Arkisto

Ensimmäinen ja viimeinen

6/2022

Oulu Sinfonia sai kunnian viime helmikuussa 48-vuotiaana kuolleen Jaakko Kuusiston sinfonian Suomen ensiesityksestä. Tämä oli siinä mielessä luontevaa, että itseään korostamaton Kuusisto oli näkyvin ja vaikuttavin hahmo oululaisessa taidemusiikin genressä käytännössä liki koko 2000-luvun ajan.

  • Jussi Vilkuna
Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

Vladolf Putler

5/2022

Pian Venäjän helmikuisen Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi. Eira Huusko-Kukkonen pohtii sanojen merkitystä todellisuuden luomisessa.

  • Eira Huusko-Kukkonen
Kaltio – Kirja-arvio

Tiellä taas

5/2022

”Tirri ja Tomi aloittivat pakomatkansa jo edellisessä kirjassa ja elämä katveessa jatkuu. Kuuma aselasti saa uudet omistajat ilman isompaa draamaa, mutta muuten onni ei ole pariskunnan matkassa.” Marjo Jääskä arvioi Tuomo Pirttimaan uuden romaanin.

  • Marjo Jääskä

Kannessa: Rauhankone

5/2022

Kansiteoksemme on yksi Oulu2026-hankkeen Rauhankoneprototyypeistä, jonka on luonut viime keväänä Pöllönkankaan koulun neljäsluokkalainen (nyk. 5-luokkalainen) Luukas Lämsä Oulusta. Oulu2026-kulttuuriohjelman Rauhankone-kokonaisuus […]

  • Paavo J. Heinonen