Juho Könkkölä ajattelee maailmaa origamien taitoksina
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. ”Homma karkasi käsistä”, Könkkölä kertoo, kun häneltä kysyy, miten hän päätyi tekemään origameja täysipäiväisesti.
Aineen taidemuseon syyskuun kutsutaiteilijana Viippola-residenssin ateljeessa Könkkölä työskentelee alun perin Japanista lähtöisin olevalla origami-tekniikalla. Origamien tekeminen vaatii kolmiulotteista hahmottamista ja sorminäppäryyttä. Erikoishienon riisipaperin arkkeja on levitelty ympäri ateljeen pöytiä. Valkoiset arkit muuttuvat Könkkölän käsissä monimutkaisiksi eri mytologioihin ja taruihin liittyviksi hahmoiksi. Riisipaperin lisäksi origamitaiteilija ei juuri hintavia työvälineitä tarvitse: Könkkölä esittelee hammastikkua, jota käyttää apunaan taitoksien tekemisessä.
”Tämä sama tikku on ollut jo puolitoista vuotta käytössä”, taiteilija laskeskelee.
Ateljeen lattialla on myös pahvilaatikko täynnä värikkäitä papereita taiteltuna mitä erilaisimpiin muotoihin. Laatikon sisältö on kuin origamitaiteilijan työkalupakki tai kirjasto. Harjoituskappaleiden avulla Könkkölä pystyy suunnittelemaan haluamiensa muotojen taitoksia ja saamaan ne osaksi lopullista teosta.
Könkkölän taittelemana paperit muuttuvat esimerkiksi kannelta soittavaksi Väinämöiseksi tai satoa korjaavaksi maanviljelijäksi. Origamien yksityiskohdat ovat hätkähdyttävän tarkkoja ja Könkkölä joutuu kerta toisensa jälkeen vakuuttelemaan katsojille, että kaikki on todella valmistettu yhdestä paperiarkista ilman saksia tai liimaa.
Origamien tekeminen on hidasta ja vaatii viikkojen, jopa kuukausien etukäteissuunnittelua. Tornion residenssissä valmistettavien teosten suunnittelun Könkkölä aloitti jo kuukausia aikaisemmin keväällä. Syksyn residenssijakso kului kurinalaista työskentelyaikataulua noudattaen ja pitkällisiä suunnitelmia toteuttaen. Origamitaiteilija ei jouda odottelemaan inspiraation tulemista, mikäli haluaa saada jotain aikaiseksikin.
Torniossa Lapin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Könkkölä on pitänyt kuluneen vuoden 2020 aikana jo kaksi museonäyttelyä. Juho Könkkölän origamit pääsivät osaksi Amos Rexin Generation 2020 -ryhmänäyttelyä juuri ennen kuin korona sulki museot. Syyskuussa taiteilija palasi opiskelukaupunkiinsa Tornioon Aineen taidemuseon kutsumana, osana Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojektia. Residenssikuukauden jälkeen Könkkölän origamit olivat esillä Tornion keskustassa, vanhasta kemikalioliikeestä näyttelytilaksi muutetussa Galleria Tilassa.
Lapin kullanmurut on Aineen taidemuseon vastaus siihen, mikä voisi olla unelmien museoprojekti. Jenny ja Antti Wihurin rahasto valitsi nyt toisen kerran kaksi suomalaista museota alueellisiksi kummimuseoikseen, ja vuonna 2020 unelmien museoprojektia pääsi Aineen taidemuseon lisäksi toteuttamaan Lappeenrannan museo. Aineen taidemuseo on kutsunut projektiin mukaan kuusi 1980–1990-luvuilla syntynyttä taiteilijaa, joista jokainen saa asua ja työskennellä vuorotellen Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevassa Viippola-residenssissä. Residenssikuukauden jälkeen kukin taiteilija valmistaa näyttelyn eri puolille Torniota, ja kesällä 2021 kuuden taiteilijan teokset ovat esillä ryhmänäyttelyssä Aineen taidemuseossa.
Könkkölän näyttely avasi Lapin kullanmurujen näyttelyvuoden onnistuneesti. Kaupungin keskeisellä paikalla sijaitseva näyttelytila houkutteli paljon kävijöitä, joille museossa vierailu ei välttämättä ole tuttua. Myös taiteilijan mielestä residenssikuukausi ja näyttely toivat uusia ajatuksia ja näkökulmia taiteen tekemiseen. Könkkölän mukaan läheinen yhteistyö taidemuseon kanssa selkiytti omaa näkemystä taiteellisesta työskentelystä.
Näyttelyn avauduttua Könkkölä on sitä mieltä, että kuukauden residenssijaksollaan Torniossa hän valmisti tähän mennessä kenties parhaimmat origamiteoksensa. Yksi asia kuitenkin muuttui: nimittäin se kauan käytössä ollut origamin tekijän tärkeä työkalu, hammastikku, piti viimein vaihtaa uuteen.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti, Torniossa 9/2020–9/2021.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin.” Mutta mitä Tenka Issakainen löysi tästä entisen kuurojen koulun kaksi kerrosta täyttävästä teoksesta?
”Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana”, Matti A. Kemi kirjoittaa elokuvasta Sebastian.
Reijo Valta katseli perinteistä poikkeavan kotimaisen ensi-iltaelokuvan Parvet Kuopiossa. Leffa esittää paljon kysymyksiä mutta ei anna vastauksia yhteenkään.
”Järvelinin jäsentäminen on tehokasta, lennokasta ja sisällöltään kuluneen skedetrukin kaltaisesti tärähtänyttä ja omalaatuista.” Matti A. Kemi kritisoi kuitenkin Pölykolan pientä fonttia ja tiheää taittoa.
”Kirjoittajakaksikko avaa näkökulman, jonka valossa läntinen historian tulkinta on arvottanut esimerkiksi juuri transatlanttisen orjuuden pelkäksi maailmanhistorian alaviitteeksi.” Juhani Rantala luki Orjuuden arvet.
”Kirja on jäntevästi rakennettu tiiviiksi tietoa täynnä olevaksi kokonaisuudeksi”, Risto Kormilainen kirjoittaa Maaria Haikolan tietoteoksesta Kämppäemäntiä ja laivakokkeja.
Syyskuun lopussa Suomussalmella kokoonnuttiin kuudensille Pakko sanoa! -festivaaleille. Matkassa yleisön puolella oli myös Veikko Leinonen, joka vieraili festivaalilla ensimmäistä kertaa ja kirjaili vaikutelmiaan Kaltiolle.
Ensimmäinen ajatukseni oli epäusko. Kieltäydyin täysin uskomasta lukemaani ja Helsingin Sanomien taloustoimittajaa, joka sanatarkasti toisti energia-alan toimitusjohtajan innostunutta puheenvuoroa: ”Tälle […]
Lokakuisen sunnuntai-illan harmaus ropisee ikkunalautoihin. Jos voisi vain tuudittautua taiteeseen, lukea kirjoja, käydä konserteissa ja teattereissa, tuijotella näyttelyitä – nämä […]
Tämän numeron kansitaiteilija on kuvitteellinen [AlyÆŋ], jonka teoksia on esillä kulttuuritalon Valveen kahvila-ravintolan seinillä 10.11. saakka. [AlyÆŋ] syntyi vuonna 1997 […]