Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana” -projekti on yksi isoista Kainuussa tapahtuvista Oulu2026-ohjelmahankkeista. Tervan historiasta kohti nykypäivän toimijuutta kurkotteleva projekti tehdään yhteistyössä Mustarinda-seuran, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston Nätyn teatteritaiteen tutkinto-ohjelman kanssa.

Ilmastonmuutos ja ekologinen kriisi haastavat kokonaisvaltaisesti elämäntapamme ja yhteiskuntamme rakenteet. Ekologinen jälleenrakennus ei ole mahdollinen ilman kollektiivista pyrintöä, siksi myös Kajaanin kaupunginteatterissa on ryhdytty toimeen.

Miksi me puhumme taiteesta ja tervasta, kun puhumme ekologisesta jälleenrakennuksesta? Kainuu oli 1800-luvulla viimeisiä kolkkia, jossa tervaa poltettiin. Tervahautojen savut hallitsivat maisemaa ja ylläpitivät monokulttuuria sekä elinkeinona että metsien käytössä. Tervanpoltto kytki syrjäisen Kainuun myös kapitalismin ja kolonialismin rattaisiin.¹ Vain hieman kärjistetysti voidaankin sanoa, että Kainuussa näännyttiin nälkään ja velkaorjuuteen, kun Oulun tervahovissa juhlittiin ja Euroopan vesillä seilattiin kainuulaisen tervan voitelemina. Samalla katosi maakunnan metsistä mäntyjatkumo, ja katosivat myös männyn hitaaseen elämänkaareen kietoutuneet metsälajit, kun vuosikymmenien ajan männiköt raavittiin tervanhautojen täytteeksi.

Tervanpoltto jätti jälkeensä muutakin kuin rakastettua tervaleipää ja ylevää kulttuurihistoriaa. Kainuu toimii monella tapaa yhä edelleen matalan jalostusasteen raaka-ainereservaattina. Elinkeinoista hallitsevat selluteollisuuden ajama tehometsätalous, kaivannaiset ja kasvava datakeskusbuumi. Kajaanista on viime vuosina myyty laajoja maa-aloja monikansallisten suuryritysten datakeskushankkeisiin. Näiden konehallit takovat kellon ympäri algoritmiosakekauppaa tai ylläpitävät emoyhtiöidensä pilvipalveluja. Energian saanti taataan laajoilla tuulivoimapuistohankkeilla, joiden myllyt, voimalinjat ja huoltotiet levittäytyvät maakunnan metsiin.

Kaikki tämä on huimaa kasvua, jatkuvaa kasvua. Ja meillä olisi kiire puhua vähentämisestä. Ekologisessa jälleenrakennuksessa on pohjimmiltaan kysymys laajemmasta ymmärryksestä rakentaa kohti mielekästä tulevaisuutta. Millainen on hyvä elämä? Kuinka pidämme toisistamme ja ympäristöstämme huolta? Kulttuuri on pohjimmiltaan yhteisöjä koossa pitävä ja merkityksiä luova voima. On mahdollista vähentää energian kulutusta, mutta lisätä kulttuurista elämää.

Taidetta ei tervaa! -hankkeelle on ollut myös koulutus- ja aluepoliittinen merkitys. Lokakuussa 2025 järjestetty kurssi kokosi Kainuuseen teatterin opiskelijoita, paikallisia ammattilaisia sekä aiheen parissa työskenteleviä tutkijoita ja aktivisteja pohtimaan yhdessä esittävän taiteen mahdollisuuksia ja taiteilijan roolia osana ekologista jälleenrakennusta. Koska jälleenrakennus on aina paikallista, myös kurssin sisältö kytkeytyi alueen maaperään, metsiin ja historiaan. Tavoitteena oli samalla avata nuorille teatterintekijöille näkymiä työskennellä kasvukeskusten ulkopuolella.

Kainuu on keskeinen paikka pohtia ekologisia kysymyksiä. Täällä on vahvaa osaamista ja taideyhteisöjä, jotka elävät todeksi ekologista työotetta ja jälkifossiilista pyrkimystä. Samalla alueen luonnonvarat ja niiden käyttöpaine tekevät murroksesta kouriintuntuvaa.

Taiteen supervoimia ovat kuvittelu, yhteyksien luominen, oppiminen sekä vaihtoehtoiset tarinat ja olemisen tavat. Uudet narratiivit voivat avata myös yhteistä toimijuutta. Kajaanin kaupunginteatterin Tervan tie – onko meillä suunnitelma? -esitys kiertää parhaillaan alueteatterin ohjelmistossa muinaisia tervamaita aina Kainuun periltä Ouluun saakka. Juti Saaren käsikirjoittama ja Eeva Rajakankaan ohjaama reissuesitys huokuu ylisukupolvista empatiaa ja kutsuu katsojat mukaan toimimaan. Jos tervan aikakaudella tehtiin parhaansa tulevien sukupolvien hyväksi, mitä meidän tulisi tehdä nyt?