Taiteesta ja toimeen­tulosta

Paperilehdestä6/2020

Esittävän taiteen ammattilaisten työpaikat ovat taas Oulussa uhattuna, kun Oulun kaupunginhallitus on äänestyspäätöksellä esittänyt Oulun teatterin kaupungilta saamaan avustukseen puolen miljoonan euron leikkausta. Avustuksen pienentäminen vähentäisi myös teatterin saamia valtionosuuksia ja johtaisi vääjäämättä toiminnan supistamiseen ja luultavasti myös irtisanomisiin. Oulun kaupunginvaltuusto on äänestänyt muutokset lopulliseen talousarvioon kokouksessaan 7.12., jolloin tämä lehti painoaikataulun mukaan lojui Postin välivarastossa.

Toivomme ja uskomme, että kaupunginvaltuuston enemmistö ymmärtää kulttuurin merkityksen ihmisille paremmin kuin kaupunginhallituksen seitsemän jäsentä. Kuntalaiset joka tapauksessa ymmärtävät: yli kaksituhatta oululaista on muutaman päivän aikana allekirjoittanut netissä adressin, jossa vaaditaan teatterin leikkausten perumista. Kalevan verkkolehden keskustelupalstojen teatterin lakkauttamista vaativat kommentit eivät saa edes kahtasataa tykkäystä.

Nyt käsillä oleva kirjoitusten kokonaisuus ei kuitenkaan kumpua tästä Oulun akuutista tilanteesta. Taustalla on Taiteen keskustoimikunnan lokakuussa julkistama ”Reilun taiteen manifesti”, joka haluaa muistuttaa ihmisiä siitä, että taiteilijakin tekee työtä, josta pitää saada palkka. ”Reiluksi taiteeksi” kampanja nimeää sellaisen, josta taiteilijan työn tilaaja maksaa oikean palkan eikä tarjoa työstä vastineeksi esimerkiksi ”näkyvyyttä” tai ”julkisuutta”.

Reiluntaiteenmanifesti.fi-sivusto tarjoaa työkaluja reiluihin sopimuksiin ja palkkioiden määrittelyyn”, Taike kertoo tiedotteessaan. ”Reiluille taiteilijoille on sivustolta ladattavissa myös oma ’Maksamme taiteilijalle’ -merkki. Merkillä voi viestiä taiteen kuluttajille vastuullisesta ja reilusta toiminnasta.” Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa kampanjan somesisältöjä jakamalla ja sivuston tarjoamia materiaaleja hyödyntämällä.

Kaltio pyysi kommenttipuheenvuoroja Reilun taiteen manifestiin pohjoissuomalaisilta eri alojen ammattitaiteilijoiden järjestöiltä. Samalla tiedustelimme, minkälaiset mahdollisuudet juuri Pohjois-Suomessa on tulla toimeen taiteellisella työllä. Vastaukset saimme Lapin taiteilijaseuralta, Oulun taiteilijaseura -63:lta sekä Oulun kirjailijaseuralta. Lapin esittävien taiteiden keskus Letke ja JoJo – Oulun Tanssin Keskus eivät ehtineet kirjoittaa määräaikaan mennessä. Lisäksi pyysimme mielipidettä valtakunnalliselta Lastenmusiikki ry:ltä, jonka hallituksessa on tällä hetkellä kaksi pohjoissuomalaista jäsentä.

Neljän kommentin perusteella ei voi tehdä kattavia yleistyksiä taiteilijoiden toimeentulomahdollisuuksista Pohjois-Suomessa, mutta yhden seikan ehkä uskaltaa lausua totuutena: mikäli haluaa vaurastua, kannattaa valita joku toinen ammatti.

Kommentit