Iris Film & Rabbit Films: Valitut. 110 min. Ensi-ilta 21.3. 2025. K-16.
Käsikirjoitus ja ohjaus Jon Blåhed, kuvaus Mimmo Hildén, lavastussuunnittelu Okku Rahikainen ja Vilja Katramo, maskeeraussuunnittelu Saara Räisänen, pukusuunnittelu Viktoria Mattila, leikkaus Nina Ijäs, äänisuunnittelu Christoffer Demby, sävellys Rebekka Karijord.
Rooleissa Jessica Grabowsky, Jakob Öhrman, Elina Knihtilä, Alma Pöysti, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola, Samuli Niittymäki, Sakari Kuosmanen, Kati Outinen, Hannes Suominen ja Rebekka Baer.
Meänkieltä, suomea ja ruotsia julistava elokuva Valitut pohjautuu kirjailija Bengt Pohjasen näytelmään Dagning! Röd. Elokuva on ensimmäinen kokopitkä meänkielinen elokuva. Elokuva kertoo 1930-luvun lopun Torniojokilaaksossa vaikuttaneesta korpelaisuudesta, herätysliikkestä, joka yhdisteli lestadiolaisuutta ja tuomionpäivän kiihkosaarnaamista.
Kesällä 2023 kuvattu elokuva vangitsee maisemiinsa Pelkosenniemen Suvannon lisäksi Kolarin, Ylitornion ja Ruotsin Lappia. Nimekkään näyttelijäkaartin sivuosista nähden elokuva uhkuu 2020-luvun kirkkautta: vähäsanaiset, statistiset roolit Hannu-Pekka Björkmanilta ja Hannes Suomiselta; jälleen känninen rooli Elina Knihtilältä; korpelalaisuuden nimikkoroolin tekevä Samuli Niittymäki sekä alisteinen, aina hymyynpakotettu Alma Pöysti.
Pääroolissa kipakan roolin hallitseva Jessica Grabowsky epäilevänä tuomaana. Hän taitaa vuorosanansa peräti kolmea kieltä sopertavana Rakelina. Niin suomi, meänkieli kuin ruotsikin taipuvat häneltä ihailtavan luontevasti ja Torniojoen tavoin virtaavana.
Rakelin tehtävänä on irtaantua herännäisyydestä. Hänen aviomiehensä innostuu liikkeestä. Tämä konfliktiasetelma kannattelee elokuvaa miltei kaksi tuntia paikoin onnistuen, paikoin haparoiden.
1930-luvun lavastus epookkiin on uskottava. Välikuvina käytettävät tukinuitot illankajossa ovat harmonisesti välkehtiviä ja lumoavia. Ilta-auringon hämy vangitaan kauniisti. Laaja-aukkoista kuvaamista suosiva tyyli luottaa lähitarkennuksiin tehden taustan epätarkaksi. Leikkaus on rauhaisaa ja tunnelmallista.
Kokonaisuutta tärvelee jatkuva, ylidramaattinen ja dissonanssivoittoinen taustamusiikki. Sekä musiikin tuottaja ja miksaaja ovat eläneet kuvauksen, leikkauksen ja narratiivin vastaista maisemaa. Jatkuva kirskunta ja nostatus häivyttää paikoin dialogia, paikoin avaraa ja heijastelevyjen ylipaistattamaa luonnonvaloa. Syntyy kelmeä, ylidiskanttinen sisäismaailma. Lumous karisee.
Lumous karisee myös ilmeisesti näyttämömaailmasta huonosti adaptoituun käsikirjoitukseen. Tapahtumia on näennäisesti paljon, mutta valkokankaalle tapahtumien eli käänteiden siirto kangertelee: elokuvan viipyilevyys häiriintyy, koska motiiveja ei syvennetä, eikä oikein myöskään alusteta. Toisinaan elokuva pitkästyttää liian pitkillä yksittäistapahtumilla.
Kohtaus kohtaukselta elokuva synnyttää lopulta tukkiuitosta tutun suman, joka ei ota purkautuakseen. Jäljelle jää hutera pato. Näyttelijöitä ei ole syyttäminen. Ehkä elokuva on vain reilun vartin liian pitkä 110 minuutillaan. Ehkä elokuvan käsikirjoitus on jäänyt pinnan alle uppotukiksi.
Elokuvassa on isoja ansioita. Kolmen kielen nyanssit eli vivahteet tajuaa seuraamalla simultaanisesti suomen ja ruotsin tekstitystä. Meänkielen varioinnin hoksaa oivallisesti. Elokuvan aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi. Uskonlahkon alisteisuus onnistuu, joukkokohtaukset ovat hurmoksellisia ja Grabowskyn päärooli on uskottava.
Kuten korpelalaisuudesta itsestään, jää elokuvasta kaksinainen ja ristiriitainen olo: jotain odottaa tapahtuvaksi, mutta mullistus jää tapahtumatta.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
