Osa 20: loppuhimmennys
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
on muusikko–toimittaja–kirjailija.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen ”L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Amarcordin jälkeen Fellini tarttui Giacomo Casanovan elämäkertaan. Euroopan klassinen kulttuurihistoria esitetään jälleen pornografisen irvokkaana.
Amarcordissa Fellini karnevalisoi fasismia ja näyttää sen sekä Italian lähihistorian naurettavuuden mutta myös julmuuden. Voimakkainta on seksuaalisuus, ja Amarcord toikin Yhdysvalloissa Fellinille neljännen parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon.
”En tiedä mikä on unta, mikä muistoja”, laulaa keskushahmo Absoluuttisen nollapisteen ”Suvannossa ylpeä ilme” -sikermässä. Klovneissa (1970) Fellini puolestaan kyseenalaistaa dokumentarisuuden ja fiktion rajan yhä voimakkaammin.
1960-luvun loppupuolella hengenvaarallinen keuhkopussintulehdus keskeyttää Fellinin fantastiset suunnitelmat. Vuoden 1969 Satyricon tuo kuitenkin jo kolmannen parhaan ohjaajan Oscar-ehdokkuuden.
Elokuvassa Giulietta ja viettelykset Fellinin fantasiat näyttäytyvät näkyinä ja henkinä – sekä väreinä selluloidilla.
Ihanan elämän jälkeen seuraava Fellinin ”suuri” elokuva on vuoden 1963 8½ (Otto e mezzo). Henkilökohtaisuuden rajat ylittyvät ja teos laajenee yleiseksi ja ihmeellisen koskettavaksi.
Vuoden 1960 elokuvassa La dolce vita eli Ihana elämä hajoavat niin kommunikaatio kuin kulttuurikin; koti, luonto sekä totuus ovat tästä maailmasta poissa. Mutta tulevaisuuden mahdollisuus jää.
Vuonna 1957 ensi-iltansa saaneeseen Cabirian öihin Fellini teki taustatutkimusta Rooman lähiöissä ja ilotyttöalueilla alakulttuurien asiantuntija Pier Paolo Pasolinin kanssa.
La strada eli Tie keräsi kehuja myös katolisilta kriitikoilta kristillisenä vertauskuvana. Fellinin seuraavassa elokuvassa Huijarit toivonkipinä vaihtuu ankaraan ristiriitaisuuteen.
Cesare Zavattinin episodielokuva Amore in città ei aloittanut ”tutkivan elokuvan” voittokulkua, ja Fellini jatkoi Tiessä karnevalisoivaa estetiikkaansa.
Vetelehtijät (I vitelloni, 1953) oli Fellinin ensimmäinen kansainvälisesti menestynyt ohjaustyö. Päähenkilöt yrittävät luovia vapautensa ja velvollisuuksien ristiaallokossa.
Illuusioiden tematiikka on vuoden 1952 Valkoisessa sheikissä (Lo sceicco bianco) varsin kehittynyt. Varoitus: sisältää juonipaljastuksia.
Federico Fellinin esikoisohjaus on Varieteen valot vuodelta 1950. Neorealismin oppi todellisuuden tiukasta kuvaamisesta alkoi murtua.
Jarno Mällinen aloittaa juttusarjansa 20.1.1920 syntyneestä Federico Fellinistä lyhyellä katsauksella Italian neorealismin alkuajoista.
Ensimmäinen inkeriläinen pitkä elokuva jättää positiivisen mielikuvan, vaikka henkilöiden ja draaman jännite ei kovin sähköiseksi kasva. Ohjaaja Lauri Randla onnistuu erillisissä kohtauksissa kiteyttämään jotain 1980–1990-luvuista, Jarno Mällinen kirjoittaa.
Klaus Härön uusin ohjaustyö avautuu lähinnä psykologisena kuvauksena, Kaltion elokuvakriitikko Jarno Mällinen kirjoittaa perjantaina 6.3. ensi-iltaan saapuvasta elokuvasta.
Anna-Karin Grönroosin dokumentti Orkesterin edessä seuraa Sibelius-akatemian kapellimestariopiskelijoita. Kuinka maailman tulevia huippuja koulutetaan, ja mitä se kertoo ihmisestä? Lue Kaltion arvostelu.
Blinded by the Light on toisen polven pakistanilaisbrittinuoren kasvutarina. Englannin 1980-luvun ankeudestakin voi unelmoida johonkin toisenlaiseen.
Taru Mäkelän ohjaama joulukomedia Täydellinen joulu pohjautuu ruotsalaiseen komediaan Tomten är far till alla barnen. Naurattaako naapurimainen kuvio myös täällä? Elokuvateattereissa 25.10.2019.
Pudasjärvellä ja Oulussa kuvattu elokuva Diva of Finland sai ensi-iltansa Oulun seudulla jo 4.10., viikon ennen varsinaista ensi-iltaa. Kasvuelokuvan arvioi Kaltiolle Jarno Mällinen.
4.10. ensi-iltaan saapuva Zaida Bergrothin Marian paratiisi on tyylikäs tarina äitihahmojen etsimisestä ja yhteisölle omistautumisesta. Vahvojen naisten elokuvasyksyn seuraamista jatkaa Kaltion elokuvakriitikko Jarno Mällinen.
Kuuden lyhytelokuvan pohjalle rakennettu seitsemän ohjaajan elokuva Tottumiskysymys saapuu elokuvateattereihin 27.9.2019. Kaltiolle sen arvioi Jarno Mällinen.
Kotimaisen elämäkertaelokuvan lempilapsia tuntuvat olevan päihteiden kanssa painivat mieslaulajat. Tänä syksynä vuorossa on 2010 menehtynyt Kari Tapio, jonka käännösiskelmähitistä on napattu filmin nimi Olen suomalainen. Kaltiolle elokuvan arvioi Jarno Mällinen.
Katja Gauriloff on ohjannut uutuuselokuvan Baby Jane, jonka hän on yhdessä Veera Tyhtilän kanssa myös käsikirjoittanut Sofi Oksasen romaanin pohjalta. Jarno Mällinen arvioi elokuvan joiltain osin jopa bressonilaiseksi.
”Draamaelementit tuntuvat enimmäkseen vilahtavan ohitse” Klaus Härön uusimmassa, taidekauppamaailman hahmoja pyörittelevässä elokuvassa Tuntematon mestari, kirjoittaa Kaltion elokuvakriitikko Jarno Mällinen.
Pohjoista ankeutta ja satiiria tarjoava Pieniä suuria valheita muuttuu moraalinäytelmäksi, Jarno Mällinen kirjoittaa.
”Naisten nousu muodostaa myös Oman maan dramaturgisen punaisen langan, sillä muut elementit ovat lähinnä langanpätkiä”, Jarno Mällinen kirjoittaa Markku Pölösen uutuuselokuvasta.
Aleksi Salmenperän uusi elokuva Tyhjiö saa ensi-iltansa perjantaina 28.9.2018. ”Salmenperän kerronta pysyy perusluonteeltaan katkelmallisena”, Jarno Mällinen kommentoi elokuvan tyyliä.
TaikaBox: Born Old – Tietäjä iänikuinen. Yhteistuottaja, JoJo – Oulun Tanssin Keskus. Kesto 40 min. Koreografia Tanja Råman, visuaali- ja […]
Kunnianhimoinen syyllisyysdraama korostaa teemoja todennäköisyyden kustannuksella. Kääntöpiste. Ohjaus ja käsikirjoitus: Simo Halinen. 104 min. Ensi-ilta 2.3.2018. Kääntöpisteen alkujakso sijoittuu perinteikkääseen […]