Acrobatic Duo Kat & Jared: Shapes Of Water
25.4.2021, Oulun Tähtisirkus
Katariina van Earle (esitys, koreografia), Jared van Earle (esitys, koreografia, lavastus, ääni- ja valot, videokuvaus), John Collingswood / TaikaBox (koreografia, lavastus, äänisuunnittelu, valot) Tanja Råman / TaikaBox (koreografia), Keith Larson (tiede, tarinat)
Esitystä edeltävänä yönä näin unta Hailuodosta. Kuljin pitkin soratietä pelkässä yöpaidassa kohti laituria, mistä pieni lautta lähtee ylittämään merta saaren ja mantereen välillä. Oli pimeä yö ja ilmassa oli mysteerin tuntua. Mietin, kulkeeko lauttoja edes näin myöhään.
En aavistanutkaan, että unimaisemani ja Shapes of Water -teoksen välille muodostuisi silta. Silta, joka palauttaisi minut lapsuusmuistoistani tutun saaren jäisille rannoille ja kurkkaamaan taas kerran lautan kaiteen yli pyörteisiin, missä jäälohkareet seikkailevat hypnoottisesti. Talvisin matka isovanhempieni mökille taittui usein myös jäätietä pitkin: 2000-luvulla jään muodostuminen tarpeeksi kestäväksi ei ole enää ollut itsestäänselvyys, ja joinakin vuosina jäätietä ei ole pystytty avaamaan ollenkaan.
Omakohtaisten kokemusten ja tunteiden kautta on helpompi ymmärtää laajoja kokonaisuuksia kuten ilmastonmuutosta. Esimerkiksi hiihtokauden pituutta, vuotuista lumimäärää tai meren ja joen jäiden paksuutta tarkkailemalla jokainen voi saada tuntumaa ympäristönsä olosuhteiden kehitykseen täällä pohjoisessa.
Tähtisirkuksen aulaan on ripustettu juttuja paikallislehdistä sekä valokuvaprinttejä, joista tunnistan tuttuja maisemia Oulusta ja Hailuodosta. Artikkeleiden aiheet sivuavat kohta alkavan esityksen tematiikkaa: yhdessä käsitellään lauhan talven vaikutuksia eläinten talviuniin, toisessa puheenaiheena on meneillään olevan talven lumimäärä. Löytyypä juttua tänä vuonna kävijäennätyksen saavuttaneesta jäätiestäkin.
Oululaislähtöisellä Katariina (os. Alalääkkölä) ja hänen australialaisella puolisollaan Jared van Earlillä muistot ja kokemukset talvesta ovat hyvin erilaiset, mikä lisää mielenkiintoa esityksen taustoja ja dynamiikkaa kohtaan. Henkilökohtaisia talvikokemuksia, ilmastonmuutosta ja sen synnyttämiä tunteita on lähdetty työstämään ja ilmaisemaan yhteisen kielen, tanssin ja liikkeen kautta. Katariina on pukeutunut kokonaan lumenvalkoiseen, kun taas Jaredin beige asu tuo mieleen kuuman aavikon hiekan.
Parin sirkustaiteellinen koulutustausta näkyy muun muassa huikeissa tasapainotteluissa ja heitoissa esityksen pääpainon pysytellessä silti tanssissa. Koreografiaa ja improvisaatiota sekoitetaan sopivassa suhteessa toisiinsa. Tekniikka pyörii automatisoidun ohjelman läpi, joten musiikkikaan ei osu ikinä täysin samaan kohtaan. Taiteilijoiden tunnusteleva ja toisiaan tarkasti kuulosteleva esiintymistyyli tarttuu herkästi yleisöönkin ja luo saliin keskittyneen ilmapiirin.
Veden eri olomuodot näkyvät liikekielessä ja kohtausten sisällöissä: välillä kehot ikään kuin sulavat kohti lattiaa, välillä rämmitään pauhaavan lumimyrskyn läpi ja eräässä kohtauksessa tasapainoillaan ja hypitään jäälautalta toiselle. Äänimaailmassa kuuluvat tuulen tuiverrus, jään poksahtelu sekä veden solina.
Välillä tilassa kaikuu Keith Larsonin kertojanääni, joka informoi yleisöä arktisen alueen muuttuvasta ilmastosta ja mannerjäiden sulamisesta. Esityksen edetessä kuullaan myös elektronista musiikkia tanssillisia osuuksia rytmittämässä. Valkokankaalle heijastuu video- ja valokuvia tutuista talvimaisemista: hiihtoladuilta, Hailuodon Marjaniemestä, rikkoutuneesta Tuiran talviuintilaiturista.
Teoksen dramatiikka nojaa ennen kaikkea parin väliseen vuorovaikutukseen, joka vaihtelee hienovaraisesta ja hellästä vauhdikkaaseen ja voimakkaaseen. Keskinäinen luottamus ja läheisyys luo taidokkaille tasapainotteluille ja tarkkaa samanaikaisuutta vaativille liikkeille vankan pohjan. Loppua kohden tempo kiihtyy ja roolit vaihtuvat. Pienikokoinen Katariina kantaa lavan poikki tuplasti painavampaa Jaredia, joka lopulta nousee myös tasapainoon Katariinan harteille!
Esitys käsittelee ilmastonmuutosta persoonallisella ja omakohtaisella otteella altistaen yleisön erilaisille tunnetiloille ja tulkintamahdollisuuksille. Veden eri olomuotojen tutkailu on mielenkiintoinen lähestymistapa, joka tuo runsaasti ideoita taiteilijoiden liikekieleen ja ilmaisuun. Esitys on toisaalta meditatiivisen herkkä ja esteettisesti kaunis, toisaalta myös voimakkaita tunnetiloja ja ristiriitoja läpikäyvä.
Teoriaosuus tutkimusjuontoineen ja moninaisine lehtiartikkeleineen jää mielessäni hieman hajanaiseksi: ehkäpä aineiston valinnassa olisi voitu käyttää tiheämpää kampaa? Tämä pikkuseikka ei kuitenkaan vie huomiota pois esityksen parhaasta annista, sirkustaiteilijoiden harvinaislaatuisen saumattomasta yhteistyöstä, jota pääsemme ihailemaan toivottavasti taas pian parivaljakon tulevissa projekteissa.
Shapes Of Water -teosta esitetään uudelleen ensi keväänä. Lisätietoja nettisivulta whatmaybe.life/shapesofwater
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
