Strippiä sprinttinä: Valaistuminen

Verkkoartikkeli6/2018

Sprinttistripin SM-kilpailut järjestettiin Kemin sarjakuvafestivaalilla kaikkiaan kolmetoista kertaa vuosina 2000–2012. Lisätietoja täältä. Kaltio oli kilpailun yhteistyökumppanina vuosina 2007–2011, ja Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmaan kisa otettiin 2018 päätoimittaja Paavo J. Heinosen aloitteesta.

Sprinttistrippikisassa jokaisella osallistujalla on 45 minuuttia aikaa laatia sarjakuvastrippi aiheesta, joka paljastetaan kisan alussa. Tyyli ja tekniikka ovat vapaita, joskin valtaosa osallistuneista käytti kyniä ja paperia. Vain yksi kilpailutyö vastaanotettiin elektronisesti.

Kaltio lahjoitti kilpailun palkinnot. Voittaneet työt valitsi kolmihenkinen jury, johon kuuluivat oululainen sarjakuvataiteilija Aapo Kukko, Kamala luonto -sarjan käsikirjoittaja Marja Lappalainen sekä päätoimittaja Heinonen. Aiheeksi valittiin samaan aikaan Oulussa tapahtuneen Lumo-festivaalin inspiroimana monimerkityksellinen ”Valaistuminen”.

Osallistujamäärä yllätti positiivisesti; kilpailuajan puitteissa valmiin stripin palautti kaksikymmentäyksi osallistujaa. Palkitut työt erottuivat joukosta omaperäisillä oivalluksillaan. Kolmen palkintotyön lisäksi jury halusi antaa kahdelle muulle stripille kunniamaininnat.

Kaltio onnittelee palkittuja!

 

Palkitut stripit:

 

Kunniamaininta: Teija Ruhanen

 

Kunniamaininta: Markus Tuppurainen

 

  1. palkinto, Kaltion vuosikerta: Keijjo Ahlqvist

 

  1. palkinto, 100 €: Jammu (Jasmin Leinonen)

 

  1. palkinto, 200 €: Saara Holappa

 

 

Muut osallistujat etunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

 

Aino Sutinen

 

Anna Kangaspuoskari

 

Anne Kurkela

 

Epe Niiranen

 

Essi Kostet

 

Henri Karinkanta

 

Jaakko Leinonen

 

Juuso Seppälä

 

Kristiina Kemppainen

 

Lauren Tuppurainen

 

Maryam Abuzaid

 

Mika Lahtonen

 

Neda Shabrokh

 

Onsku Franck

 

Paavo Kauppinen

 

Susanna Maria Määttä

 

Kommentit