Paperilehdestä
Elektroninen ekstaasi
Olen ollut äänikirjojen ystävä 1990-luvulta lähtien. Tuolloin suuntasin toppahaalarin lahkeet kahisten, rautaisesta mattotelineestä irti riuhdottu kieli pitkällä Suomussalmen kirkonkylän kirjastoon, […]
Viivy vielä hetki ennen kuin pidät hauskaa
Yli kolmekymmentä vuotta kesti, että Mikko Alatalon lp-levy Kaikilla mausteilla nostettiin sille kuuluvaan arvoon. Tämä tapahtui huhtikuussa 2020 Kaltion 75-vuotisjuhlanumerossa.
Oulujärven rock-risteily
Kansikuvana on kajaanilaisen valokuvaaja Pekka Agarthin otos vuoden 2019 Oulujärven rock-risteilyltä. Risteilyllä esiintynyt Black Peider eli Petteri Tikkanen poseeraa höyrylaiva […]
Kolmikuukautinen kalareissu ja jakamisen riemu
On sitä nähty poikkeusaikoja ennenkin. Hella Wuolijoen muistelmateos Minusta tuli suomalainen on kiinnostavaa korona-ajan luettavaa. Wuolijoki aloitti muistelmansa jatkosodan loppuvaiheessa […]
Avoinna seikkailuille ja sitoutumiselle
Erilaisissa parisuhteissa elämisestä eivät Suomessa puhu ja kirjoita enää ainoastaan hipit ja larppaajat. Elinikäistä yksiavioisuutta haastavat nyt iloiset keski-ikäiset naiset.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
#älvklotet
Punainen pallo pandemian ja tulvan aikaan Kevään 2020 tulvatilanne muodostui pohjoisessa uhkaavaksi suurien lumimäärien vuoksi. Niin Kemijokivarressa kuin Tornionjokilaaksossa valmistauduttiin […]
Näkki meets the Moon-Clock
Painetussa lehdessä suomennettuna julkaistu Neal Cahoonin essee julkaistaan verkko-Kaltiossa alkukielellä.
Tivoli (osa)
Elokuun Kaltion kansiteos on Raisa Raekallion ja Misha del Valin öljymaalaus ”Tivoli” tai ”La feria”. Kittilän Sirkassa asuva taiteilijapariskunta on […]
Viimeinen sana: Totuus kritiikistä ja viisi neuvoa
Olen kirjoittanut elämäni aikana kolme kirja-arvostelua ja yhden elokuva-arvostelun. Kaikki niistä Kaltioon. Näistä vaatimattomista meriiteistä huolimatta kerron teille nyt kaltiolaisen […]
Kritiikki katsoo peiliin
Käsitteellisen ajattelun metaforisuudesta Kritiikki alkaa itsekritiikistä. Vain oman kielen ja ajattelun sekä niiden taustaoletusten tunteminen mahdollistavat rakentavan kritiikin, joka ei […]
5 000 merkkiä kriitikon työstä
Työskentelen kuvataiteesta kirjoittavana kriitikkona sanomalehdessä, Oulussa ilmestyvässä Kalevassa. Olen avustaja, freelancer, mutta kirjoittanut lehteen näyttelyarvioita säännöllisesti viikoittain jo vuosia – […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Objektiivin kautta näkee enemmän
Tuula Fagerholmin halu kehittää itseään on pysyvää. Niinpä hän päätyi opiskelemaan valokuvaajaksi eläkkeelle jäätyään.
Kaltio – suuren ikäluokan vireä kanssakulkija
Kolmanneksi iäksi on alettu kutsua elämänvaihetta, jossa työ on takana mutta varsinainen vanhuus vielä edessä. Juttusarja alkaa lyhyellä esittelyllä.
Uusi jumala
Kaltion juhlavuoden ensimmäinen kansitaiteilija on Torniossa työskentelevä Jouko Alapartanen ja teos hänen maalauksensa ”Uusi jumala” vuodelta 2015.
Arktista sykettä Luulajasta Tromssaan
Kaltion toimitus kulki syksyllä musiikin perässä niin Ruotsissa kuin Norjassa. Päätoimittaja kertoo, mitä siellä tapahtui.
Matkoista ja lukemisesta
”Miten voisimme olla pitempiä aikoja paikoillamme, itsemme ja läheistemme kanssa niin, ettei se tuntuisi pahalta, ehkä jopa hyvältä? Miten uskaltaa jäädä?”
Mallit ja Kaunis-Willem
Pienipalkkainenkin käyttää rahaa alusvaatteisiin, virolaisiin trendivaatteisiin ja designiin, moni myös kauneuskirurgiaan. Virolaiset painottavat pukeutumisessaan kuitenkin myös käytännöllisyyttä. On tärkeä pitää […]
Toimiva ratkaisu Suomen väestöpulmaan
Tuskinpa kovin moni aikaansa seuraava lukija on voinut välttyä altistumasta kansakuntamme eliittiä riivaavalle syvälle huolelle suomalaisten syntyvyyslukujen supistumisesta. Ilmiö ylittää […]
Luonnonvalossa I
Kansiteoksemme on Paula Suomisen maalaus ”Luonnonvalossa I” (90 cm × 130 cm, öljy kankaalle, 2018). Teos on ensimmäinen osa sarjassa, […]
Hyvinvointipuistoa muotoilemassa
Ulla Autio haluaa luoda tiloja, joissa ihmisten välinen vuorovaikutus on esteetöntä ja luonnollista. Lähde-hankkeessa hän on suunnitellut muun muassa hyvinvointipuistoja.