Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Mullistusta odotellessa
Iris Film & Rabbit Films: Valitut. 110 min. Ensi-ilta 21.3. 2025. K-16.
Käsikirjoitus ja ohjaus Jon Blåhed, kuvaus Mimmo Hildén, lavastussuunnittelu Okku Rahikainen ja Vilja Katramo, maskeeraussuunnittelu Saara Räisänen, pukusuunnittelu Viktoria Mattila, leikkaus Nina Ijäs, äänisuunnittelu Christoffer Demby, sävellys Rebekka Karijord.
Rooleissa Jessica Grabowsky, Jakob Öhrman, Elina Knihtilä, Alma Pöysti, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola, Samuli Niittymäki, Sakari Kuosmanen, Kati Outinen, Hannes Suominen ja Rebekka Baer.
Meänkieltä, suomea ja ruotsia julistava elokuva Valitut pohjautuu kirjailija Bengt Pohjasen näytelmään Dagning! Röd. Elokuva on ensimmäinen kokopitkä meänkielinen elokuva. Elokuva kertoo 1930-luvun lopun Torniojokilaaksossa vaikuttaneesta korpelaisuudesta, herätysliikkestä, joka yhdisteli lestadiolaisuutta ja tuomionpäivän kiihkosaarnaamista.
Kesällä 2023 kuvattu elokuva vangitsee maisemiinsa Pelkosenniemen Suvannon lisäksi Kolarin, Ylitornion ja Ruotsin Lappia. Nimekkään näyttelijäkaartin sivuosista nähden elokuva uhkuu 2020-luvun kirkkautta: vähäsanaiset, statistiset roolit Hannu-Pekka Björkmanilta ja Hannes Suomiselta; jälleen känninen rooli Elina Knihtilältä; korpelalaisuuden nimikkoroolin tekevä Samuli Niittymäki sekä alisteinen, aina hymyynpakotettu Alma Pöysti.
Pääroolissa kipakan roolin hallitseva Jessica Grabowsky epäilevänä tuomaana. Hän taitaa vuorosanansa peräti kolmea kieltä sopertavana Rakelina. Niin suomi, meänkieli kuin ruotsikin taipuvat häneltä ihailtavan luontevasti ja Torniojoen tavoin virtaavana.
Rakelin tehtävänä on irtaantua herännäisyydestä. Hänen aviomiehensä innostuu liikkeestä. Tämä konfliktiasetelma kannattelee elokuvaa miltei kaksi tuntia paikoin onnistuen, paikoin haparoiden.
1930-luvun lavastus epookkiin on uskottava. Välikuvina käytettävät tukinuitot illankajossa ovat harmonisesti välkehtiviä ja lumoavia. Ilta-auringon hämy vangitaan kauniisti. Laaja-aukkoista kuvaamista suosiva tyyli luottaa lähitarkennuksiin tehden taustan epätarkaksi. Leikkaus on rauhaisaa ja tunnelmallista.
Kokonaisuutta tärvelee jatkuva, ylidramaattinen ja dissonanssivoittoinen taustamusiikki. Sekä musiikin tuottaja ja miksaaja ovat eläneet kuvauksen, leikkauksen ja narratiivin vastaista maisemaa. Jatkuva kirskunta ja nostatus häivyttää paikoin dialogia, paikoin avaraa ja heijastelevyjen ylipaistattamaa luonnonvaloa. Syntyy kelmeä, ylidiskanttinen sisäismaailma. Lumous karisee.
Lumous karisee myös ilmeisesti näyttämömaailmasta huonosti adaptoituun käsikirjoitukseen. Tapahtumia on näennäisesti paljon, mutta valkokankaalle tapahtumien eli käänteiden siirto kangertelee: elokuvan viipyilevyys häiriintyy, koska motiiveja ei syvennetä, eikä oikein myöskään alusteta. Toisinaan elokuva pitkästyttää liian pitkillä yksittäistapahtumilla.
Kohtaus kohtaukselta elokuva synnyttää lopulta tukkiuitosta tutun suman, joka ei ota purkautuakseen. Jäljelle jää hutera pato. Näyttelijöitä ei ole syyttäminen. Ehkä elokuva on vain reilun vartin liian pitkä 110 minuutillaan. Ehkä elokuvan käsikirjoitus on jäänyt pinnan alle uppotukiksi.
Elokuvassa on isoja ansioita. Kolmen kielen nyanssit eli vivahteet tajuaa seuraamalla simultaanisesti suomen ja ruotsin tekstitystä. Meänkielen varioinnin hoksaa oivallisesti. Elokuvan aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi. Uskonlahkon alisteisuus onnistuu, joukkokohtaukset ovat hurmoksellisia ja Grabowskyn päärooli on uskottava.
Kuten korpelalaisuudesta itsestään, jää elokuvasta kaksinainen ja ristiriitainen olo: jotain odottaa tapahtuvaksi, mutta mullistus jää tapahtumatta.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.