Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut symboli tietyn aikakauden päättymiselle ja uuden vaiheen alkamiselle. Kirjoittajan teoriaa tukee myös se fakta, että taloudellisten vaikeuksien kanssa paininut Real Deal joutui laittamaan lapun luukulle viime syksynä.

Pitkään pystyssä pysyneet oululaisen skeittauksen instituutiot ovat siis kaatuneet, ja jälleenrakennuksen on alettava, vaikka epäoikeudenmukaisuuden tunne leijaileekin yhteisön yllä. Kaupunki ei ole ollut innokas auttamaan haastavassa tilanteessa, ei uusien tilojen muodossa, eikä juurikaan taloudellisesti.

Oulun kaupunki tarjoaa maksuttomia sisäliikuntatiloja etenkin nuorten käyttöön, ja näissä tiloissa voi harrastaa esimerkiksi jääkiekkoa, jalkapalloa tai uintia. Skeittaukseen tarkoitettuja ulkotiloja on ripoteltu suhteellisen tasaisesti ympäri kaupunkia, mutta skeittihallin olemassaolon ovat turvanneet harrastajat itse. Toki Limingantullin SuperParkissa pääsee skeittaamaan sisätiloissa ympäri vuoden, mutta yhden sisäänpääsyrannekkeen hinta on armottoman korkea, eikä yksityinen taho anna samoja vapauksia, joita omaehtoisesti rakennettu ja ylläpidetty halli voi parhaimmillaan käyttäjilleen tarjota.

Skeittaus on taidetta ja kulttuuritoimintaa siinä, missä mikä tahansa muukin. Se tarvitsee autonomiaa loistaakseen.

Skeittauksen ja tilan suhdehan on ollut pitkään ongelmallinen yhteiskunnan perspektiivistä, koska skeittaus haastaa tilallista järjestystä. Skeittaus uudelleentulkitsee tilan käyttötarkoituksen omiin intresseihinsä sopivaksi. Tällainen uudelleentulkinta on yleisen yhteiskuntarauhan näkökulmasta haitallista, ja kaupunkitilan käyttö rullalautailuun voi jo itsessään laukaista moraalipaniikin.

Skeittaaja onkin jossain määrin julkisen (ja joskus myös yksityisen) kaupunkitilan ”folk devil”: hän ei ole pelkkä tilassa poikkeavasti käyttäytyvä yksilö vaan jopa tilaa häiritsevä yksilö.

Olen usein pohtinut skeittauksen ja skeittaajien ”näkymättömäksi tekemistä”: siis sitä, miten skeittaukseen tarkoitetut tilat kaavoitetaan kantakaupungin ulkopuolelle ja miten julkista tilaa pyritään suojaamaan skeittauksen saatanalta monin eri tavoin.

Kävelen lähes päivittäin yli Kajaanintien ylittävän sillan, jonka kupeessa on uuhdeko kerrostalo. Talon pääoven vieressä on pätkä betonielementtiä, joka soveltuu skeittaukseen mainiosti ja jota skeittaajat alkoivat hyödyntää sen huomattuaan. Nykyään betonielementin pätkää koristavat metalliset tapit, jotka estävät skeittauksen.

Tämä menettely ei ole mitenkään harvinainen vaan käytäntöjä aivan yleinen. Tällaista tapittamista olen leikkisästi kutsunut nimellä ”yhteiskuntarauhan hätävarjelun liioittelu”. Vaikka termini onkin sävyltään satiirinen, kätkee se sisäänsä myös todellisen havainnon, kuten satiiri yleensä: skeittaus koetaan häiritseväksi toiminnaksi, ja sen toiminta-aluetta halutaan rajoittaa, vaikka rajoittamistoimet haittaisivat tilallista estetiikkaa. Tilojen ja rakennusten suojelussa ei lähtökohtaisesti ole mitään väärää, mutta kyse ei olekaan oikeastaan siitä – kyse on viestin lähettämisestä. Tapit kertovat skeittaajalle: ei tässä, tätä et pilaa, mene jonnekin muualle.

Kaikesta huolimatta teoriani on myöhässä – asenteet skeittausta kohtaan ovat vuosien saatossa tervehtyneet. Skeittauksesta on tullut normaali osa kaupunkikuvaa ja julkisen tilan käyttöä.

Mutta mitä väliä asenteiden parantumisella on, jos skeittaus jää edelleen marginaaliin? Euroopan vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki olisi jäänyt ilman skeittihallia, elleivät skeittaajat itse olisi olleet aktiivisia asian suhteen. Skeittaajien sinnikkyys on arvostettavaa, mutta laajempi tuki ja validaatio kaupungin tasolla olisi myös todella arvokasta – ja tarpeellista. Tulevan kulttuuripääkaupungin tulisi huomioida koko kulttuurikenttä, ei jättää alakulttuureita huomiotta.

Jos skeittaus ei mahdu Oulun kaupungin kulttuuriseen kehykseen, vika ei ole skeittauksessa. Vika on kehyksessä itsessään.

Vaan eihän tällaista kehtaa yksin huudella paikallisessa kulttuurijulkaisussa. Onnekseni sainkin mahdollisuuden haastatella kahta Oulun Rullalautailijat ry:n hallituslaista: Valtteri Nätynkiä sekä Lauri Kerolaa. Pojilla oli paljon painavaa asiaa.

Nätyngin ja Kerolan mukaan entisellä Hiukkavaaran hallilla oli valtava merkitys nuorten kasvupaikkana ja nuorisotilamaisena ympäristönä. ”Hallilla oli historiallinen merkitys. Monet ovat kasvaneet siellä lapsista teineiksi ja teineistä nuoriksi aikuisiksi”, Nätynki toteaa. ”Surkea fiilishän hallin lähtemisestä tuli. Kaupunki ei pystynyt tarjoamaan tilanteeseen mitään ratkaisua.”

Oulun Rullalautailijoiden sihteeri Lauri Kerola myötäilee näitä ajatuksia. ”Kun tiesin että hallia ruvetaan purkamaan, iski pelko. Myös itseni puolesta, mutta etenkin nuorten puolesta. Monelta nuorelta viedään se asia, mikä saa heidät talvella ’elämään’. Sinne hallille ne tulee ja elää, hengaa kavereiden kanssa, ja se mahdollisuus on nyt poistunut.”

Molemmat haluavat korostaa skeittihallitoiminnan potentiaalia osana kaupungin nuorisotyötä. Mallia toivottaisiin otettavan esimerkiksi Kuopiosta, missä paikallinen skeittikonkari Marko Harmaala työskentelee nuoriso-ohjaajana kaupungin ylläpitämällä hallilla. ”Tulevaisuutta ajatellen olisi tärkeää, että hallin toimintaan voisi liittää nuorisotyön. Esimerkiksi Kuopiossa skeittihallitoiminta ja nuorisotyö on yhdistetty niin, että hallilla on nuorisotyöntekijä, jolle nuoret voivat purkaa arjen huoliaan ja saada vertaistukea”, Nätynki perustelee. ”Ja hallillahan tapahtuu jo nyt nuorisotyön piiriin kuuluvia asioita, kuten vertaistuen antamista ja ryhmätoimintaa”, Kerola lisää.

Oulun Rullalautailijat ry haluaa tehdä skeittihallitoiminnasta kaikille saavutettavaa, lajista riippumatta. Raha ei saa olla este harrastamiselle. ”Jotkin lajit pyörii hemmetin hyvin bisneksenä, mutta skeittaus ei tule koskaan toimimaan niin. Ei voida lähteä siitä, että hallille pääsy maksaa esimerkiksi 30 euroa. Summan täytyy olla realistinen. Itse muistan lapsena keränneeni pulloja, jotta saisin kasaan sen kolme euroa, jonka hallin pääsylippu maksoi”, Kerola kertoo. ”Esimerkiksi Siilijärvellä kunta tukee skeittihallitoimintaa niin paljon, että skeittiseuran jäsenelle hallikäynnit ovat usein ilmaisia”, hän lisää.

”Kaupungin tuki luultavasti mahdollistaisi kevyemmän hinnoittelun. Ideaalitilanteessa, kaupungin tukemana, haluttaisiin toteuttaa freestyle-halli, jossa olisi oikeasti kunnolla tilaa ja missä voisi harrastaa eri freestyle-lajeja”, Nätynki maalailee.

Ovet ovat avoinna kaikille. Yhteistyötä halutaan tehdä niin kaupungin kuin yksityisten tahojen kanssa. ”Tällä hetkellä tämä skeittihallin vuokraaminen on meidän yhdistyksemme projekti, eikä vielä kaupungin tukema, niin kuin se parhaassa tlanteessa olisi. Uuden hallin kanssa meillä on kuitenkin monenlaisia mahdollisuuksia, koska voimme vuokrata sitä yksityiseen käyttöön, esimerkiksi keikkoja tai yksityisvuoroja varten” Nätynki toteaa.

Oulun Rullalautailijat ei halua toimia vain yksin. ”Ja me olemme valmiita tekemään yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, jotka haluavat edistää yhteisiä tavoitteita tämän asian suhteen”, Nätynki painottaa.

Skeittaajien puolelta ovet yhteistyölle ja toiminnan kehittämiselle ovat siis auki, eikä aktiivisesta asenteesta ja luovasta ideoinnista ole puutetta. Iso kysymys onkin, onko kaupungilla halukkuutta tukea ja kehittää skeittihallin toimintaa niin, että siitä hyötyisi mahdollisimman moni – etenkin mahdollisimman moni nuori. Oulun Rullalautailijat haluavat tehdä hallista paikan, joka on ympäristönä avoin ja turvallinen mutta ei pelkästään skeittaajia varten rakennettu. Muidenkin freestyle-lajien harrastajien harrastusmahdollisuudet halutaan turvata, mikäli kaupungilta saadaan asiaankuuluva tuki.

Yhdistyksen tavoitteena on luoda matalan kynnyksen tila, jossa voi liikkua, hengailla ja olla osa yhteisöä ilman, että kukkaron nyörit ratkeavat. Hallilla nähdään jo nyt yhteisöllisyyttä ja nuorisotyön kaltaista toimintaa – siksi ei olisi iso askel tehdä siitä virallisesti osa kaupungin nuorisotyötä ja kulttuurikehystä.

Skeittauksella olisi paljon annettavaa Oululle kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Kaupungin täytyy enää vain tunnistaa se.