Arkisto

42 x Työtön*

Vaara-kollektiivin ohjaaja Veikko Leinoselle tämän vuoden Kajaanin kulttuuripalkinnon poikinutta Suurta työttömyysmusikaalia esitetään Kajaanissa ainakin 19.12.2015 saakka, Kaltiolle sen kävi ensi-illassa 14.11. katsomassa kolumnistimme Nuusa Parkkinen.

  • Nuusa Parkkinen
Kaltio – Kirja-arvio

Kun nainen katoaa

6/2015

Toimittajataustaisen Paula Hawkinsin esikoisteos Nainen junassa on ilmestynyt Suomeksi Oona Timosen suomentamana ja Otavan julkaisemana. ”Pitää otteessaa”, arvioi Risto Kormilainen.

  • Risto Kormilainen

Mesipaikka II

6/2015

Kansitaiteilijaesittely on tällä kertaa näyttelykritiikki. Kirsti Muinosen näyttely Mesipaikat, josta olemme kanteen valinneet teoksen ”Mesipaikka II”, on esillä Oulun taidemuseossa 3.1.2016 saakka. Soile Seppä arvioi.

  • Soile Seppä
Kaltio – Kirja-arvio

Voiko pornon karnevalisoida?

”Hirvittävää roskaa tai ihmismielen salatuimpia kerroksia mielenkiintoisesti luotaavaa materiaalia.” Mikael X. Messin Kootut teokset (Lempo-kustannus 2015) arvostelee Oulun Muusajuhlien erotiikkalukupiirin vetänyt Jarkko Korpua.

  • Jarkko Korpua

Tankit

4/2015

Elokuun Kaltion kansikuvassa on yksi näyte Hannu Ahosolan veistossarjasta ”Tankit” (2015). Sarja oli esillä Ahosolan My Sense Station -näyttelyssä Oulun […]