Nelonen media: Pertsa ja Kilu. 86 min, K-7. Käsikirjoitus ja ohjaus Taavi Vartia. Perustuu Väinö Riikkilän romaaniin Viimeiset kaanit (1951). Pääosissa: Olavi Kiiski, Oskari Mustikkaniemi, Mimosa Willamo, Elias Westerberg, Hannes Suominen, Veeti Kallio, Elsa Saisio, Ville Myllyrinne, Anu Sinisalo, Turkka Mastomäki. Ensi-ilta keväällä 2021.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy miljööseen, maailmaan: eletään kesää Kotkan merellisissä maisemissa ja ympäristö huokuu 1950-lukua niin puvustuksen kuin lavastuksen osalta. Ratkaisu toimii, sillä näin teos tekee kunniaa kirjailija Väinö Riikkilän alkuperäistekstille. Pertsan (Olavi Kiiski) ja Kilun (Oskari Mustikkaniemi) maailmassa maksuvälineinä toimivat kuitenkin eurot, jolloin tarttumapinta nykyisyyteen on olemassa. Tekijät ovat halunneet tehdä ajatonta seikkailuelokuvaa, joka pohjautuu ensimmäiseen poikakaksikosta kertovaan romaaniin.
Rahalla onkin osuutensa Pertsan ja Kilun, noiden kahden touhukkaan pojan, seikkailuun. Kotkan pankki ryöstetään, huvijahti rahoineen uppoaa mereen ja saaliin perässä ovat niin pojat kuin pankkiryöstäjä Suokko (Elias Westerberg) ja tämän järjen äänenä toimiva tyttöystävä Liisa (Mimosa Willamo). Nelikon yhteisissä kohtauksissa on sähköistä tunnelmaa: uhkaavuus syntyy lasten ja nuorten aikuisten maailmojen törmäyksestä. Ennen kaikkea Pertsa ja Kilu ovat neuvokkaita poikia aikuisuuden maailman kynnyksellä ja oikeastaan ylikin. Elokuvan aikana he operoivat niin omatekoisen lentokoneen kuin sukellusveneen kanssa. Purkkipuhelin on myös viritetty poikien kotitalojen väliin. Älypuhelimien kanssa ei näpräillä.
Vanhojen autojen, matkustajakotien ja puutalokorttelien kautta Pertsan ja Kilun seikkailussa on vanhan ajan tenhovoimaa, joka tuo hyvälle tuulelle. Tunnelma assosioituu lapsuuden kesäpäiviin ja maistuu kuin vanhan ajan vaniljajäätelö mummolan keinussa. Jännittävyyden ja tiukkojen tilanteiden lisäksi suvantokohtia syntyy muun muassa Pertsan, Kilun ja paikallislehden nuoren toimittajan Pirkon (Sara Vänskä) välisissä kohtauksissa, joissa on herttaista charmia.
Myös poikien taustaerot tuodaan esille: Pertsan vanhemmat (Anu Sinisalo ja Turkka Mastomäki) ovat duunaritaustaisia, naapurissa asuvan Kilun äiti ja isä (Elsa Saisio sekä Ville Myllyrinne) edustavat porvarillisempaa elämänpiiriä. Taustoista huolimatta poikien välillä on vahva ystävyysside ja he lupaavat seurata toisiaan, vaikka välillä koettelemuksia eteen tulisikin.
Veeti Kallion hauska sivurooli merten ja maanteiden ”ritarina” on syytä mainita humoristisena sivujuonteena. Hannes Suomisen etsivähahmo avoautoineen ja aurinkolaseineen taas huokuu ritariässämäistä karismaa.
Pertsa ja Kilu on laadukkaasti tehtyä koko perheen elokuvaa, joka antaa varmasti jokaiselle samaistumispintaa. Ohjaaja Taavi Vartia on saanut Riikkilän kirjojen tunnelman mukautettua nykypäivän elokuvallisen kerronnan raameihin hyvin. Itämeren suojeleminen oman laivaston avulla on poikien suuria haaveita, ja näin elokuva osaltaan kommentoi nykyisiä ilmastokysymyksiä. Elokuva saattaa herättää niin nikkarointitaipumuksia kuin toivottavasti myös ITE-taiteen pohdintaa:
jos jotain ei ole niin tehdään se itse!
Vuosi 2020 tullaan muistamaan melkoisen merkillisenä ja korona-ajan vaikutusta ei voi olla mainitsematta elokuvan yhteydessä. Rankan vuoden päätteeksi onkin hienoa nähdä taiten tehtyä koko perheen elokuvaa, joka on toimiva yhdistelmä menneisyyden kadonnutta aikaa ja tätä päivää. Kesäisen merellinen Kotka toimii mainiona tutustumispaikkana talvisen pimeyden keskellä.
Poikien edesottamukset valkokankaalla saavat toivottavasti jatkoa tulevaisuudessa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
