Kerro kaikille on ohjaaja Alli Haapasalon historiallinen draamaelokuva 1800-luvun Seilin saarelta. Elokuva perustuu Katja Kallion romaaniin Yön kantaja. Elokuvan päähenkilö Amanda Aaltonen (Marketta Tikkanen) teljetään Seilin saarelle kuukautishulluutensa takia. Elokuvan pääteemoiksi nousevat vapaudenkaipuu, yhteiskunnan mielivaltainen kyky riistää vapaus sekä elämän mielekkyys kaiken mielivaltaisuuden edessä.

Turun edustalla oleva Seili edustaa vankimielisairaalana ihmishistorian pimeyttä käsitellä toisten aikalaistensa erilaisuutta. Elokuva on vireeltään ihmiskeskeinen ja -läheinen, paikoin jopa sentimentaalinen.

Mutta jotain elokuvan kerronnasta jää uupumaan, jotta elokuva olisi ensiluokkainen kuten vaikkapa Haapasalon aiempi ohjaus Tytöt tytöt tytöt. Kehitykseltään elokuvan juoni on liian verkkainen ja tapahtumaköyhä. Irtonaiset kohtaukset eivät muodosta eheää juonenkaarta. Elokuva kuljettaa kolmea henkilötarinalinjaa, mutta onnistuu päättämään niistä tavallaan vain yhden tai korkeintaan kaksi.

Vaikuttavat roolisuoritukset pelastavat elokuvan vaatimattomalta keskikertaisuudeltaan ehkä kättenlämpöiseksi keskinkertaisuudeksi. Marketta Tikkasen hienon pääroolisuorituksen lisäksi valkokankaalla nähdään (jälleen kerran 2020-luvulla) sekä Alma Pöysti että Krista Kosonen. Kosonen on virttynyt kyhäelmä mielivaltaisesta sadistista, Pöysti osaa taas sen vienon hymynsä, ettei hänen näyttelijätyöskentelystään oikein osaa sanoa mitään pahaa. Rutiinisuorituksia molemmilta, muttei kumpaiseltakaan mieleenpainuvaa suorittamista.

Sen sijaan Aamu Milonoffin, Noora Dadun ja Jakob Öhrmanin sivuroolit säväyttävät sekä hienolla henkilökuvauksellaan että raikkaalla, maneereihin nojaamattomalla kameratyöskentelyllään. Menemättä sen enempää juonenkäänteisiin ja henkilöhahmojen fiktiivisiin henkilöhistorioihin on todettava, että edellä mainittu kolmikko osaa kantaa roolinsa luontevasti sekä liioittelematta ja silti heistä näkyy tietty valtaisa taakka, kun he yrittävät vaikkapa ilakoida.

Elokuvasta jää kehuttavaksi Vilma Jään ja Kalle Kallion musiikki. Sävellykset istuvat Seilin saaren iloihin ja suruihin, rytmittävät kuvakerrontaa ja tenhoavat omaleimaisine, kauniine kuoro-osuuksineen tai saaristolaisten pelimannimusiikkikatkelmillaan.

Eräästä tiedotteesta satuin lukemaan, että elokuvan budjetti on yli kaksi miljoonaa euroa. Ymmärrän moisen hyvin, koska elokuvan 1800-luvun puvustukseen (pukusuunnittelija Anna Vilppunen) ja rekvisiittaan (lavastaja Kaisa Mäkinen) on nähty hurjan paljon vaivaa. Jopa kalaverkot ovat käytössä rispaantuneet, eivätkä taatusti sisällä mitään muoviseoksia. Vaatteet ovat rispaantuneita, kauhtuneita ja käytössä venyneitä. Tukat ovat siistimättömiä ja hygienia sellaista, minkä kuvittelen olevan raatavan ihmisen tuoksuista (maskeeraussuunnittelu Kaisu Hölttä).

Elokuvasta kai povataan seuraavaa Myrskyluodon Maijaa pohjoismaisille elokuvamarkkinoille. En tiedä, myykö tämä epookki ylipäätään, koska minua se ei ainakaan vakuuttanut hengettömyytensä takia. Eräs kitkerä oivallus kalaverkoista ja vaginanhajun yhteydestä ilahduttaa ankeuden keskellä, mutta muutoin elokuva on apean keskikertainen. Siitä puuttuu yllätyksellisyys, siitä puuttu juonellinen syventäminen tai edes epookille tyypillisesti taidokkaasti tarinalinjaan punottu kielletty rakkaus.

Kerro kaikille sai maailman ensi-iltansa Göteborgin elokuvafestivaaleilla jo tammikuun lopussa. Sillä on kotimaiseksi elokuvaksi myös mittava levitysoikeus erään tanskalaisen levitysyhtiönsä kautta. Tätä taustaa vasten minulla onkin aiheellinen pelko, että juuri tämä elokuva edustaa suomalaista elokuvataidetta Oscareissa vuoden päästä, vaikka tälle vuodelle tarjolla olisi ollut niin paljon keskikerran ylittävääkin elokuvaa.