Sampo sanoja synnyttää

Kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurme on julkaissut teoksen Sampo (SKS kirjat 2024, 320 s.), jossa hän käsittelee muinaissuomalaista kansanrunoutta ja varsinkin sen kuuluisinta aihetta, onnea tuottavaa Sampoa, joka taotaan, josta kilpaillaan ja joka lopulta rikkoutuu. Sammon tarina on osa maailmankuulua kirjallista teosta Kalevalaa, joka on käännetty 61 kielelle ja tuonut Suomelle palkintoja sekä hyvää mainetta.

Kalevalaa on luettu kouluissa, joten suomalaiset ovat siihen tutustuneet. Nykyään siihen voi tutustua helposti myös hakulaite Googlen [tai muiden hakukoneiden, toim. huom.] avulla. Painotan tässä esityksessä vain Hurmeen teokseen liittyviä pääkohtia ja lisään omia kommentteja ja muistoja.

Osa lukijoista on Kalevalaan ihastunut, mutta osalle sen kieli on liian koukeroista. Luulen, että Hurmeen teoksen lukemisen jälkeen Kalevalan ylistäjien ja kriittisesti arvostelevien joukko kasvaa. Kun aloitin historianopinnot Helsingissä 1950-luvulla, kerrottiin, että tutkijat ovat esittäneet Sammosta yli sata erilaista mielipidettä, joten se on ollut ja on yhä erinomainen oppiriitojen kohde ja lukijoilleen herkullinen keskustelun aihe. Tämä näkyy selvästi Hurmeen romaanista, jonka alkuosa täyttyy Kalevalan synnystä ja sen vastaanotosta.

Hurme on hyvin perusteellisesti selvitellyt Sampoa alkaen 1810-luvulta, jolloin Kaarle August Gottlund toi Sammon kirjoituksissaan julkisuuteen. Elias Lönnrot julkaisi lähinnä keräämistään tiedoista Kalevala-teoksen ensipainoksen vuonna 1835. Myöhemmin eeposta on pidetty Lönnrotin tuotteena, jota se ei kokonaan ole.

Löysin varastostani äsken oululaisen kirjailijan Aku-Kimmo Ripatin vuonna 1985 kirjoittaman eripainoksen ”Kävin Kalevalan mailla” sanomalehti Kalevasta. Siinä hän kertoo, kuinka hän tapasi Vienan Karjalan Uhtualla, nimeltä vaihdetussa Kalevalassa sikäläisiä runonlaulajia tuntevia henkilöitä ja kuuli, kuinka Lönnrot siellä oli saanut idean koko Kalevala-teoksen juonirakenteesta. Hurmekin mainitsee tästä Lönnrotin vierailusta.

Myöhemmin Lönnrot teki tunnetuksi myös Pohjolan ja Kalevalan toimintaa Sammon osalta ja hän liittää ne Suomen kehitykseen. Hurme esittelee kaikkein huomattavimmat suomalaiset tutkijat, jotka ovat tehneet Sampoa tutuksi. Heitä ovat ensimmäisenä Emil Nestor Setälä yli kaksi ja puoli kiloa painavalla avoteoksellaan. Setälä oli vaikutusvaltainen poliitikko, joka kirjoitti Suomen itsenäisyysjulistuksen vuonna 1917. Muita tutkijoita olivat Kaarle Krohn, M. A. Castren, teosofien johtomies Pekka Ervast, Martti Haavio, uskontotieteilijä Uno Harva, Matti Kuusi ja viime vuosina Matti Klinge sekä Satu Apo ja Anna-Leena Siikala. He kaikki ovat laajasti esillä Hurmeen romaanissa – kymmenien muiden ohella.

Tunnettu vasemmistolainen poliitikko Otto-Ville Kuusinen esitti mielipiteenään, että vain marksilainen historiakäsitys antaa oikean kuva menneisyydestä, ja hän löysi sen Kalevalasta. Monenlaiset lukijat innostuivat eepoksesta. Heihin kuului merikarvialainen Matilda Roslin-Kalliola, joka 1800-luvun lopulla ensimmäisenä naisena tuli miesselittäjien joukkoon. Tietooni on tullut myös ryhmä, jotka kokoontumisissaan Nokialla ryhtyivät käyttämään kalevalaista runomittaista puhetapaa, ja on Oulussakin pidetty pohjalaisia pitoja Kalevalan innoittamana.

Sampoa on selitetty ihme-esineeksi: myllyksi, joka jauhaa omistajalleen yhdestä tuutista viljaa ja toisesta rahaa. Sitä on pidetty myös elämää ylläpitävänä aurinkona ja tukevana maailmanpatsaana, joka hallitsee taivaankappaleita. Kalevalassa kerrotaan myös, kuinka kerran aurinko lakkasi paistamasta ja kuu kumottamasta. Tämä luonnonilmiö on varmaan joskus tapahtunut, kun taivaalla on ollut paksu saastepilvi. Kalevalassa on myös mainintoja tuhoja tuottaneesta epidemiasta, jollaisesta on kokemuksia nykyaikana.

Vähitellen on vahvistunut käsitys, että Sampo ei ole vain esine vaan pikemminkin käsite tai vertauskuva, jota voi uudistaa. Sampo on mainittu ennen kaikkea Suomen onneksi. Moni on halunnut myöhemmin olla uuden Sammon takoja. Sampo-sana tulee edelleen usein esille: tätä juttua kirjoittaessani kuulin mediasta, kuinka Suomi–Ruotsi-maaotteluissa pitkien matkojen juoksutkin olivat joskus Suomen ”pistesampoja”.

Ominaisuuksiensa takia Sampo on otettu monen teollisuustuotteen nimeksi: on tulitikkuja, puimureita ja polkupyöriä. Suomen yrityskentällä on myös suuri Sampo-konserni, ja poikalapsia on kastettu Sampo-nimiseksi. Kalevalassa kun mainitaan paljon elämänohjeita varsinkin kasvatuksesta ja käytöksestä sekä annetaan hyviä esimerkkejä käyttäytymisestä.

Sampoa on pidetty puhtaasti suomalaisena hengentuotteena. Siinä on nähty myös ulkomaisia vaikutteita; Hurmeen mukaan jokaisesta ilmansuunnasta ja varsinkin germaanisesta tarustosta. Aikoinaan sain itse vaikutteita professori Kustaa Vilkunalta, joka oli 1950-luvulla asiantuntijana suuritöisessä neuvostoliittolaisessa Sampo-elokuvassa, josta Hurmeen mukaan tuli niin sekava huumorituote, että se jäi pian unohduksiin ja on siellä pysynyt. Vaikutteista voin myös sanoa, että Vilkuna oli sitä mieltä, että jotkut keksinnöt on voitu tehdä monissa maissa – esimerkkinä sakset, kammat ja sahat, joissa esineen sama käyttötarkoitus on vaikuttanut sen samanlaiseen perusmuotoon. Samaa voidaan kai sanoa ”hengentuotteiden keksinnöistäkin” kuten Sammosta. Sampoa ei kuitenkaan pitäisi ottaa liian kirjaimellisesti, kuten moni on tehnyt.

Juha Hurmeella on oma lennokas tapansa värittää sanomaansa ja osoittaa oma mielipiteensä ja halveksuntansa Sammon selittäjiä kohtaan. Hän kertoo esimerkiksi positiivisesti jonkin henkilön mielipiteestä ja lopulta toteaa sen olevan ”löylynlyömä kuten asiaan kuuluu”. Vika on kai hänen mielestään ollut useimmilla Sammon selittäjillä. Tällaisista kohdista huomaa, että Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle. Luulen, että monet tutkijat ja lukijat eivät pidä Hurmeen käsittelystä, mutta toiset nauttivat siitä.

Kannattaa hieman silmäillä vanhoja kansanrunoja ja Lönnrotin julkaisemaa Kalevalaa, jotta näkee sitä monenlaista elämänviisautta, jonka takia Kalevala on tullut maailmankuuluksi ja puhuttelee lukijoita vielä tänä päivänä. Monet suomalaiset sananparret ja muut lyhyet ilmaisut ovat Kalevalasta peräisin: ”Ei vara venettä kaada”, ”Paistaa päivä muuallakin”, ”Joutavan jäljillä”, ”Soitellen sotahan”, ”Lyhyestä virsi kaunis”, ”Aina akoilla kiire”.

Vielä muutama lause Sammosta Anneli Koposen kirjasta Iloa ikirunojen ja Kai Niemisen teoksesta Kalevala 1999, joita Hurme ei mainitse, ja muutama irrallinen sitaatti. Niemisen kirjassa Kalevala on enimmäkseen helppolukuista proosaa, josta moni voi pitää. (Sain äsken tietää, että Muhoksella 90 vuotta sitten syntynyt Armi Kuusela on nykyään ihastunut Kalevalaan ja harmittelee, ettei ole opettanut kaunista suomen kieltä omille lapsilleen.)

”Mikä on Pohjolan eleä, kun on Sampo Pohjolassa. Siin on kyntö, siin on kylvö, siin on kasvu kaikenlainen, siinäpä kaikenaikainen, siinäpä ikuinen onni.”

”Ruoki vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkeävi… Tule tänne tarvittaessa, käy tänne kutsuttaessa.”

”Elkätte imeisen lapset, tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle. Älkää hyvät ihmiset, kasvattako lastanne kaltoin, vieraan tuutijan huomassa. Kaltoin kasvatettu lapsi ei opi älyämään, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi.”

”Tuota itken tuon ikäni, kun mä uin omilta mailta, näille oudoille oville, veräjille vierahille.”