Soiva joki on RAF:n taiteellisen johtajan, harmonikkataiteilija Timo Kinnusen ideoima. Kinnunen on järjestänyt erilaisia musiikkitapahtumia vuosikymmeniä, hän aloitti sekä muusikkona että tapahtumajärjestäjänä hyvin nuorella iällä synnyinkunnassaan Viitasaarella.

Osa Kinnusen organisoimista musiikkitapahtumista on ollut suurempia, osa pienempiä. Useinkaan kyseessä ei ole ollut perinteinen konsertti konserttisalissa taikka kulttuurikeskuksessa. Kinnunen kertoo inspiroituvansa erikoisista tiloista: hän näkee potentiaalisina paikkoina niin maaseudun kuin teolliset ympäristöt. Yleensä sekä tapahtumapaikassa että tapahtumassa on jotain erikoisia ja yllättäviä elementtejä.

Vuosikymmenten ja lukuisten taideprojektien saatossa verkostot ovat laajentuneet kattamaan lähes kaikki mantereet, ja Taiteen nopean toiminnan joukkojen ”reservissä” on viitisenkymmentä eri alojen taiteilijaa. Soivassa joessa mukana olivat Kinnusen lisäksi Anne-Marie O’Farrell, Dora Petery, Maja Jantar, Reka Horwath, Yuko Takeda sekä Kaira Lind Ásgeirsdóttir.

Seuraavana vuorossa on Soivat talot, jossa instrumentteina toimivat rakennukset. Uudessa projektissa kokoonpano on taas osittain toinen, koska Taiteen nopean toiminnan joukkojen kansainvälinen taiteilijaryhmä valikoituu projektikohtaisesti. Mukana on yleensä muusikoiden lisäksi esimerkiksi akrobatiaa tai tanssia. Timo Kinnusta kiinnostaa, kuinka eri alat ja eri alojen taiteilijat voivat toimia yhdessä.

Kinnunen itse kuvaa usean eri alan taiteilijoiden yhteistyönä syntyviä taideakteja termeillä ”liikkuva taidelaboratorio” sekä ”laajennettu kompositio”. Soivassa joessa lähtökohtana oli ideatasolla Pyhäjokimelonta. Soiva joki -tapahtuma loi itsensä uudelleen jokaisella paikkakunnalla, sillä taiteilijoiden esiintymiseen vaikuttivat omilla tavoillaan jokainen esiintymispaikka, sää, paikalliset kulttuuritoimijat sekä yleisö. Improvisaatioon pohjautuvat taide-esitys ei voi toistua samanlaisena, vaan jokainen esitys on uniikki.

Soivassa joessa on osallistettu myös alueen omia tekijöitä, jotka oli valittu paikallisten toimijoiden kautta, sillä jokainen alue tuntee itse parhaiten omat kulttuuritoimijansa. Haapavedellä tapahtuma alkoi Sanna Pirttisalon johtamalla kuorolla. 

Kunnan kokoinen kuoro

Haapavedellä on panostettu pitkään laadukkaaseen musiikkikasvatukseen, minkä tuloksena on syntynyt jo useampi sukupolvi aktiivisia musiikinharrastajia sekä ammattilaisia. Nykyisin Etelä-Suomessa asuva mutta haapavetiseksi edelleen itseään tituleeraava Sanna Pirttisalo kertoo, kuinka entisellä kotiseudulla saadut opit olivat hyvä pohja jatkaa musiikkiopintoja Sibelius-Akatemiassa. Laaja-alainen lapsuuden ja nuoruuden musiikkiharrastus on ollut avuksi myös hänen nykyisessä työssään lehtorina Savonlinnan Taidelukion musiikkilukiossa.

Pirttisalo kertoo olevansa kiitollinen Haapavedelle. Nyt musiikkialan ammattilaisena hän on halunnut antaa takaisin sitä hyvää, mitä on itse kokenut alueelta saaneensa. Musiikkipedagogi korostaa laulamisen hyvinvointia edistävää vaikutusta ja haluaa omalta osaltaan kannustaa aivan kaikkia laulamaan.

Pirttisalon ideoima projekti ”Kunnan kokoinen kuoro” sai alkunsa muutama vuosi sitten. Ensimmäinen suurempi tavoite oli esittää kotiseutulaulu sen juhlavuonna 2025, kun ”Laulu Haapavedelle” täytti seitsemänkymmentä vuotta. Laulun on säveltänyt Jaakko Ritolan runoon Helmi Mäntyvaara. Laulu on osa alueen aineetonta kulttuuriperintöä, ja kansan suussa sitä kutsutaan Haapavesi-lauluksi.

Vielä Pirttisalon lapsuudessa kyseinen laulu opittiin jo koulussa, ja sen osasivat lähestulkoon kaikki haapavetiset. Haapavesi-laulua lauletaan edelleen spontaanisti eri tilanteissa, missä useampi haapavetinen kohtaa, esimerkiksi syntymäpäivillä.

Kotiseutulaulun perinne oli kuitenkin hiipumassa. Nuorempi polvi ei ole oppinut laulua. Haapavedelle on myös muuttanut paljon ihmisiä muualta niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Pirttisalo katsoi yhteishenkeä luovan ja ylläpitävän paikallislaulun niin tärkeäksi ja arvokkaaksi, että päätti aloittaa projektin, jossa kaikilla olisi mahdollisuus oppia laulu ja laulaa sitä yhdessä. Syntyi idea Kunnan kokoisesta kuorosta.

Kuoroon ovat olleet tervetulleita kaikki entiset, nykyiset ja tulevat haapavetiset, ja kaikki joilla on jonkinlainen side tai vaikka vain lämpimiä ajatuksia Haapaveden suuntaan. Pirttisalo kävi projektinsa aikana laulattamassa
Haapavesi-laulua vanhainkodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, jääkiekkoharjoituksissa, kaupunginvaltuuston kokouksessa, lähes kaikkialla mistä vain löytyi lauluhaluisia ihmisiä. Kantavana ideana ja voimana on ollut yhteisöllisyys, yhdessä laulaminen.

Lauluun on olemassa neliääninen kuorosovitus, mutta siihen voi osallistua myös hyräilemällä melodiaa tai vaikka lausumalla sanoja – tai olemalla vain mukana porukassa, jos se tuntuu itselle omimmalta tavalta osallistua.

Pirttisalo kuvaa projektiaan yhteisölliseksi musiikkipedagogiseksi lauluprojektiksi, jossa kuoron ja yleisön välinen raja on hämärtynyt. Kunnan kokoisen kuoron jäsenverkosto on laaja, ja se pulpahtelee esiintymään eri aikoina, eri paikoissa ja eri kokoonpanoilla. Enimmillään kuorossa on ollut samanaikaisesti lähes 250 laulajaa.

Kuoron tarina jatkuu juhlavuosiesityksen jälkeenkin. Tällä kertaa Haapavesi-laulua esitti vajaat kolmekymmestä henkeä vauvasta vaariin; Pirttisalo nimittäin johti kuoroa vauva sylissään. Haapavesi-laulun perinne elää ja voi hyvin.

Taiteen nopean toiminnan joukot valtaavat rannan ja eetterin

Haapavesi-laulun jälkeen RAF tarttui tahtipuikkoon, ja kuoron äänimaailma muuttui kohti sanatonta äänenkäyttöä. Ammattimuusikot toteuttivat kokeellisempaa puoltaan. Välillä äänimaailmasta erottuu paikannimiä, välillä erikielistä puhetta.

Soivan joen äänimaailmasta vastanneet muusikot olivat sateensuojassa rakennuksen uumenissa, mutta hyvän äänentoiston takia se ei ollut ongelma. Näin huomio kiinnittyi täysin esiintyjiin uimarannalla, mihin esiintyjät jättävät jälkensä. Hietikolta he siirtyivät jokeen, ja lopulta laiturille.

Etukäteistietoa tapahtumien kulusta ei juurikaan ollut. Hiihtäjä hiihti tuohikontti selässään, joulupukilla oli hulppeampi menopeli, sillä pukki saapui limusiinilla. Oletettavasti he edustivat paikallista kulttuuria. Välillä paikalle päräytti vanha traktori, mikä sinänsä ei ole harvinainen näky. Vanhat menopelit ovat alueella yleinen harrastus, joka huipentuu kesäisin Waltakunnallisilla Wanhan Woiman Päivillä Oulaisissa.

Globaali ja lokaali eivät aina kohtaa

Usein puhutaan, että taidetta pitäisi vielä maakuntiin. RAF kulki Soivan joen muodossa läpi Pohjois-Pohjanmaan pysähtyen paikkakunnilla, joissa taidetarjontaa on isoja kaupunkeja vähemmän. Aika asettaa varmasti omat rajoitteensa, mutta olisi ollut hienoa nähdä nostatettujen odotusten mukaisesti enemmän yhteisöllisyyttä ja kommunikaatiota vierailevan taiteilijaryhmän sekä paikallisten kulttuuritoimijoiden kesken. Nyt paikalliset olivat paljolti katsojina.

Pyhäjokivarressa taidetta tehdään vähemmän, mutta nyt olisi ollut mahdollisuus aitoon vuorovaikutukseen. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä improvisaatiota Taiteen nopean toiminnan joukkojen ja paikallisten taiteilijoiden sekä nuorten taiteen harrastajien välillä.

Ennakkotietoihin perustuen oli odotettavissa runsaasti erilaisia vesikulkuneuvoja, mutta tapahtuman aikaan vesillä oli ainoastaan silkkiuikku poikasineen sekä Osuuskunta Kotasaaren valmistama kaislavene Rantsilan Mankilan kylästä.

Sääennuste lupaili kovia tuulenpuuskia, mikä oli estänyt vesitason lennon. Kun ohjelma oli jo lopuillaan, taivaanrannassa näkyi sinivalkoinen purje, josta tuli mieleen Obelixin housut. Vastavirta ja vastatuuli tekivät aluksen kulusta hidasta. Noin tunti tapahtuman jälkeen alus oli Kylpyläsaaren kohdalla, kippari vilkutti terassilla istujille, ja istujat vilkuttivat takaisin. Alus kääntyi takaisin sinne, mistä ikinä oli tullutkaan. Haapavedellä on hyvä meno omillaankin, ja vierailijat ovat aina tervetulleita.