Kaurismäeltä pastissi-Kaurismäkeä
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
MRP Matila Röhr Productions: Hamsterit. 113 min. Ensi-ilta 4.1.2023. K7.
Ohjaus Markku Pölönen, käsikirjoitus Markku Pölönen ja Paula Vesala, kuvaus Konsta Sohlberg, leikkaus Kimmo Taavila, lavastus Antti Nikkinen, pukusuunnittelu Anu Pirilä, maskeeraussuunnittelu Tiina Ryynänen, äänisuunnittelu Pekka Karjalainen, musiikki Vesa Mäkinen, piirrokset Tuomas Myllylä.
Rooleissa: Peter Franzén, Jaakko Ohtonen, Vilma Kinnunen, Katariina Havukainen, Satu Tuuli Karhu, Mika Nuojua, Arto Heikkilä, Emilia Mattila, Edvin Kaari, Eero Kiuru.
Kun kuulin, että Veikko Huovisen Hamstereista on tekeillä uusi elokuvaversio, ajattelin tulossa olevan jotenkin koronaeristykseen liittyvän työn. Onhan tässä viime vuosina hamstrattu muun muassa vessapaperia ja varauduttu taudin varalta pidempiinkin kotona vietettäviin aikoihin. Elokuvan ensimmäiset metrit jo osoittivat, että tällaisesta filmatisoinnista ei ollut kyse. Ohjaaja Markku Pölönen ja käsikirjoituksen yhdessä hänen kanssaan tehnyt Paula Vesala ovat lähestyneet aihetta aivan toisin.
Huovisen alkujaan vuonna 1957 ilmestyneen romaanin perusjuoni ja asetelmat on säilytetty suurin piirtein ennallaan. Kirjanpitäjä Rurik (Jaakko Ohtonen) ja hänen vaimonsa Tellervo (Vilma Kinnunen) voittavat Veikkauksessa päävoiton. Tellu haluaisi ostaa rahoilla asunto-osakkeen, koska nykyinen asunto on pieni ja lapset ovat sairastelleet. Rurik on kuitenkin päättänyt vuokrata huvilan vuodeksi ja lähteä maalle.
Tehtailijan leski Stella on saanut huvilansa naapurissa olevaan mökkiin pari vuotta sitten uuden asukkaan, Hamsterin (Peter Franzén). Miehellä on lemmikkinään hiiri, ja hän osaa ulkoa sivutolkulla Jack Londonin ja James Curwoodin seikkailukirjoja. Freelancekuvittajana työskentelevä Hamsteri haaveilee joskus pelastavansa Stellan suurilta vaaroilta.
Elämä maalla ei ala hyvin. Loppukesä on sateinen ja Rurik tuntuu epäonnistuneen tarjoamaan lapsilleen terveempää elinympäristöä. Tellu pyytää Hamsteria avuksi Rurikin mielialan kohentamiseen. Hamsteri maalailee tulevaa talvea seikkailukirjoista tutuin sanankääntein ja kehottaa varautumaan tulevaan. Kaikkien aikojen kamalin talvi on tulossa, ja siihen pitää varustautua kunnon vaattein ja talvivarastoin. Jos ei muuten, niin lasten takia.
Historiallinen elokuva
Pölösen ohjaus on huolellisesti romaanin julkaisuaikaan sijoitettu historiallinen elokuva. Miljööt, vaatteet ja autot ovat 1950-luvun loppupuoliskolta. Tällainen tiettyyn aikaan sijoittaminen tuo tarinalle kehyksen, vaikka aikaisemman vuosikymmenen tapahtumiin ei kertaakaan viitata. 1940-luvun tragediat antavat silti tulkintakehyksen päähenkilömiesten toiminnalle.
Edellisessä Pölösen ja Franzénin yhteisessä Huovis-filmatisoinnissa Koirankynnen leikkaaja (2004) käsiteltiin sodan aiheuttamia fyysisiä vammoja. Uusi elokuva ottaa tavallaan kantaa sen aiheuttamiin psyykkisiin vaurioihin.
Hamstereissa Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi. Veikkausvoitto antaa yhdelle perheelle ja heidän oppaalleen mahdollisuuden ottaa takaisin menetettyä aikaa. Huumoria ja veijarimaisuutta ei unohdeta, ne saavat ajallisen kehyksen myötä uuden ulottuvuuden. Etenkin Hamsterin mainosten ja seikkailukirjojen kielestä ottamat taivuttelukeinot tuovat mukaan Huoviselle tyypillistä salaoveluutta ja komiikkaa.
Huovisen romaaniin ja aikaisempaan, Pauli Virtasen ohjaaman tv-elokuvaversioon (MTV 1982) verrattuna puoliso Tellun rooli on laajentunut. Hän ei vain seuraa sapekkaana sivusta vaan yrittää tukea miestään – joskin edelleen suurimpia hankintoja hilliten. Ratkaisu on hyvä, sillä sosiaalinen media tursuaa ilkeileviä kommentteja. Niitä ei viihteessä lisää kaipaa. Huumori on keskeisessä roolissa uudessakin versiossa. Vanhoilla mitoilla leikittely ja muut vitsit tekevät elokuvasta erinomaisen version Hamsterista.
Elokuvan tekeminen on aloitettu jo vuonna 2019 ennen viime aikojen suuria mullistuksia. Siinä mielessä syntynyt elokuva on ajankohtaisempi kuin tekijät osasivat ajatellakaan. Alkaneen talven suurimpia ongelmia on energian riittävyys, sähkön kulutus. Harmi vain, ettei kukaan ole pystynyt hamstraamaan kellariaan täyteen sähköä talven varalle matkaradion pattereita ja muutamaa kännykän virtapankkia enempää.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.