Vuoden ensimmäinen pääkirjoitus

Pääkirjoitus1/2015

Sitähän sanotaan huonon kenraaliharjoituksen povaavan hyvää ensi-iltaa. Tässä Kaltion70-vuotisjuhlakevättä aloitellessa johonkin tällaiseen ajatukseen tukeutuu mielellään. Päätoimittaja sai ensimmäisen flunssansa pariin vuoteen juuri taiton alettua. Vajaata viikkoa ennen kuin lehden piti mennä painoon taittajan työtietokone löi hanskat tiskiin.

Onneksi osaamme nykyään ottaa varmuuskopioita.

Siitä on kovin pitkä aika, kun Kaltion ulkoasuun on tehty merkittäviä muutoksia. Nyt olemme löysänneet lehden taittajan Riku Miettusen hihnaa ja päästäneet hänet uudistamaan lehden graafista ilmettä. Samalla kiitän Kaltion edellistä taittajaa Henna Raitalaa, jonka vanhempainvapaan sijaisen pestillä Riku on virallisesti viime vuodet ollut ja joka myös innolla odottanee, miltä Kaltio vm. 2015 näyttää.

Muistakaa antaa palautetta, mikäli uuteen ulkoasuun on jäänyt jotain parannettavaa! Niin Riku kuin minäkin olemme nuoria, hyvänäköisiä miehiä, joten saatamme joissain kohdin valita liian pienen kirjasinkoon lukulaseihin turvautuville. Ja toki sisältöäkin saa kommentoida.

Seuraava eli vuoden toinen numero on virallisesti 70-vuotisjuhlanumero ja ilmestyy lähes tasan 70 vuotta kaikkien aikojen ensimmäisen Kaltion jälkeen. Huhtikuun lopulla juhlistamme ikääntymistä muillakin tavoin: juhlanumeron suunniteltuna ilmestymispäivänä torstaina 23.4. avataan Kulttuuritalo Valveella Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n kanssa yhteistyössä popup-kulttuurilehtigalleria, lauantaina 25.4. vietetään ohjelmallinen juhlaillallinen Rauhalassa (siitä enemmän sivulla 56).

Kaltion kestotilaajille on luvassa lahjana kevään aikana julkaistava kokoelma-albumi Ville Rannan lehdessä vuosina 2002–2006 ilmestyneistä Elias Lönnrotin seikkailuista kertovista sarjakuvista. Albumi tulee myös irtomyyntiin. Juhlaseminaari on tarkoitus pitää marraskuussa – siitäkin tarkempaa tietoa tuonnempana.

Itselläni tulee tänä keväänä täyteen jo yksitoista Kaltion parissa vietettyä vuotta: aloitin puolivuotisen työelämävalmennuksen silloisen päätoimittaja Jussi Vilkunan olohuoneessa huhtikuussa 2004. Viimeisen vuosikymmenen aikana Kaltion toimintakulttuuri onkin nähnyt suuren muutoksen, kun vuonna 2006 siihen saakka päätoimittajien kotiosoitteissa toimitettu lehti vuokrasi toimistohuoneen nukulta eli Oulun nuoriso- ja kulttuurikeskuksesta (nyk. Valve). Marraskuussa 2010 Kaltio ry osti historiansa ensimmäisen tietokoneen päätoimittajan käyttöön. Sitä ennen oltiin työskennelty mistä milloinkin lahjoitetuilla käytetyillä koneilla tai sivutyönään lehteä päätoimittavien ihmisten oikeitten työpaikkojen tarjoamilla välineillä.

Saatan myös olla ensimmäinen Kaltiota kuukausipalkalla päätoimittava työntekijä, vaikka työsopimus onkin osa-aikainen, alle puolikas työaika. Luulen ainakin edeltäjieni työskennelleen lehtikohtaisin palkkioin. Ainakin olen lehden ensimmäinen työntekijä, jolle Kaltio ry tarjoaa työterveyshuollon. Edistystä on siis tapahtunut!

Kaikki edistys ei tietenkään ole vain hyväksi. Helmikuu oli ihmeellisen lämmin, ja tätä kirjoitettaessa Oulun hiihtoloman alkupäivinä ikkunaan lyövät täysin sulat vesipisarat. Kevät tulee liian nopeasti, yhä nopeammin. Saa nähdä, tarkoittaako se myös pitempää kesää. Elämme mielenkiintoisia aikoja, kuten Aku Ankan puhuva koira ei sanonutkaan.

Vuosikokouskutsu

Kaltio ry:n vuosikokous 2015 pidetään tiistaina 7.4. kello 18 Kulttuuritalo Valveen neuvotteluhuoneessa. Virallinen kokouskutsu painetussa lehdessä.

Oikaisu

Numerossa 5/2014 julkaistussa Kari Alatalon esseessä ”Ruumiillista runonlukua” mainitaan erheellisesti Hai Zin suomentajaksi Pertti Nieminen. Zin teoksen Näkymä valtamerelle on kuitenkin kääntänyt ja siihen alkusanat kirjoittanut Pertti Seppälä. Kaltio pahoittelee virhettä!

Kommentit