Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Löytääkö Pelle Hermanni itsensä?
Aurora Studios: Pelle Hermanni. 80 min. Ensi-ilta 9.9.2022. S.
Ohjaus Timo Koivusalo, käsikirjoitus Simo Ojanen ja Timo Koivusalo, rooleissa Vesa Vierikko, Milo Tamminen, Oona Hakanpää, Martti Suosalo, Iina Kuustonen, Minttu Mustakallio ym.
Satakuntalainen monien alojen viihdetaiteilija Timo Koivusalo palaa juurilleen vahvasti. Hän on ohjannut uuden elokuvan viime vuonna menehtyneen, porilaisen kirjailija Simo Ojasen aikoinaan käsikirjoittamasta ja Pikku Kakkosessa suosituksi tulleesta lasten supertähdestä Pelle Hermannista. Vuosina 1978–1988 Pelle Hermannia tehtiin kahdeksankymmentä jaksoa lasten iloksi. Pohjois-Suomeenkin elokuvasta löytyvät siteet, kun roolisuorituksia tekevät Oulun Itä-Tuirassa varttunut Martti Suosalo ja Ylivieskassa syntynyt Minttu Mustakallio.
Elokuvassa on verkkainen rytmi, vaikka erilaisia tapahtumia ehtiikin vajaan puolentoista tunnin aikana sattua. Filmissä esitellään komiikkaa eri keinoilla eri roolihenkilöiden kautta, mikä tuo sävyrikasta moniulotteisuutta. Kielellisesti hersyvimmillään huumori on mielestäni läsnä Iina Kuustosen roolityössä.
Jos aikuisten rooleihin onkin kätketty komiikkaa, lasten esittämien hahmojen ja itse Pelle Hermannin kautta mukaan tulee myös vakavampi ulottuvuus. Tämän ainoastaan Vesa Vierikko voi nykynäyttelijöistä tulkita, ja hänet ohjaaja Koivusalo onnistui saamaan elokuvaan.
Pelle Hermannin suusta kuullaan alkuperäisen hahmon käyttämiä ilmaisuja. Nämä ovat kunnianosoitus Ojasen kirjoittamalle hahmolle ja tällä tavoin nostalgiaa aikuiskatsojille. Ei tarvita vain kummelimaista tai putoustyyppistä esiintymistä kameran edessä, kun joku sanonta voi jatkaa omaa elämäänsä arkisessa vuorovaikutuksessa. Populaarikulttuuri seuraa näin aikaa ja se synnyttää ajasta jääviä palasia muistoiksi. Näiden avulla voi tunnistaa tietyn vuosikymmenen aikojenkin päästä.
Puvustus ja musiikki tekevät filmissä aikahypyn jossain määrin 1980-luvun äärelle. Kankaalla nähdään myös joitakin nykyajan teknisiä apuvälineitä, mutta kuitenkin raskailla pöydän täyttävillä lisälaitteilla varustettuna. Tuon ajan lapset ja mikseivät aikuisetkin elivät ilman aina mukana kulkevia älypuhelimia ja jatkuvaa tavoittamisen aikaa. Selviytyäkseen nimiroolihenkilö tarvitsee hermannimaista nokkeluutta ja sopivaa herkkyyttä.
Kaiken kaikkiaan elokuvasta voi löytää eri ikäisille sopivia tartuntapintoja, joten se toimii perhe-elokuvana vallan mainiosti. Lisäksi elokuvasta keskusteleminen eri ikäisten kanssa voi avata sen, mikä siinä viehättää ketäkin, ja näin voidaan löytää sukupolvien välille yhteenkuuluvuutta. Itselleni parhaat palat löytyivät ehkä juuri niistä asioista, mistä tunnistaa alkuperäisen hahmon ja ajan. Tietyt tarinalliset niksit nykyisistä perhe-elokuvista olivat perheenisälle varsin tuttuja jo ennalta lapsen kanssa vietetyistä yhteisistä elokuvahetkistä.
Elokuva-ohjaajana Timo Koivusalo löi itsensä läpi jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten. 1990-luvun laman jälkeen hän ohjasi koko perheelle neljä Pekko Aikamiespoika -elokuvaa. Viime vuosikymmenen helmiä olivat kaikenikäisille tehdyistä elokuvista kolme tarinaa Risto Räppääjästä. Näiden ohella suuret tarinat, kuten viihdetaiteilija Irwinistä kertova Rentun Ruusu, Täällä Pohjantähden alla, Sibelius sekä Olavi Virta ovat Koivusalon työn tuloksia. Pelle Hermannille on luvassa myös jatko-osa, joka ehdittiin jo kuvata kuluvan vuoden kesällä.
Kaikille aisteille
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Kaupunki syntyy suistoon
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Aikuisten fantasialle olisi valtava kysyntä
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Näkymätön toinen
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Oulun hiljaisuus mahdollistajana luovuudelle
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Pentin poluilla kirjailijan jalanjäljillä
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Sienipilven varjo
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
Juha Hurme ohjasi kirjan nelikymmenvuotiaasta Radiopuhelimet-yhtyeestä
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
Poliittista luentaa
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
Muutos tapahtuu taiteesta
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kannessa: Juoppo Joogaa
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
Paa skaks tässä?
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Vieraan vieraana
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”No Ban Can Block the Ways of Enjoying Life”
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.