu. Akateeminen yhteisö ja työelämäyhteisö löytävät enemmän yhteistä. Eri instituutioiden yhteistyö lisääntyy ja tulee näkyvämmäksi.
Millainen on ensi kesä Veeran Verstaalla, Linnea Kejonen?
– Verstaalla on perustoiminnassamme mukana noin 30 nuorta. Osallistumme Oulu Pride -viikon tapahtumiin. Merituulian ohjaama kirjoittajapiiri kokoontuu kesäkuussa Verstaan tiloissa. Teemme Silja Kejosen johdolla seinämaalauksen Hiukkavaaraan. Vaaleanpunaiselle seinälle ilmestyy ihastuttavia villakoiria!
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.