”Larsson kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa alastoman koruttomasti. Ammattirikollisuus kulkee usein pari askelta tutkintaa edellä.” Risto Kormilainen arvioi Åsa Larssonin norrbottenilaisdekkarin.

”On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista?” Esko Karppanen luki Akseli Heikkilän Hiljaisen vieraan.

Matti A. Kemi lumoutui Laura Hervan runoteoksesta pinnat. hankaumat. Kriitikko yrittää ”puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.”

”Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy”, kriitikko Risto Kormilainen toteaa Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset. Jännissä on niin poliitikkoja, tieteilijöitä kuin seikkailijoita ja rikollisiakin.

”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.

Riikka Ulannon Neitsytlennon ”kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin” – ja se kiehtoo kriitikko Matti A. Kemiä.

”Tirri ja Tomi aloittivat pakomatkansa jo edellisessä kirjassa ja elämä katveessa jatkuu. Kuuma aselasti saa uudet omistajat ilman isompaa draamaa, mutta muuten onni ei ole pariskunnan matkassa.” Marjo Jääskä arvioi Tuomo Pirttimaan uuden romaanin.

”Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.” Matti A. Kemi arvioi Pentti Järvelinin novellikokoelman Kelmukansi.

”Kaija Kiurun taide toimii voimana, yhteiskunnallisena herättäjänä. Taiteen tehtävä on luoda kauneutta, totuutta, hyvyyttä.” Kiurun ja Timo Helteen teoksen Viiankiaapa ikuisesti arvioi Pekka Jurvelin.

”Bärmanille kalastus on tärkeää, mutta kirjojen ainoa sisältö ei ole, saatiinko se taimen silloin ja silloin vai saatiinko ollenkaan.” Hannu Niklander arvioi Raimo Bärmanin uusimman teoksen Loimulohta ja Kekkosen parhaat kiitokset.

Maija Saviniemen toimittamassa artikkelikokoelmassa Kalle Päätalo tutkijoiden silmin luodataan Päätaloa historian kuvaajana sekä kielen ja murteen taitajana ja kuvataan Kallen kasvua kirjoittajaksi ja kirjoittajana.

Oulun Muusajuhlillekin saapuvan Ville Hytösen runokokoelman Thule arvioi Matti A. Kemi. ”Kokeellisuus loistaa poissaolollaan, mikä on nykyrunouteen verraten vanhakantaista, mutta ilahduttavaa.”

”Suvi Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta”, kirjoittaa Risto Kormilainen tämän vinksahtaneista novelleista koostuvan esikoisteoksen arviossaan.

”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.

”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”

”Moniääninen tarina nostaa eläytyen ja ymmärtäen esiin monia kolttakulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten ortodoksisuutta, käsityö- ja musiikkiperinnettä, poronhoitoa, nuottausta ja saamenpuvun käyttöä.” Marjo Jääskä luki Katri Rauanjoen Kesämerkit.

Marjo Jääskä arvioi kaksi kuluneena talvena Inari Kielettären suomeksi julkaisemaa saamelaista lasten- ja nuortenkirjaa.

”Huonettaan kerran siivotessaan ja sohvan kohdalle tullessaan Leo Tolstoi ei muistanut, oliko jo pyyhkinyt sen vai oliko suorittanut rutiinin unessa, tiedostamattaan. Kirjailija kauhisteli unohdustaan: kuluiko koko olemassaolo tällaisessa tiedottomuudessa?”

”Pihlströmin mielestä humanismi on välttämätön ehto sille, että puhe arvoista ja merkityksistä – vaikkapa suhteessa luontoon – on edes mahdollista.” Ville Hytönen arvioi Sami Pihlströmin Ihmisen maailman.

Reijo Valta luki ja katseli vuoden 2020 kauneimmaksi kirjaksi valitun Paavo Tynellin tuotantoa esittelevän teoksen Chasing Light – The archival photographs and drawings of Paavo Tynell.

”Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.”

”Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla.”

”Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.”