Teksti: Venla Aakko | Marko Asell
Kuvat: Anni Arffman

Ettei mikään vain koskaan pääsisi vanhenemaan

Paperilehdestä6/2021

Oulu vihaa arvorakennuksiaan. Tulevassa kulttuuripääkaupungissa vallitsee suunnitelmatalous, jossa tavoitteena on hävittää vanha, jotta sen tilalle saadaan rakentaa uutta. Tämä toistetaan sukupolven välein. Tulevana talvenakin arvorakennuksia puretaan ja poltetaan Laanilan Ekovoimalaitoksessa.

”Nyt mä tajuan miksi oululaiset puhuvat Oulusta niin rumasti.” Näin sanoi Helsingistä Ouluun muuttanut henkilö, joka oli juuri nähnyt Mika Ronkaisen dokumentin Oulu palaa – kaupunki joka katosi.

Joitain hävettää rantakortteleiden hävitys. Se, että kaupunki antoi puutalojensa hävitä, rapistua ja tuhoutua tuhopoltoissa. Historiaton, sivistymätön ja nousukasmainen uuden rakentamisen himo pyöritti 1980-luvulla sekä Oulun valtuutettuja että rakentajia, ja vaikka jotkut suojelivat ja metelöivät, vain vähän säästyi.

”Me taisteltiin. Me yritettiin”, sanoo 1980-luvulla rantakortteleita suojellut henkilö.

Mutta ei kaikkia edes hävetä. Tällainen päätelmä syntyy, kun katsoo, mitä tapahtuu Oulussa syksyllä 2021.

Anni Arffman: Eläimet jättävät maailman.

Tapaus 1: Paulamäen huvila pusketaan nurin

Paulamäen jugendhuvilan purkulupaa koskeva valitus kumottiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa lokakuussa 2021. Huvilan siis saa purkaa. Vielä tiedossa ei ole, kuinka käy, sillä nykyinen omistaja 

ilmoitti marraskuussa Kalevan haastattelussa väsyneensä koko huvilan ja tontin pitoon. Hän sanoi myös joutuneensa ”oikeusmurhan uhriksi” purkulupaa hakiessaan — vaikka sai hakemansa.

Saa nähdä, seisooko huvilan tilalla Knuutilanrannassa tulevaisuudessa bulkkiarkkitehtuuria edustava paritalo. Sellaista tällä hetkellä markkinoidaan Etuoven ilmoituksessa tälle tontille, ja puolikkaan paritalon hinta on 409 000 euroa. Kallista? Ehkä. Mutta ei arvokasta. Samanlaisia asuntoja rakennetaan parhaillaan Kempeleeseenkin, tosin sata tonnia halvemmalla.

Paulamäen huvila on yksi kolmesta viimeisestä Oulun alueella säilyneestä, tyylinsä ja rakennusmateriaalinsa mukaisesta edustajasta. Hirsirunkoinen huvila oli mainittu maakunnallisesti arvokkaana rakennettuun kulttuuriympäristöön kuuluvana kohteena. ELY-keskuksen lausunnon mukaan se on säilyttänyt hyvin alkuperäiset jugend- ja kansallisromanttiset piirteensä sekä ulko- että sisäpuolella.

Paulamäki on osa Oulun kauppaporvareiden 1850-luvulla alkanutta huvilakulttuuria, mutta grynderi ei ymmärrä edes porvarin perinnön päälle. Yksityiset rakennuttajatahot tekevät tonteillaan mitä haluavat. Arvokkaan kohteen saa purkaa, jos sitä ei ole kaavassa suojeltu, kaava on vanha ja sitä ei ole uudistettu, lausuvatpa museovirasto ja ELY-keskus mitä hyvänsä.

Oikeus päätti antaa purkaa Paulamäen huvilan, koska poliitikot ja virkakoneisto eivät ole suojelleet jugendhuvilaa ajoissa: ”Kaupunki ei asiassa saadun selvityksen perusteella ollut ryhtynyt toimenpiteisiin alueen asemakaavan muuttamiseksi, eikä kysymyksessä olevien rakennusten suojelua ollut saatettu vireille myöskään rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisena asiana.”

Tapaus 2: Kallis ei ole arvokas

Oulujoen suistossa Merijalinrannassa on erottuva rakennus, keltainen kookas puutalo. Makeisyhtiön konttorirakennus kaipaisi kipeästi kunnostusta. Vanha kaunotar on kuitenkin saanut friikkisirkuksen pääroolin aidatulla ”luksusasuinalueella” ja luhistuu silmiemme edessä.

YIT on antanut rakennuksen rapistua jo viisitoista vuotta. Yritys haki rakennukselle purkulupaa, mutta kun sitä ei herunut, rakennukselle ei ole tehty mitään. Se päätyy saattohoitoon varmasti, ehkä nopeastikin.

Jos katsoo Merijalinrantaa suistosta päin, puutalon vieressä seisovat talot eivät ole arvokkaita. Voi olla, että ne ovat kalliita. Mutta toisin kuin keltainen makeiskonttori, ne voidaan hyvin vielä korvata samankaltaisilla tai kalliimmilla. Konttori sen sijaan on korvaamaton. Sillä on historia, ja sen kaltaisia on Oulussa vain vähän.

Tätä kirjoittaessa lähestyvät itseinhon sekaiset itkupotkuraivarit. Haluammeko todella jäädä historiaan sukupolvena, joka edelleen tulkitsee edistyksen vanhan hävittämisenä? Hävitetään kaikki vanha, jotta viidenkymmenen vuoden päästä saadaan rakentaa uudestaan. Ettei mikään vain pääsisi vanhenemaan eikä historian kerrostumia syntymään.

Tulee mieleen itäinen naapurimme, jossa keskusjohtoinen grynderijoukkio harjoitti edistyksellistä suunnitelmataloutta. Vain historiaa hävittämällä päästiin taloudessa eteenpäin. Oululainen rakennuttaja istuu esteettisen silmänsä päällä ja nostaa peräänsä vain pyyhkiäkseen sitä lausunnoilla, joita viranomaistahot suoltavat, kun vanhojen rakennusten suojelijat niitä hädissään lähestyvät.

Anni Arffman: Keskiaika loppuaika.

Suojelupäätöksiä valmisteleva virkakoneisto on Daavid Goljatin edessä. Esimerkiksi YIT:n budjetti on kolminkertainen koko Oulun kaupungin budjettiin verrattuna.

Tapaus 3: Onko täydennysrakentaminen edistystä?

Avaamme Pikisaaren kortteli 6:ssa sijaitsevan 1800-luvun makasiinin oven. Makasiini ja varastot rakennettiin Konepaja Oy:n työläisille, ja yhä ne palvelevat varastokäytössä.

Astumme pölyiseen varastoon, yhdeksäntuumaisille elämää nähneille lattialankuille. Hämärässäkin näkee, että itsekunnioituksen tähden kannattaisi Oulun pidellä kiinni vanhan rippeistä – tästä makasiinista, sen vieressä seisovista varastoista ja koko pihapiiristä, jonka molemmin puolin on säilynyt kaupunkipuistoa sekä muistumia paikalla sijainneesta puutarhasta. Korjattuina varastovanhukset sopisivat muuhunkin käyttöön, kahvila-, näyttely- ja kokoontumistiloiksi.

Viimeisen Pikisaaren ehyen työläiskorttelimiljöön kohtalo on nyt auki. Oulun yhdyskuntalautakunta näytti vihreää valoa kokouksessaan 31.8.2021 asemakaavamuutokselle. Kaupungin omistama Sivakka-yhtymä suunnittelee kortteli 6:een uusia taloja ja parkkipaikkoja.

Toivoa luo sentään marraskuinen viesti kaavoituksesta: ”Tontin 19 vanhat asuinrakennukset on tarkoitus suojella asemakaavalla, ja käyttää kaupungilla nykyisin käytössä olevia sr-merkintöjä. Tämä tehdään kaavatyön yhteydessä tontille laaditun rakennushistoriaselvityksen pohjalta yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa.”

Vielä vain ei ole takeita siitä, että makasiini ja sen naapurivarastot Valimokadulla säilytettäisiin ja korjattaisiin. 

Vastarannalla Stora Enso tupruttaa savuaan ilmaan, kun mietimme 1600-luvulta asti teollisuusperintöä kantavan Pikisaaren tulevaisuutta. Heitetäänkö pian hyvästit Valimokadun ikoniselle näkymällekin?

Päässä soi Huora-yhtyeen ”Kaikki uuniin”:

Aloitetaan alusta
oltaisko yhtään fiksumpia
ei tarvita tekoja suurii
laitetaan vaan kaikki uuniin

Kaltiossa 4/1998 julkaistu Oulu palaa -ohjaaja Mika Ronkaisen haastattelu on luettavissa verkkolehdessämme www.kaltio.fi.

Venla Aakko on oululainen käsikirjoittaja, joka haluaa suojella kotikaupunkinsa harvoja vanhoja rakennuksia.
Anni Arffman on oululainen kuvataiteilija.

Kommentit