StickUp Filmproduktion / Bufo: Villi leikki. 105 min. Ensi-ilta: 20.10.2023. K16.
Ohjaus ja käsikirjoitus Jonas Rothlaender, kuvaus Carmen Treichl, leikkaus Anne Fabini, äänisuunnittelu Julian Cropp, musiikki Julius Pollux Rothlaender, läheisyyden koreografi Sara-Maria Heinonen, shibari-asiantuntija Ceci Ferox
Rooleissa Saara Kotkaniemi, Nicola Perot, Outi Mäenpää, Timo Torikka, Elmer Bäck, Cecilia Paul
Milloinpa viimeksi olette nähnyt parisuhdedraaman, jonka päänäyttelijät eivät olisi akateemisesti koulutettuja? Milloin viimeksi olette nähneet draamaelokuvan, jonka pääteemana ei olisi kipuileva parisuhde? Aki Kaurismäen tuorein äkkiseltään tuli allekirjoittaneelle mieleen, mutta sittenpä pitikin muistia virkistää mukamas ”villin leikin” tavoin kotvanen.
Saksalais-suomalaisen yhteistuotannon Villin leikin kaava on yllä mainitun selkeä: tutkijanuraa tekee Saara Kotkaniemen esittämä Saara, väitöskirjansa kanssa kamppailee Nicola Perot’n esittämä Robert. Ohjaaja-käsikirjoittajana toimii saksalainen Jonas Rothlaender.
Englantia, saksaa ja suomea vuoropuhelussaan hyödyntävä elokuva on ihmissuhdedraama erilaisista alistussuhteista. Levitysyhtiön synopsis pilkahtelee seksuaalissävytteistä draamaa, mutta ilahduttavasti elokuva tarjoaa myös toisenlaisia valtasuhteita.
Alastomuutta on vähän. Seksillä ei mässäillä, paljas pinta on häivytetty leikkauksin ja hämyisin kuvakulmin. Intiimikohtauksien koreografia toimii ja on uskottavaa. Päähenkilöpariskunnan keskinäinen luottamus ja kehonkieli sointuu.
Saara Kotkaniemi osaa flirttailla onnistuneesti vastaparilleen Nicola Perot’lle. Parin vuorotteleva alistuneisuus on näyteltynä elokuvan yksi onnistuneimmista osa-alueista. Elokuva on siinä mielessä niukka, että kohtauksissa nähdään korkeintaan neljää vuoropuheluun osallistuvaa näyttelijää. Koko elokuvassa näyttelijöitä on kaikkiaan yksitoista.
Sivurooleissa vilahtavat Saaran äksy äiti ja innoton insinööri-isäpuoli (Outi Mäenpää ja Timo Torikka) sekä ystäväpariskunta (Cecilia Paul ja Elmer Bäck). Näyttelijätyöskentely nojaa reilun sadan minuutin elokuvasta noin tunnin Kotkaniemen ja Perot’n kahdenkeskiseen työskentelyyn. Moinen minimalismi puhuttelee: vaikuttaa valintana uhkarohkealta, mutta onnistuu roolituksensa tähden.
Sen sijaan sataan minuuttiin käänteitä on niukasti. Juonenkuljetus liikahtelee paikoin hitaammin kuin mannerlaatat konsanaan, ja osa tapahtumista on ennakoitavissa hölmistyttävän varhain. Tästä huolimatta elokuvan viimeinen vartti on tapahtumineen yksi kauneimmista aikoihin. Elokuvan lopetus tulee ihanan kiperään kohtaan. Lopetuksen ansiosta elokuvasta jää hitusen keskinkertaista parempi vaikutelma.
Paikoin häveliäs ja etenemätön elokuva on teknisesti laadukas, mutta yllätyksetön valinnoiltaan. Harvoissa seksikohtauksissa leikkaus on arvoituksellinen, mutta muutoin teknisestä toteutuksesta ei jää oikein muuta sanottavaa kehuina tai moitteina. Harvat musiikkivalinnat eivät ärsytä, mutta eivätpä toisaalta kyllä jää muutoin mielenkään.
Käsikirjoituksen onnistuminen nojaa päähenkilöiden väliseen sanattomaan viestintään. Pitkin elokuvaa seikkaileva hirvi on symboliikan tasolla hykerryttävän mahtava. Saariston mökkeilykohtauksissa saunassa käydään vain kertaalleen, uimassakin vain muutamaan otteeseen. Mökkikuvasto krapuloineen on mukavan homssuinen: arkinen, korostamaton ja soutaa kliseiden karikkojen ohi varman laiskasti.
Maalailevasta elokuvasta puuttuu vaara, villeys ja tenho. Elokuvan jylhin ja mieleenpainuvin kohtaus on kokon ympärillä riehakkaasti tanssahteleva Kotkaniemi. Harmi, että yksittäinen kohtaus ei voi pelastaa muutoin keskinkertaisuuteen lipuvaa kokonaisuutta.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
