![](https://i0.wp.com/kaltio.fi/wp-content/uploads/2024/02/Badwoman-En-lähde-täältä-milloinkaan-Kuva-Tiina-Wallin.jpg?resize=360%2C200&ssl=1)
Kun näytelmä tummuu ja iskelmätähti voipuu
”Kauniston elämän kolhut sidotaan näppärällä käsikirjoittamisella nopeisiin ajallisiin siirtymiin.” Matti A. Kemi arvioi Badwoman-duon viimeisimmän esityksen En lähde täältä milloinkaan.
Ida Productions: Lumipalloefekti. 90 min. Ensi-ilta 6.10.2023. S.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pauliina Punkki, elokuvaus Theofanis Kavvadas, äänisuunnittelu Kirsi Korhonen, leikkaus Pauliina Punkki ja Markus Leppälä, musiikki Salla Luhtala
Yleisen hokeman mukaan dokumentin tehtävä on herättää ajatuksia ja empatiaa. Yleisen käsityksen mukaan dokumenteista sivistyy. Yleisen mielikuvan kautta dokumenttejakin voi katsoa osana viihdettä. Mutta nämä ovatkin yleistyksiä.
Pauliina Punkki luo ansiokkaan ja kiiteltävän dokumentin Kittilän kunnanvaltuuston vaiherikkaasta hapuilusta 2010-luvulta näihin päiviin. Lumipalloefekti on harvinaislaatuinen suomalainen politiikkaa käsittelevä dokumentti, jonka katsominen herättää katsojassaa närkästyksen ja hölmistyksen lisäksi avuttoman hämmentyneisyyden sekä epäilyksen lähidemokratiaa kohtaan.
Dokumentti on harvinaisesti minäkerrontamuotoinen. Ohjaaja dokumentoi Kittilän kunnallissirkusta tyttärelleen, jotta tämä surkuhupaisa tivoli ei enää ikinä toistuisi. Toiveista huolimatta karavaani kulkee, ja sirkus vaihtaa loppujen lopuksi vain kuntaa. Dokumentti ikuistaa erään kunnan paikoin sanoinkuvaamattoman rumban vastoin hyvää hallintokäsitystä, kuntalakia taikka jääviyttä.
Punkki on hyödyntänyt puolitoistatuntiseen dokumenttiinsa 22 haastateltavaa. Käsityksiään ja tulkintojaan tapahtumista kertovat Kittilän kunnan luottamuspaikoilla pitkään toimineet henkilöt. Täysin toisistaan poikkeavien tulkintojen mukaan Kittilässä on joko erittäin räikeästi rikottu kaikkea lähidemokratian yleisarvoja tai sitten kunnassa on toimittu vain vanhojen tapojen mukaisesti (ja silti näemmä rikottu lähidemokratian yleisarvoja).
Torniolaislähtöinen Punkki aloitti dokumentin viimeisillään raskaana ollessaan. Hän muutti tyttärensä syntymän myötä Kittilään seuraamaan kunnallista pöhköilyä. Itsenäisen Suomen kummallisin ja surullisin kuntaskandaali käänteissään on niin hurjasteleva, että paikoin katsoja tippuu kyydistä.
Dokumentin tiedote jäsentää synopsiksen mallikkaasti: ”Kittilä ajautui demokratian kriisiin vuonna 2013. Kunnanjohtajan ja kuntapäättäjien välinen luottamuspula sai aikaan mediasirkuksen, valtion laatiman uuden lain Lex Kittilän ja Suomen suurimmat rikosoikeudenkäynnit kuntapäättäjiä vastaan. Yksi elokuvan henkilöistä, viime vuonna Kittilän kunnanjohtajan virkaan valittu, sai keväällä 2023 Korkeimman oikeuden tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tuomiosta huolimatta hän saa pysyä virassaan. Tällainen lumipalloefekti voi tapahtua missä vain ja milloin vain, myös talven ihmemaassa, revontulten keskellä ja yhdessä maailman vähiten korruptoituneista valtioista.”
Rikosoikeuden emerita professori Terttu Utriainen lataa alkuun arkistopätkässä, että Kittilää vaivasi ”vauhtisokeus” ja että kuntalain tulkinnassa Kittilä on oikea ”villi länsi”. Kriisin keskiössä ja tuomittuna ollut entinen kunnanjohtaja Timo Kurula (kesk.) kuvaileekin kittiläläisten olevan ”ihan tavallisia lappilaisia”, jotka elävät ”ihan samanlaista arkea” kuin muutkin suomalaiset. Toivottavasti Kurula on näkemyksessään hakoteillä.
Vaikka dokumentti ei paljastakaan haastateltavien puoluetaustaa, alkuasetelma selviää näppärästi alkuminuuteilta saakka. Suomen Keskustan kunnanvaltuutetut tekevät kaikkensa savustaakseen kunnanjohtaja Anna Mäkelän (vihr.) pois virastaan ja esittävät tämän jälkeen uhriutumista. Muut haastateltavat puivat pinkan laittomuuksia ja epäasiallisuuksia evästykseksi.
Runsaslukuisen haastateltavien joukkio muodostaa dokumenttiin puhuvat päät -gallerian. Vilkastaakseen kuvakerrontaa Punkki hyödyntää mallikkaasti arkistomateriaalia pääosin Yleisradion uutisarkistoista, mutta toisinaan antaa pilkahduksia omasta koti-VHS-kirjastostaan. Suomen Kuvalehteä tai Helsingin Sanomia ei harmikseni hyödynnetä edes otsikkotasoilla. (SK taisi olla muuten ainoa valtakunnallinen lehti, joka edes viitsi seurata tätä pelleilyä säännölliseti.)
Tehokas, joskin rauhallinen ja hyvin jäsennelty haastattelujen sisältö pitää otteessaan. Haastateltavat ovat sanavalmiita ja muotoilevat asiansa jouhevasti ja ymmärrettävästi. On kadehdittavaa, miten luottamuksellisen ja tiiviin suhteen Punkki on saanut haastateltaviinsa. Sanat ovat aitoja, sanoma ja uskomus vankkaa.
Dokumentti saa kiitoksensa runsaasta nimi- ja titteliriveistään, jotka toistuvat tiuhaan. On hyvä yhdistää naama ja nimi, sen verran syytökset kimpoilevat ja kyräilyä on. On hyvä tietää, minkä mittainen ura haastateltavalla on luottamustoimissa. On hyvä tietää, että liika istuminen valtuustossa muuttaa ihmistä kuin ihmistä.
Mykkäelokuvien tutut väliplanssit sen sijaan antavat komiikkaa, vaikka sitaattien sisältö ei taasen komiikkaa lupaakaan. Mitä pidemmälle dokumentti etenee, sitä turhautuneemmaksi vajoaa planssisitaattien lukija. Dokumentti pitää temponsa, esittää asiasisältönsä selkeästi ja jäntevästi. Kertojaääni vahvistuu, subjektiivinen dokumentaario ja frustraatio silti väistetään. Omakohtaisuus saa erilaisen kaiun taannehtivasti. Tulevaisuus pelottaa.
Mutta tämäkin yleistyistä! Tarina jatkuu, koska kaikkea emme hallinto-oikeuden tai hovioikeuden jälkeenkään tiedä oikeaksi. Suomessa on muitakin kuntia, tarinoita ja hallinto-oikeuksien tulkintoja. Poliittinen dokumentaatio pelastaa kai siten jotain, mutta ei ehkä jälkipolvia kuitenkaan? Dokumentti on jäljiltään karmea, siksi mietittävää.
Menkäähän toteamaan oma käsityksenne lähidemokratiasta ja uskosta tulevaan. Suomessa on toisaalla myös 308 muuta kuntaa, joissa on omat ongelmansa ja päättäjänsä.
”Kauniston elämän kolhut sidotaan näppärällä käsikirjoittamisella nopeisiin ajallisiin siirtymiin.” Matti A. Kemi arvioi Badwoman-duon viimeisimmän esityksen En lähde täältä milloinkaan.
Miia Tervon toinen pitkä elokuva Ohjus ilahduttaa ajankuvallaan mutta ei ihan osu maaliinsa, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa.
Matti A. Kemi kirjoittaa, että Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija on ”epookiksi omaääninen adaptaatio”. Ensi-iltansa elokuva saa perjantaina 19.1.2024.
”Tarinakeitos porisee iloisesti viimeiseen kuvaan asti”, Aapo Kukko toteaa Teemu Nikin viimeisimmästä ensi-iltaelokuvasta Räkä ja Roiskis.
Tornion kaupunki täytti vuonna 2021 neljäsataa vuotta. Asutusta alueella on ollut paljon kauemminkin. Pitkän historiansa aikana Tornion kaupunkia on kuvattu […]
Flow Productions: Nighttown. Esitykset Oulun Taidetalo Kulttuuripankissa 17.–19.11.2023. Ohjaus Pirjo Yli-Maunula, valosuunnittelu ja videot Jukka Huitila, äänisuunnittelu Anssi Laiho, pukusuunnittelu […]
”Juuri siinä suuruuden hulluudessa piili myös episten kauneus: vain mahdotonta on mielekästä tavoitella.” Näin kirjoitin itselleni palaillessani kohti Oulua lauantaina […]
Epäjohdonmukaisten tanssiaisista Sitten kun Epiksille oli käynyt niin kuin kävi, muistin mitä ajattelin tavatessani Mikko Levónin ensimmäistä kertaa: ei varmaankaan […]
Sonja Saarikosken Naisvangit ”on erinomaisesti kirjoitettu ja vahvalla eetoksella se näyttää hyvinvointivaltion kääntöpuolen kaikessa rujoudessaan”, teoksen arvioiva Risto Kormilainen kirjoittaa.
”Kirjan parhainta antia ovat kaanonista tippuneet kirjailijat teoksineen. Yksittäisiä tekijöitä ja ihmiskohtaloita kaivetaan kunnioittaen hautakuopistaan kirjallisuuden mausoleumiin.” Matti A. Kemi luki Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen Sorretut sanat.
”Sillanrakentajan sisäismaailma on ajaton. Puhelinkopit seisovat kadunkulmilla, parantajat ja ennustajat ansioituvat taidoillaan. Heikkisen kerronta on polveilevaa, paikoin karnevalistista.” Matti A. Kemi arvioi Tuomo Heikkisen esikoisromaanin.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]