Nykytanssia ja akrobatiaa yhdistelevä duetto pohjoisen pakkastalville

Esitystä edeltävänä yönä näin unta Hailuodosta. Kuljin pitkin soratietä pelkässä yöpaidassa kohti laituria, mistä pieni lautta lähtee ylittämään merta saaren ja mantereen välillä. Oli pimeä yö ja ilmassa oli mysteerin tuntua. Mietin, kulkeeko lauttoja edes näin myöhään.

En aavistanutkaan, että unimaisemani ja Shapes of Water -teoksen välille muodostuisi silta. Silta, joka palauttaisi minut lapsuusmuistoistani tutun saaren jäisille rannoille ja kurkkaamaan taas kerran lautan kaiteen yli pyörteisiin, missä jäälohkareet seikkailevat hypnoottisesti. Talvisin matka isovanhempieni mökille taittui usein myös jäätietä pitkin: 2000-luvulla jään muodostuminen tarpeeksi kestäväksi ei ole enää ollut itsestäänselvyys, ja joinakin vuosina jäätietä ei ole pystytty avaamaan ollenkaan.

Omakohtaisten kokemusten ja tunteiden kautta on helpompi ymmärtää laajoja kokonaisuuksia kuten ilmastonmuutosta. Esimerkiksi hiihtokauden pituutta, vuotuista lumimäärää tai meren ja joen jäiden paksuutta tarkkailemalla jokainen voi saada tuntumaa ympäristönsä olosuhteiden kehitykseen täällä pohjoisessa.

Tähtisirkuksen aulaan on ripustettu juttuja paikallislehdistä sekä valokuvaprinttejä, joista tunnistan tuttuja maisemia Oulusta ja Hailuodosta. Artikkeleiden aiheet sivuavat kohta alkavan esityksen tematiikkaa: yhdessä käsitellään lauhan talven vaikutuksia eläinten talviuniin, toisessa puheenaiheena on meneillään olevan talven lumimäärä. Löytyypä juttua tänä vuonna kävijäennätyksen saavuttaneesta jäätiestäkin.

Oululaislähtöisellä Katariina (os. Alalääkkölä) ja hänen australialaisella puolisollaan Jared van Earlillä muistot ja kokemukset talvesta ovat hyvin erilaiset, mikä lisää mielenkiintoa esityksen taustoja ja dynamiikkaa kohtaan. Henkilökohtaisia talvikokemuksia, ilmastonmuutosta ja sen synnyttämiä tunteita on lähdetty työstämään ja ilmaisemaan yhteisen kielen, tanssin ja liikkeen kautta. Katariina on pukeutunut kokonaan lumenvalkoiseen, kun taas Jaredin beige asu tuo mieleen kuuman aavikon hiekan.

Parin sirkustaiteellinen koulutustausta näkyy muun muassa huikeissa tasapainotteluissa ja heitoissa esityksen pääpainon pysytellessä silti tanssissa. Koreografiaa ja improvisaatiota sekoitetaan sopivassa suhteessa toisiinsa. Tekniikka pyörii automatisoidun ohjelman läpi, joten musiikkikaan ei osu ikinä täysin samaan kohtaan. Taiteilijoiden tunnusteleva ja toisiaan tarkasti kuulosteleva esiintymistyyli tarttuu herkästi yleisöönkin ja luo saliin keskittyneen ilmapiirin.

Veden eri olomuodot näkyvät liikekielessä ja kohtausten sisällöissä: välillä kehot ikään kuin sulavat kohti lattiaa, välillä rämmitään pauhaavan lumimyrskyn läpi ja eräässä kohtauksessa tasapainoillaan ja hypitään jäälautalta toiselle. Äänimaailmassa kuuluvat tuulen tuiverrus, jään poksahtelu sekä veden solina.

Välillä tilassa kaikuu Keith Larsonin kertojanääni, joka informoi yleisöä arktisen alueen muuttuvasta ilmastosta ja mannerjäiden sulamisesta. Esityksen edetessä kuullaan myös elektronista musiikkia tanssillisia osuuksia rytmittämässä. Valkokankaalle heijastuu video- ja valokuvia tutuista talvimaisemista: hiihtoladuilta, Hailuodon Marjaniemestä, rikkoutuneesta Tuiran talviuintilaiturista.

Teoksen dramatiikka nojaa ennen kaikkea parin väliseen vuorovaikutukseen, joka vaihtelee hienovaraisesta ja hellästä vauhdikkaaseen ja voimakkaaseen. Keskinäinen luottamus ja läheisyys luo taidokkaille tasapainotteluille ja tarkkaa samanaikaisuutta vaativille liikkeille vankan pohjan. Loppua kohden tempo kiihtyy ja roolit vaihtuvat. Pienikokoinen Katariina kantaa lavan poikki tuplasti painavampaa Jaredia, joka lopulta nousee myös tasapainoon Katariinan harteille!

Esitys käsittelee ilmastonmuutosta persoonallisella ja omakohtaisella otteella altistaen yleisön erilaisille tunnetiloille ja tulkintamahdollisuuksille. Veden eri olomuotojen tutkailu on mielenkiintoinen lähestymistapa, joka tuo runsaasti ideoita taiteilijoiden liikekieleen ja ilmaisuun. Esitys on toisaalta meditatiivisen herkkä ja esteettisesti kaunis, toisaalta myös voimakkaita tunnetiloja ja ristiriitoja läpikäyvä.

Teoriaosuus tutkimusjuontoineen ja moninaisine lehtiartikkeleineen jää mielessäni hieman hajanaiseksi: ehkäpä aineiston valinnassa olisi voitu käyttää tiheämpää kampaa? Tämä pikkuseikka ei kuitenkaan vie huomiota pois esityksen parhaasta annista, sirkustaiteilijoiden harvinaislaatuisen saumattomasta yhteistyöstä, jota pääsemme ihailemaan toivottavasti taas pian parivaljakon tulevissa projekteissa.

Shapes Of Water -teosta esitetään uudelleen ensi keväänä. Lisätietoja nettisivulta whatmaybe.life/shapesofwater